Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1. Sektorikohtainen katsaus vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen tietoihin

1.1. Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvanut hieman

Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi vuoden 2013 ensimmäisellä vuosineljänneksellä noin 0,7 miljardia euroa, eli vajaat 3 prosenttia, edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä. Käytettävissä olevan tulon tärkeimmät komponentit ovat tulopuolella palkat, yrittäjä- ja omaisuustulot sekä saadut sosiaalietuudet. Menoeristä suurimpia ovat maksetut verot ja sosiaaliturvamaksut.

Kuvio 1. Kotitaloussektorin oikaistun käytettävissä olevan tulon komponentit

Kuvio 1. Kotitaloussektorin oikaistun käytettävissä olevan tulon komponentit

Vuodentakaisiin lukuihin verrattuna käytettävissä olevaa tuloa kasvattivat lähinnä palkkojen kasvu reilulla 200 miljoonalla eurolla ja saatujen sosiaalietuuksien kasvu 480 miljoonalla eurolla. Menoerissä ei ollut merkittäviä muutoksia edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Sekä korkotulot että -menot pienenivät selvästi edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna.

Kun kotitalouksien käytettävissä olevaan tuloon lisätään saadut luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot, saadaan kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo, joka on OECD:n suosittelema taloudellisen hyvinvoinnin mittari. Luontoismuotoisilla sosiaalisilla tulonsiirroilla tarkoitetaan mm. koulutus-, terveys- ja sosiaalipalveluja. Oikaistu käytettävissä oleva tulo kasvoi 2,1 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna.

Vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä kotitalouksien säästämisaste oli -3 prosenttia käytettävissä olevasta tulosta. Vuodentakainen säästämisaste oli -4,6 prosenttia. Säästö saadaan vähentämällä käytettävissä olevasta tulosta kulutusmenot. Säästö on negatiivinen, mikäli kotitalouksien kulutusmenot ovat suuremmat kuin käytettävissä oleva tulo. Kotitalouksien investointiaste vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä oli 11,1 prosenttia käytettävissä olevasta tulosta. Vuodentakainen investointiaste oli 11,6 prosenttia. Suurin osa kotitalouksien investoinneista muodostuu asuntoinvestoinneista.

Kuvio 2. Kotitalouksien keskeiset tunnusluvut

Kuvio 2. Kotitalouksien keskeiset tunnusluvut

Kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen maksamat palkat kasvoivat prosentin vuodentakaiseen neljännekseen verrattuna.

Tässä tilastossa kotitaloudet -sektori kattaa vain varsinaisen kotitaloussektorin S14. Sektori S15, kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, lasketaan ja julkaistaan erikseen. Eurostatin julkaisussa kotitaloudet -sektori sisältää myös sektorin S15 tiedot. Toinen ero on kiinteän pääoman kulumisen huomioimisessa: Eurostat julkaisee investointi- ja säästämisasteet bruttolukuina eli sisältäen kiinteän pääoman kulumisen. Tässä tilastossa käytetään nettotietoja eli kiinteän pääoman kuluminen on poistettu luvuista.

1.2. Taantuma painaa yrityssektorin voittoja

Vuoden 2013 ensimmäisellä vuosineljänneksellä yritysten voittoaste, eli toimintaylijäämän osuus arvonlisäyksestä, oli 20,0 prosenttia. Vuosi sitten vastaava luku oli 23,2 prosenttia. Vuodentakaisiin lukuihin verrattuna yritysten voittoaste on ollut painuksissa jo yli vuoden. Voittoaste määräytyy paljolti arvonlisäyksen kehityksen mukaan. Maksetut palkansaajakorvaukset kehittyvät tasaisemmin, joten arvonlisäyksen heilahtelu näkyy voitoissa.

Kuvio 3. Yrityssektorin keskeiset tunnusluvut

Kuvio 3. Yrityssektorin keskeiset tunnusluvut

Yritysten investointiaste, eli kiinteään pääomaan tehtyjen investointien osuus arvonlisäyksestä, on myös ollut laskusuunnassa. Kehitys jatkui kuluvana vuonna. Vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä investointiaste oli 19,5 prosenttia, kun vastaava luku vuosi sitten oli 19,9 prosenttia.

Matala yleinen korkotaso vaikuttaa rahoitus- ja vakuutussektoriin edelleen. Sektorin omaisuustulot olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 27 prosenttia ja omaisuusmenot 34 prosenttia pienemmät kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Sektorin bruttoarvonlisäys laski vuoden takaa 2,9 prosenttia ja palkansaajakorvauksia maksettiin noin prosentin vuoden takaista vähemmän. Voittoja kuvaava toimintaylijäämä oli hieman yli kahdeksan prosenttia vuodentakaista lukua pienempi. Arvonlisäyksessä ja toimintaylijäämässä eivät näy oman arvopaperikaupan kautta syntyneet hallussapitovoitot ja -tappiot, vaan käsitteet kuvaavat tuloja, jotka muodostuvat rahoituspalvelujen tarjoamisesta yleisölle.

1.3. Julkisyhteisöjen rahoitusasema selvästi vuodentakaista heikompi

Julkisyhteisöjen sulauttamattomat kokonaistulot olivat kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,2 miljardia euroa suuremmat kuin vuosi sitten. Kokonaismenot taas kasvoivat 0,9 miljardilla eurolla. Julkisyhteisöt muodostuvat valtionhallinnosta, paikallishallinnosta sekä sosiaaliturvarahastoista. Sulauttamattomilla kokonaistuloilla ja -menoilla tarkoitetaan virtoja, joista ei ole eliminoitu alasektoreiden keskinäisiä eriä.

Kuvio 4. Julkisyhteisöjen nettoluotonannon komponentit

Kuvio 4. Julkisyhteisöjen nettoluotonannon komponentit

Kokonaistulojen ja -menojen erotuksena muodostuva julkisyhteisöjen alijäämä (nettoluotonotto) syveni 0,8 miljardilla eurolla. Alijäämää kasvattivat erityisesti 0,5 miljardia euroa vuodentakaista suuremmat maksetut sosiaalietuudet. Tulopuolella verokertymä kokonaisuudessaan oli vuodentakaista luokkaa ja omaisuustulot supistuivat.

Alasektoreista valtionhallinnon ja sosiaaliturvarahastojen alijäämä kasvoi viime vuodesta, kun taas paikallishallinnon rahoitusasema pysyi likimain ennallaan. Julkisyhteisöjen neljännesvuosittaisista sektoritileistä julkaistaan tarkempaa tilastoa, jossa alasektorit on eritelty: http://www.stat.fi/til/jtume/index.html .

1.4. Ulkomaankaupan alijäämä ensimmäisellä vuosineljänneksellä pienempi kuin vuosi sitten

Ulkomaat-sektorin eristä olennaisimpia ovat tavaroiden ja palveluiden vienti ja tuonti. Tavaroiden ja palvelujen käypähintainen vienti Suomesta ulkomaille oli 18,4 miljardia euroa vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä. Vuosi sitten käypähintaista vientiä oli 19,1 miljardia euroa. Tavaroiden vienti väheni 0,6 miljardia ja palveluiden vienti pysyi ennallaan verrattaessa vuodentakaiseen vastaavaan neljännekseen.

Kuvio 5. Ulkomaankaupan tavaroiden ja palveluiden taseen komponentit (ulkomaat-sektorin näkökulmasta)

Kuvio 5. Ulkomaankaupan tavaroiden ja palveluiden taseen komponentit (ulkomaat-sektorin näkökulmasta)
Huom: Ulkomaat-sektorin luvut voivat poiketa Suomen Pankin julkaisemista maksutaseluvuista johtuen erilaisista laskenta-aikatauluista. Tämä pätee erityisesti tuoreimpiin vuosineljänneksiin.

Käypähintainen tuonti Suomeen oli 19,0 miljardia ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Vuosi sitten tuonnin arvo oli 20,2 miljardia. Tavaroiden tuonti väheni 1,0 mrd. euroa ja palveluiden tuonti väheni 0,2 mrd. euroa.

Viennin ja tuonnin erotuksena muodostuva tavaroiden ja palveluiden tase oli näin ollen noin 0,6 miljardia alijäämäinen ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Vuosi sitten alijäämää oli 1,1 miljardia euroa. Tavaroiden ja palveluiden taseen alijäämän supistumista kompensoivat muut erät, kuten suuremmat ulkomaille maksetut tulonsiirrot, joiden seurauksena vaihtotaseen alijäämä jäi vuodentakaisiin lukemiin.

1.5. Käytetyt tiedot ja menetelmät

Neljännesvuositiedot tarkentuvat lähdeaineistojen päivittyessä. Voimakkaimpia revisiot ovat viimeisten 2–3 vuoden osalta, koska vuositilinpidon tiedot ovat tuolloin vielä ennakollisia. Julkaisun tiedot perustuvat 20.6.2013 mennessä käytettävissä olleisiin lähdeaineistoihin. Vuosien 1999–2012 tiedot vastaavat kansantalouden tilinpidon vuosittaisia sektoritilejä, joskin vuoden 2012 osalta lähdeaineistojen päivittyminen aiheuttaa pieniä eroja vuositilinpidon edelliseen julkaisuun 1.3.2013.

Sektoritilien neljännesvuosijulkaisussa säästämisaste, voittoaste ja investointiaste ovat nettomääräisiä, eli kiinteän pääoman kuluminen on poistettu luvuista. Tunnusluvut on tässä tilastossa laskettu seuraavasti:

Kotitalouksien säästämisaste = B8N / (B6N+D8R)

Kotitalouksien investointiaste = P51K / (B6N+D8R)

Yritysten voittoaste = B2N / B1NPH

Yritysten investointiaste = P51K / B1NPH


Lähde: Sektoritilit, Tilastokeskus

Lisätietoja: Jesse Vuorinen 09 1734 3363, Katri Soinne 09 1734 2778, skt.95@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 28.6.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Sektoritilit neljännesvuosittain [verkkojulkaisu].
ISSN=2243-4976. 1. vuosineljännes 2013, 1. Sektorikohtainen katsaus vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen tietoihin . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/sekn/2013/01/sekn_2013_01_2013-06-28_kat_001_fi.html