Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

6. Itsemurhien määrä väheni selvästi

Vuonna 2015 itsemurhan teki 731 henkilöä, mikä oli lähes 60 henkilöä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Itsemurhien määrä oli suurimmillaan vuonna 1990, jolloin Suomessa tehtiin yli 1 500 itsemurhaa. Sen jälkeen itsemurhakuolleisuus on pienentynyt. Viidentoista viime vuoden kuluessa itsemurhakuolleisuus on vähentynyt 40 prosenttia.

Miesten itsemurhakuolleisuus on huomattavasti suurempaa kuin naisten. Vuonna 2015 itsemurhakuolleisuus eli itsemurhien määrä vuodessa 100 000 asukasta kohden oli 13,3, miehillä 20,7 ja naisilla 6,2. Kolme neljästä itsemurhan tehneestä oli mies.

Itsemurhat ovat keskeinen kuolemansyy nuorilla. Alle 25-vuotiaista kuolleista itsemurhan tehneitä oli kolmannes. Itsemurhien osuus kaikista kuolemista on nuorilla suuri, koska kuolleisuus muihin syihin on nuorilla vähäistä. Alle 25-vuotiaiden osuus kaikista itsemurhan tehneistä oli kuitenkin pieni: vain joka kymmenes itsemurhan tekijä oli alle 25-vuotias.

Itsemurhien suhteellinen määrä on vähentynyt 15 vuodessa kaikissa ikäryhmissä. Nuorten itsemurhakuolleisuus on ollut Suomessa eurooppalaisittain verrattuna korkea. Eurostatin vuoden 2013 tilastojen mukaan nuorten itsemurhakuolleisuus oli Suomea korkeampi vain Liettuassa. Sitä vastoin 65 vuotta täyttäneiden itsemurhakuolleisuus ei poikennut EU-maiden keskiarvosta. Yli 65-vuotiaita itsemurhan tehneistä oli joka viides.

Kuvio 10. Itsemurhakuolleisuus 1970–2015

Kuvio 10. Itsemurhakuolleisuus 1970–2015

Lähde: Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Airi Pajunen 029 551 3605, Jari Hellanto 029 551 3291, kuolemansyyt@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 30.12.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5051. 2015, 6. Itsemurhien määrä väheni selvästi . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ksyyt/2015/ksyyt_2015_2016-12-30_kat_006_fi.html