Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 11.4.2008

Palvelusektorin työpaikat lisääntyivät eniten Tampereen seudulla 2005

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan palvelusektorin työpaikkojen määrä kasvoi vuosina 1995 - 2005 noin 27 prosenttia, eli 338 000 työpaikalla. Vastaavasti alkutuotannon työpaikkamäärä väheni kolmanneksella ja jalostuksen kasvoi 11 prosenttia. Työpaikkojen määrä palvelusektorilla kasvoi lähes kaikissa seutukunnissa. Eniten kasvua oli Tampereen seutukunnassa, 44 prosenttia. Työpaikkojen määrä väheni eniten Itä-Lapin seutukunnassa.

Kymmenessä vuodessa palvelusektorin työpaikat kasvoivat eniten rahoituksen ja liike-elämän palveluiden toimialoilla, Oulun seutukunnassa jopa 89 prosenttia. Kuljetuksen, varastoinnin ja tietoliikenteen toimialoilla kasvu oli vähäisintä.

Palvelusektorin työpaikkojen osuus kaikista työpaikoista oli vuonna 2005 noin 70 prosenttia. Vuodesta 1995 vuoteen 2005 palvelualan työpaikkojen osuus kasvoi kuusi prosenttiyksikköä.

Palvelusektorin työpaikkamäärien muutos seutukunnittain vuosina 1995-2005

Seutukunnat Suhteellinen
muutos, %
Muutos, lkm
10 parasta
Tampereen seutukunta 43,8 31 122
Ålands landsbygds ekon. reg. 42,9 743
Oulun seutukunta 40,8 18 261
Jyväskylän seutukunta 37,7 13 458
Lohjan seutukunta 34,4 4 307
Helsingin seutukunta 34,2 137 216
Seinäjoen seutukunta 34,0 5 835
Salon seutukunta 33,9 3 677
Tunturi-Lapin seutukunta 33,0 1 072
Kaakkois-Pirkanmaan seutukunta 32,8 357
10 heikointa
Itä-Lapin seutukunta -9,0 -412
Torniolaakson seutukunta -8,0 -159
Kehys-Kainuun seutukunta -6,2 -329
Pielisen Karjalan seutukunta -3,8 -231
Pieksämäen seutukunta 2,1 103
Keski-Karjalan seutukunta 2,2 86
Keuruun seutukunta 4,2 120
Sisä-Savon seutukunta 4,2 117
Koillis-Savon seutukunta 5,1 180
Joutsan seutukunta 5,2 56

Palvelusektori käsittää toimialaluokituksen (TOL 2002) mukaiset ryhmät: kauppa sekä majoitus- ja ravitsemustoiminta (G-H), kuljetus, varastointi ja tietoliikenne (I), rahoitus- ja liike-elämän palvelut (J-K) sekä yhteiskunnalliset palvelut (L-Q).

Lähde: Työssäkäyntitilasto 2005. Tilastokeskus

Lisätietoja: Anne Väänänen, (09) 1734 2695, tyossakaynti.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 11.4.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työssäkäynti [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5528. 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyokay/2005/tyokay_2005_2008-04-11_tie_004.html