Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Uudisrakentamisen aloitusten lasku hidastui vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä

Uudisrakentamisen määrän vuonna 2008 alkanut lasku jatkui vuoden 2009 puolella. Vuonna 2009 uudisrakennustöitä aloitettiin noin 31 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on neljänneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin. Teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä puolittui ja liike- ja toimistorakennusten väheni runsaan kolmanneksen edellisestä vuodesta. Asuinrakennusten aloitukset laskivat noin 13 prosenttia.

Vuoden 2009 loka-joulukuussa uudisrakennustöitä käynnistettiin noin 7,5 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä tarkoitti sitä että aloitusten lasku hidastui merkittävästi ollen vain noin 3 prosenttia miinuksella. Suurin syy laskun hidastumiseen oli asuinrakennusten aloituskuutioiden merkittävä kasvu, myös julkisten palvelurakennusten aloitukset olivat plussan puolella verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Asuinrakentaminen lähti hiipumaan jo vuonna 2007, mutta toimitilarakentamisen voimakas kasvu piti koko uudisrakentamisen kasvua yllä aina vuoden 2008 alkupuolelle saakka. Vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä valmistuneiden rakennusten kuutiomäärät laskivat ensikerran sitten vuoden 2003 miinuksen puolelle. Seuraavilla neljänneksillä valmistuneiden rakennusten kuutiomäärät jatkoivat laskuaan ja viimeisellä neljänneksellä ne olivat runsaan kolmanneksen pienemmät kuin vuotta aiemmin.

Vuonna 2009 myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärät laskivat viidenneksen edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Lupien kuutiomäärät vähenivät kaikissa muissa rakennustyypeissä lukuun ottamatta julkisia palvelurakennuksia. Kuitenkin vuoden 2009 viimeisellä vuosipuoliskolla asuinrakennusten luvat olivat kovassa kasvussa ollen noin 35 prosenttia plussalla vuotta aikaisemmasta.

Uudisrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Uudisrakentamisen liukuvat vuosisummat

Asuinrakennusten aloitukset kasvoivat 74 prosenttia vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä

Asuinrakentamisen vuosia jatkunut kasvu kääntyi laskuksi jo vuonna 2007. Vuonna 2009 lasku jatkui hidastuen kuitenkin merkittävästi. Laskua edellisvuoteen verrattuna oli 13 prosenttia.

Vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä aloitettujen asuinrakennusten määrät nousivat reilusti plussan puolelle. Asuinrakennuksia aloitettiin lähes 2,7 miljoonan kuution edestä, mikä oli peräti 74 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Hallituksen elvytystoiminnat erityisesti vuokratalojen rakentamiseen ovat mahdollisesti olleet vaikuttamassa aloitusten lisääntyvään määrään. Kerrostalojen aloituskuutiot lähes kolminkertaistuivat viimeisellä neljänneksellä. Tosin vertailussa on muistettava, että vuoden 2008 loppupuolella elettiin laman syvintä vaihetta ja vertailtavat määrät olivat pienimillään.

Vuonna 2008 aloitettiin 23 500 uuden asunnon rakennustyöt, mikä oli jo 10 000 asuntoa vähemmän kuin vuonna 2006 ja yli 6 000 asuntoa vähemmän kuin vuonna 2007. Vuonna 2009 päästiin lähes samoihin lukuihin eli tuolloin valmistui 23 040 uutta asuntoa.

Vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä aloitettujen asuntojen määrät kaksinkertaistuivat edellisestä vuodesta. Loka-joulukuussa aloitettiin noin 7 000 uuden asunnon rakentaminen, kun vuotta aiemmin aloitettuja asuntoja oli 3 400. Kerrostaloasuntojen aloituksia oli kolme kertaa enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Myös erillisten pientalojen ja rivitalojen aloitukset kasvoivat lähes 46 prosenttia vuotta aikaisemmasta.

Vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä asuntojen lupien määrät olivat jo plussan puolella ja viimeisellä neljänneksellä asuntojen lupien kuutiomäärät nousivat 55 prosenttia vuotta aikaisemmasta. Kerrostalojen asuntojen luvat kasvoivat loka-joulukuussa runsaat 70 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Mahdollisesti vuoden 2010 alusta voimaan astuvat uudet rakentamisen energiansäästömääräykset ovat vaikuttaneet lupien lisäykseen.

Asuinrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Asuinrakentamisen liukuvat vuosisummat

Asuntotuotannon liukuvat vuosisummat

Toimitilarakentaminenkin väheni runsaalla viidenneksellä vuonna 2009

Vielä vuonna 2008 muita kuin asuinrakennuksia valmistui enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoden 2009 alussa myös valmistuneiden määrät kääntyivät laskuun. Vuonna 2009 muita kuin asuinrakennuksia valmistui noin 27 miljoonaa kuutiota, mikä on 22 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Liike- ja toimistorakennusten ja teollisuusrakennusten valmistui noin neljänneksen vähemmän kuin vuotta aikaisemmin

Vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä muiden rakennusten valmistumiskuutiot olivat 44 prosenttia pienemmät kuin vuotta aiemmin. Eniten vähennystä oli liike- ja toimitila ja teollisuus- ja varastorakennuksissa.

Myös aloituksissa ja myönnetyissä luvissa muiden kuin asuinrakennusten määrät pienenivät runsaalla viidenneksellä vuonna 2009.

Myös vuoden 2009 kolmannella neljänneksellä teollisuus- ja varastorakennusten sekä julkisten palvelurakennusten aloitusten määrät puolittuivat. Liike- ja toimistorakennusten aloituskuutiot supistuivat neljänneksellä edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä.

Muun talonrakentamisen kuutiomäärän muutokset verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon

Muun talonrakentamisen liukuvat vuosisummat

Lisätietoja: Kaj Isaksson (09) 1734 3633, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi


Päivitetty 26.2.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. huhtikuu 2009, Uudisrakentamisen aloitusten lasku hidastui vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ras/2009/04/ras_2009_04_2010-02-26_kat_001.html