Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

3. Lasten kuolleisuus ja äitiyskuolleisuus

Vuonna 2009 kuoli alle vuoden ikäisenä (imeväisiässä) 160 lasta, luku oli lähes sama kuin edellisenä vuonna. 60 prosenttia ensimmäisen elinvuoden aikana kuolleista lapsista menehtyi ensimmäisen elinviikon aikana ja 76 prosenttia neljän ensimmäisen elinviikon aikana. Perinataalikuolleisuus (ensimmäisen viikon aikana kuolleet sekä kuolleena syntyneet) oli 4,9 lasta tuhatta syntynyttä kohden. Luku on pienentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana lähes puoleen. Vuonna 2009 oli 15 kätkytkuolemaa. Kätkytkuolemia esiintyy yleensä yli kuukauden ikäisillä vauvoilla.


Äitiyskuolleisuuden väheneminen alkoi jo 1970-luvulla, sen jälkeen on äitiyskuolemia ollut 1–7 vuosittain.

Kuvio 2. Kuolleena syntyneet sekä alle 1- vuotiaana ja alle viikon vanhana kuolleet 1987–2009

Kuvio 2. Kuolleena syntyneet sekä alle 1- vuotiaana ja alle viikon vanhana kuolleet 1987–2009

Kuvio 3. Alle vuoden vanhana kuolleet iän mukaan 1989 ja 2009

Kuvio 3. Alle vuoden vanhana kuolleet iän mukaan 1989 ja 2009

Taulukko 4. Alle 1-vuotiaana kuolleiden kuolemansyyt 2009

  Yhteensä Alle 1 vrk 1-6 vrk 7-27 vrk 28 vrk-5 kk 6-11 kk
KUOLLEITA YHTEENSÄ 160 52 43 27 29 9
Perinataalisyyt 74 30 31 10 3 0
Synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet 52 18 10 13 10 1
Kätkytkuolema 15 0 0 2 8 5
Hengitys- ja verenkiertoelinten sairaudet 5 0 0 1 3 1
Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet 5 0 1 1 2 1
Muut sairaudet 4 0 1 0 2 1
Väkivalta 4 4 0 0 0 0
Tapaturmat 1 0 0 0 1 0

Taulukko 5a. 1–14-vuotiaana kuolleiden poikien yleisimmät kuolemansyyt 1989 ja 2009

  KUOLLEITA YHTEENSÄ Synnynnäiset epämuodostumat Kasvaimet Tapaturmat Umpieritys-,
ravitsemus- ja aineenvaihdunta-
sairaudet
Muut hermoston ja aistimien taudit Itsemurhat
1989 121 7 13 53 7 14 3
2009 42 10 9 7 4 2 0

Taulukko 5b. 1–14-vuotiaana kuolleiden tyttöjen yleisimmät kuolemansyyt 1989 ja 2009

  KUOLLEITA YHTEENSÄ Kasvaimet Synnynnäiset epämuodostumat Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihdun-
tasairaudet
Tapaturmat Muut hermoston ja aistimien taudit Itsemurhat
1989 76 14 12 3 28 4 0
2009 39 11 6 6 4 3 1

Taulukko 6. Äitiyskuolleisuus vuosina 1960–2009

Vuosi Äitiyskuolleisuus / 100 000 elävänä syntynyttä Äitiyskuolemat
1960 71,8 59
1965 25,7 20
1970 12,4 8
1975 10,6 7
1980 1,6 1
1985 6,4 4
1990 6,1 4
1995 1,6 1
2000 5,3 3
2005 5,2 3
2006 6,8 4
2007 1,7 1
2008 8,4 5
2009 1,6 1

Lähde: Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Irmeli Penttilä (09) 1734 3253, Helena Korpi (09) 1734 3605, Ulla Arkkio (09) 1734 3757, kuolemansyyt@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 22.2.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5051. vuosikatsaus 2009, 3. Lasten kuolleisuus ja äitiyskuolleisuus . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ksyyt/2009/01/ksyyt_2009_01_2011-02-22_kat_004_fi.html