Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 23.3.2006

Luottokanta 200 miljardia euroa vuoden 2005 lopussa

Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen myöntämä luottokanta oli vuoden 2005 lopussa yhteensä 200 miljardia euroa. Luottokanta kasvoi runsaat 10 prosenttia vuoden aikana. Myös uusien luottojen nostot kasvoivat vuoden aikana lähes 10 prosenttia. Uusia luottoja nostettiin viime vuonna yhteensä 139 miljardilla eurolla. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen luottokantatilaston ennakkotiedoista.

Yleisöluottokanta oli vuoden 2005 lopussa yhteensä 134 miljardia euroa, 10 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Uusien yleisöluottojen määrä kasvoi 68 miljardiin euroon eli 18 prosenttia edellisvuodesta. Yleisöluottoihin ei lueta rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen keskinäistä luotonantoa eikä valtion varoista välitettäväksi annettuja luottoja tai ulkomaille myönnettyjä luottoja.

Luottokannan ja uusien luottojen nostojen kehitys 1990-2005*, muutos edellisestä vuodesta, %

Kotitalouksien luottokanta 69 miljardia euroa

Kotitalouksilla oli luottoja vuoden 2005 lopussa yhteensä 69 miljardia euroa eli 15 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kotitaloudet nostivat uusia luottoja vuoden aikana 33 miljardia euroa, mikä on 24 prosenttia enemmän kuin vuonna 2004.

Kotitalouksien luotoista 50 miljardia oli asuntoluottoja ja vajaat 11 miljardia kulutusluottoja. Asuntoluottojen kanta kasvoi vuoden aikana 17 prosenttia ja kulutusluottojen kanta 3 prosenttia. Kotitaloudet nostivat uusia asuntoluottoja 28 prosenttia enemmän ja uusia kulutusluottoja 17 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Yritystoiminnan luottokanta kasvussa

Yritystoiminnan eli yritysten ja elinkeinonharjoittajien kotitalouksien luottokanta oli vuoden 2005 lopussa 49 miljardia euroa, runsaat 4 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Yritykset ja elinkeinonharjoittajien kotitaloudet nostivat uusia luottoja vuoden aikana yhteensä 32 miljardilla eurolla, mikä on 12 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Suurin luotonsaajatoimiala oli edellisvuosien tapaan kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut ja liike-elämän palvelut -toimiala, jolla oli luottoja 16,7 miljardia euroa eli runsas kolmannes kaikista yritystoiminnan luotoista. Toiseksi suurin luotonsaajatoimiala oli teollisuus, jolla oli luottoja 11,2 miljardia euroa.

Lähde: Luottokanta 2005, ennakkotietoja. Tilastokeskus

Lisätietoja: Susanna Laine (09) 1734 3539, Sinikka Kuusisto (09) 1734 3354, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Julkistukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 23.3.2006

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Luottokanta [verkkojulkaisu].
ISSN=2342-2602. 4. vuosineljännes 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/lkan/2005/04/lkan_2005_04_2006-03-23_tie_001.html