Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 17.6.2008

Elintarvikemenot ovat kasvaneet viidenneksen kahdessa vuosikymmenessä

Kotitalouksien elintarvikemenot kasvoivat ajanjaksolla 1985-2006 reaalisesti noin viidenneksen (21 %) kotitaloutta kohden laskettuna. Kotitaloudet kuluttivat ruokaan ja alkoholittomiin juomiin 3 817 euroa vuonna 2006, kun vuonna 1985 vastaava kulutus oli vuoden 2006 hinnoin 3 152 euroa taloutta kohden. Samaan aikaan kaikki kulutusmenot taloutta kohden kasvoivat 35 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen aikasarja-aineistosta 1985-2006. Tietokantataulukoissa olevien aikasarjatietojen avulla on mahdollista tarkastella kattavasti kotitalouksien kulutusta eri menoryhmissä taustamuuttujien mukaan.

Kotitalouksien elintarvikemenojen osuus kaikista menoista laski 20 prosentista noin 13 prosenttiin ajanjaksolla 1985-2006 (Kuvio 1). Taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyessä elintarvikemenojen osuus kaikista menoista on pienentynyt. Kotitaloustyyppien välinen vertailu osoittaa, että myös henkilörakenteeltaan erilaisten talouksien välinen elintarvikemeno-osuuksien vaihtelu supistui selvästi tarkastelujaksolla. Kun vuonna 1985 vanhustalouksissa elintarvikemenojen osuus oli yli neljännes (27 %), niin tuo osuus oli laskenut 15 prosenttiin vuonna 2006. Vastaavana aikana yhden hengen talouksien elintarvikemenojen osuus laski 15 prosentista 11 prosenttiin. Keskimääräistä suuremman osan menoistaan elintarvikkeisiin käyttävät vanhustalouksien lisäksi yksinhuoltajien taloudet sekä ryhmä muut taloudet. Muut taloudet -ryhmään sijoittuvat kotitaloudet, joissa on vähintään kolme aikuista, ja taloudet, joissa on sekä työikäisiä että eläkeläisiä. Lapsettomien parien ja yhden hengen talouksien elintarvikemenojen osuus on keskimääräistä pienempi.

Kuvio 1. Elintarvikkeisiin käytetty meno-osuus (%) kotitaloustyypin mukaan 1985, 1990, 1994-96, 1998, 2001 ja 2006

Vaikka elintarvikemenojen osuus kokonaiskulutuksesta on supistunut, rahaa ruokaan ja juomiin käytetään kuitenkin aiempaa enemmän. Suurimmat elintarvikkeiden menoerät muodostuvat lihasta, leivästä ja muista vilja-tuotteista sekä ryhmästä, johon kuuluvat erilaiset maitotuotteet, juusto sekä munat (Taulukko 1). Nämä kattavat yli puolet kotitalouksien elintarvikemenoista. Lihatuotteiden osuus kotitalouden keskimääräisistä elintarvikemenoista pieneni neljä prosenttiyksikköä ajanjaksolla 1985-2006 ollen 18 prosenttia vuonna 2006. Keskimäärin suomalainen kotitalous käytti rahaa lihatuotteisiin 698 euroa vuonna 2006, kun menot lihatuotteisiin olivat 632 euroa taloutta kohden vuoden 2006 hinnoin vuonna 1985.

Kotitaloudet ostavat aiempaa enemmän jalostetumpia elintarvikkeita, puolivalmisteita sekä valmiita aterianosia. Suuntaus lihan kulutuksessa näyttää olevan tuoreesta lihasta maustettuun tai esikäsiteltyyn: porsaankyljysten sijaan grillissä valmistetaan mieluummin eri tavoin maustettua sianlihaa. Onko niin, että palapaisti on jäämässä suurten ikäluokkien herkuksi, kun tilalle on tullut hunajamarinoitu kanasuikale? Tähän viittaavat ainakin kulutustutkimuksen tiedot, joiden mukaan menot siipikarjanlihaan ovat moninkertaistuneet vuodesta 1985.

Taulukko 1. Kotitalouksien elintarvikemenojen rakenne 1985 ja 2006 (%) ja niiden muutos (%-yksikkö) sekä elintarvikemenojen reaalimuutos 1985-2006 (1985=100)

Elintarvikemenot

 
Rakenne ja sen muutos Reaalimuutos
1985 2006 1985-2006 1985-2006
% % (%-yks) (1985=100)
Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat 100 100   121
Leipä ja viljatuotteet 16 17 1 114
Liha 22 18 -4 110
Kala 3 4 1 172
Maito, juusto ja munat 18 17 -1 102
Rasvat ja öljyt 6 2 -4 66
Hedelmät ja marjat 7 7 0 108
Kasvikset ml. perunat 7 10 3 170
Sokeri, hillot, hunaja ja makeiset 7 8 1 140
Muut elintarvikkeet 4 8 4 252
Alkoholittomat juomat 9 8 -1 115

Muita elintarvikemenojen rakenteen näkyvimpiä muutoksia lihatuotteisiin käytetyn meno-osuuden pienenemisen ohella ovat kasvisten osuuden kasvu sekä rasvojen ja öljyjen osuuden pieneneminen. Vuoden 2006 hinnoin mitattuna kulutusmenot kalatuotteisiin kasvoivat selvästi, kuten myös kulutus kasviksiin sekä perunaan. Kalatuotteisiin suomalainen kotitalous kulutti keskimäärin 167 euroa kotitaloutta kohden viimeksi toteutetun kulutustutkimuksen mukaan, kun kahta vuosikymmentä aiemmin vastaavat menot olivat reaalisesti 97 euroa per kotitalous. Kuten lihankin kohdalla tuoreen kalan ohella kotitalouden ostoskoriin valikoituu enenevissä määrin puolivalmisteita: kulutusmenoilla mitattuna valmiiden kalafileiden sekä suolatun tai savustetun kalan kulutus on kasvanut selvästi parin viime vuosikymmenen aikana.

Kulutustutkimuksen tietokantataulukot sisältävät tiedot vuosilta 1985, 1990, 1994-96, 1998, 2001 ja tuoreimpana tiedot vuodelta 2006. Taulukoissa on esitetty kulutusmenot käyvin hinnoin eli kunkin tutkimusajankohdan rahassa sekä vuoden 2006 hinnoin niissä kulutuksen menoryhmissä, joihin on saatavissa kansantaloudentilinpidon laadinnan yhteydessä lasketut muutoskertoimet. Taulukoiden lopusta löytyvät tiedot kotitalouksien lukumääristä sekä käytettävissä olevista tuloista.

Lähde: Kulutustutkimus 2006. Tilastokeskus

Lisätietoja: Marko Ylitalo (09) 1734 3560 ja Juha Nurmela (09) 1734 2548, kulutus.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 17.6.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kotitalouksien kulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3533. 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ktutk/2006/ktutk_2006_2008-06-17_tie_002.html