Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Menetelmäseloste: Palvelualojen hyödyketilasto 2009

Perusjoukko

Asetuksen mukaan tilaston perusjoukko kattaa kaikki vähintään 20 henkeä työllistävät yritykset tietyillä toimialoilla. Kuitenkin joillakin toimialoilla esimerkiksi pienet ja suuret yritykset ovat erikoistuneet tiettyjen palveluiden tuottamiseen. Lisäksi 20 hengen alaraja johtaa monilla toimialoilla siihen, että yritysjoukko kattaa vain pienen osan toimialan liikevaihdosta.

Toimialakohtaisen alarajan määrittämisen lähtökohtana on, että kehikko kattaa 80 % toimialan liikevaihdosta ja tuottaa edustavan kuvan toimialan rakenteesta. Tiedot kerätään toimialasta riippuen joko vähintään 5 tai 20 henkilöä työllistäviltä yrityksiltä. Alle 5 henkilöä työllistävät yritykset ovat liikevaihdoltaan niin pieniä, että tietojen kysyminen näiltä yrityksiltä ei ole tiedonantorasituksen ja saadun tiedon merkityksen vuoksi perusteltua. Useamman kuin kahden alarajan käyttö ei ole tilaston selkeyden vuoksi suositeltavaa.

Kehikko ositetaan toimialasta riippuen TOL4- tai 5-numerotasolla siten, että kaikilta toimialoilta saadaan edustava joukko yrityksiä kehikkoon. Ositus perustuu siihen, että rakennetilastoasetuksen mukaan palvelualojen hyödyketilasto kattaa tietyt CPA-luokat. CPA noudattelee TOL2008 luokitusta, joten kyselyjoukkoa laadittaessa tulee varmistaa, että vastaajayrityksiä saadaan kaikista asetuksen mukaisista CPA-luokista. Ositus on tehty tarkemmalla 5-numerotasolla niissä tapauksissa, joissa tietyn CPA-luokan mukaista palvelua tuotetaan merkittävästi vain yhdellä TOL5-numerotason toimialalla.

Taulukko 1. Toimialoittaiset ositteet, henkilöstörajat ja ositteen kattavuus

Toimiala (TOL 2008) Henkilöstö
raja
Kattavuus
ositteen
liikevaihdosta (%)
Tietotekniset palvelut
582 Ohjelmistojen kustantaminen 5 75
62 Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta 20 80
6311 Tietojenkäsittely, palvelintilan vuokraus ja niihin liittyvät palvelut 20 80
6312 Verkkoportaalit 5 75
Mainos- ja mediatoimistojen palvelut
7311 Mainostoimistot ja mainospalvelu 20 60
7312 Mainostilan vuokraus ja myynti 5 65
Henkilöstöpalvelut
7810 Työnvälitystoiminta 5 90
7820 Työvoiman vuokraus 20 90
7830 Muut henkilöstön hankintapalvelut 5 80
Arkkitehti- ja tekniset palvelut
71110 Arkkitehtipalvelut 5 60
71121 Yhdyskuntasuunnittelu 5 85
71122 Maa- ja vesirakentamisen tekninen palvelu 5 85
71123 Rakennetekninen palvelu 5 75
71124 LVI-tekninen suunnittelu 5 65
71125 Sähkötekninen suunnittelu 5 70
71126 Muu rakennustekninen palvelu 5 70
71127 Kone- ja prosessisuunnittelu 5 90
71129 Muu tekninen palvelu 5 65
Tekniset testaus- ja analysointipalvelut
71201 Autokatsastus 20 85
71202 Muu tekninen testaus ja analysointi 5 85
Markkinatutkimuspalvelut
732 5 90

Kehikko on toimialoittaisen osituksen lisäksi ositettu henkilöstömäärän mukaan neljään kokoluokkaan: 5- 19, 20- 49, 50- 99 ja vähintään 100 henkeä. Kaikki toimialaan perustuvat ositteet on jaettu näihin kokoluokkiin, jolloin ositteita on yhteensä 25. Ositteiden määrään vaikuttaa se, että kaikki kokoluokat eivät ole edustettuina kaikissa toimialoittaisissa ositteissa.

Vähintään 100 henkeä työllistävät yritykset poimitaan kyselyjoukkoon varmoina. Perusjoukon pienuudesta johtuen, vuosittain 1500- 1800, useista toimialaositteista poimitaan kyselyjoukkoon kaikki yksiköt. Satunnaisotantaa hyödynnetään niissä ositteissa, joiden osalta ei ole perusteltua poimia kaikkia yrityksiä kyselyjoukkoon.

Yrityksiä poimitaan satunnaisotannalla siten, että otantasuunnitelmassa määritellään ositteesta poimittavien yritysten lukumäärä. Otannassa hyödynnetään PPS-menetelmää (Probability Proportional to Size). Tällä menetelmällä yksikön poimintatodennäköisyys lisääntyy tietyn muuttujan saadessa suurempia arvoja. Tarkoituksena on saada kooltaan merkittävät yritykset suuremmalla todennäköisyydellä otokseen. Poiminnassa yrityksen kokoa kuvaava muuttuja on muodostettu liikevaihdon ja henkilöstömäärän perusteella.

Laskentamenetelmä

Vastauskadon vaikutus korjataan laskemalla jokaisessa ositteessa kadonkorjauskerroin vastanneiden yritysten lukumäärien perusteella.

Korotettaessa tietoja perusjoukkoon poimitaan yritysten liikevaihtotiedot uudestaan samasta Tilastokeskuksen tietokannasta, jota käytetään muiden yritystilastojen laadinnassa. Yrityskohtainen otospaino kerrotaan ensimmäisessä vaiheessa lasketulla ositekohtaisella kadonkorjauspainolla, jolloin saadaan yritykselle alustava painokerroin. Tällä painokertoimelle korotetut liikevaihtotiedot summataan ositteittain ja verrataan summia tietokannasta poimittuihin ositteiden summiin. Näiden erojen perusteella painokertoimet korjataan vielä niin, että summat täsmäävät.


Päivitetty 30.11.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Palvelualojen hyödyketilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=2242-2129. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/palhy/palhy_2010-11-29_men_001_fi.html