Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 27.3.2008

Luottokanta 227 miljardia euroa vuoden 2007 lopussa

Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen myöntämä luottokanta oli vuoden 2007 lopussa yhteensä 227 miljardia euroa. Edellisvuoteen verrattuna luottokannan vuotuinen kasvuvauhti hidastui. Luottokanta kasvoi viisi prosenttia vuoden 2007 aikana, kun vuonna 2006 vuosikasvu oli kahdeksan prosenttia. Uusia luottoja nostettiin viime vuonna yhteensä 159 miljardilla eurolla eli 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen luottokantatilaston ennakkotiedoista.

Yleisöluottokanta oli vuoden 2007 lopussa yhteensä 162 miljardia euroa, kymmenen prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Uusien yleisöluottojen määrä kasvoi 79 miljardiin euroon eli 11 prosenttia edellisvuodesta. Yleisöluottoihin ei lueta rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen keskinäistä luotonantoa eikä valtion varoista välitettäväksi annettuja luottoja tai ulkomaille myönnettyjä luottoja.

Kotitalouksien luotot kasvoivat edelleen vahvasti

Kotitalouksien luottokanta kasvoi vuoden 2007 aikana 11 prosenttia, ja oli vuoden lopussa vajaat 87 miljardia euroa. Tästä asunto- ja vapaa-ajan asuntoluottoja oli 64 miljardia ja kulutusluottoja1 ja opintolainoja 13 miljardia euroa. Kotitaloudet nostivat vuonna 2007 uusia luottoja yhteensä 37 miljardilla eurolla, runsaat viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kotitalouksien asuntoluottokanta kasvoi yhä vahvasti, tosin sen kasvu hidastui edelleen vuoden 2007 lopussa. Kotitalouksien asuntoluottokanta kasvoi vuoden aikana 13 prosenttia. Yleinen korkotason nousu on todennäköisesti osaltaan vaikuttanut asuntoluottokannan kasvuvauhdin hidastumiseen. Myös uusien asuntolainojen nostot ovat kausitasoitettuna tarkasteltuna hieman laskeneet vuoden 2007 alun huipusta. Vuoden 2007 aikana kotitaloudet nostivat uusia asuntolainoja kuitenkin kymmenen prosenttia edellisvuotta enemmän, runsaat 22 miljardia euroa.

Kotitalouksien asuntoluottokannan ja uusien asuntoluottojen (ml. vapaa-ajan asunnot) kehitys 1/2001-4/2007*

Yritystoiminnan ja julkisyhteisöjen luotot lisääntyivät

Yritystoiminnan eli yritysten ja elinkeinonharjoittajien kotitalouksien luottokanta oli vuoden 2007 lopussa vajaat 56 miljardia euroa, runsaat yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yritystoimintaa varten nostettiin uusia luottoja vuoden 2007 aikana 39 miljardilla eurolla, 17 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Julkisyhteisöjen luottokanta oli vuoden 2007 lopussa runsaat 11 miljardia euroa, kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Valtionhallinnon luottokanta kasvoi vuoden aikana yhdeksän prosenttia. Kuntien luottokanta kasvoi vuoden aikana puolestaan seitsemän prosenttia.

Vuoden 2007 kolmen ensimmäisen neljänneksen tiedot ovat tarkentuneet. Tämän julkistuksen taulukoissa ja kuvioissa muutetut tiedot on korostettu alleviivauksella.

1) Tilastokeskuksen ja Suomen Pankin kulutusluottokannoissa on eroja. Tämä johtuu siitä, että Tilastokeskuksen luvuissa on mukana luotonantajasektorina luottolaitosten lisäksi myös muut rahoituslaitokset. Lisäksi Tilastokeskuksen kulutusluottokantaan eivät sisälly kaikki tili- ja korttiluotot. Käyttötarkoitusluokitus yhtenäistetään Suomen Pankin tilastoa vastaavaksi vuoden 2008 1. neljänneksen tiedoista lähtien.

Lähde: Luottokanta 2007, 4. neljännes, ennakkotietoja. Tilastokeskus

Lisätietoja: Olli Kannas (09) 1734 3539, Kerttu Helin (09) 1734 3330, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Julkistukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 27.3.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Luottokanta [verkkojulkaisu].
ISSN=2342-2602. 4. vuosineljännes 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/lkan/2007/04/lkan_2007_04_2008-03-27_tie_001.html