Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

3. Dementiaan ja Alzheimerin tautiin kuolleiden määrä ei kasvanut edellisvuodesta

Dementiaan (mukaan lukien Alzheimerin tauti) kuoli vuoden 2019 aikana edelleen yli 10 000 suomalaista, mikä on lähes saman verran kuin edellisenä vuonna. Väestömäärään ja ikärakenteeseen suhteutettu dementian aiheuttama kuolleisuus pieneni 3 prosenttia vuodesta 2018.

Dementiaan kuolleiden määrä on lähes kaksinkertaistunut 10 vuoden aikana. Kasvu näkyy ikävakioiduissa luvuissa (kuvio 6), joissa väestörakenteen vaikutus on huomioitu. Kasvu johtuu osaksi diagnostisoinnin tarkentumisesta ja kuolemansyiden määrittelyssä tapahtuneista muutoksista (WHO:n säännöt). Vuodesta 2005 kuolemansyiden tilastoinnissa on otettu käyttöön kansainvälinen ohje, joka rajoittaa keuhkokuumeen hyväksymistä peruskuolemansyyksi useiden pitkäaikaissairauksien yhteydessä. Jos henkilöllä on keuhkokuumeen lisäksi esimerkiksi dementia, dementia valitaan peruskuolemansyyksi.

Dementian ja Alzheimerin taudin aiheuttama kuolleisuus on kasvanut miehillä ja naisilla vuosittain yhtä paljon. Tautiryhmään kuolleista suurin osa, kaksi kolmasosaa, on kuitenkin naisia. Naisten suurempi dementiakuolleiden määrä johtuu siitä, että naiset elävät vanhemmiksi kuin miehet. Dementiaan kuolleiden keski-ikä oli miehillä 86 vuotta ja naisilla 89 vuotta.

Suomen miesten ja naisten dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) oli väkilukuun suhteutettuna EU-maiden korkeinta vuoden 2017 ennakkotietojen mukaan. Sitä vastoin kuolleisuus keuhkokuumeeseen oli Suomessa EU-maiden pienintä. Keuhkokuume on yleinen välitön kuolinsyy, mutta esiintyy Suomessa harvemmin peruskuolemansyynä kuin muissa EU-maissa.

Kuvio 6. Ikävakioitu dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) 1971–2019

Kuvio 6. Ikävakioitu dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) 1971–2019

Lähde: Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Airi Pajunen 029 551 3605, Kati Taskinen 029 551 3648, Jari Hellanto 029 551 3291, kuolemansyyt@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala


Päivitetty 14.12.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5051. 2019, 3. Dementiaan ja Alzheimerin tautiin kuolleiden määrä ei kasvanut edellisvuodesta . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ksyyt/2019/ksyyt_2019_2020-12-14_kat_003_fi.html