Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Kotitaloustuotannon arvo kasvoi vuonna 2020 – osa korona-ajan vaikutuksista näkyy laskelmissa vasta myöhemmin

Kotitaloustuotannon arvo -tilasto on kansantalouden tilinpidon ydinjärjestelmää täydentävä kokonaisuus, joka kuvaa tilinpitoon kuulumattoman kotitaloustuotannon merkitystä. Tilasto kuvaa kotitalouksien omaan käyttöönsä tuottamien tavaroiden ja palveluiden rahallista arvoa.

Kansainvälisesti sovitun käytännön mukaan palkatonta kotityötä eli kotitalouksien itselleen tuottamia palveluita ei pääsääntöisesti lasketa mukaan bruttokansantuotteeseen. Tälle kotitalouksien tekemälle työlle voidaan kuitenkin laskea arvo. Arvon laskemiseksi on olemassa kaksi keskenään varsin erilaista menetelmää: työ voidaan hinnoitella joko markkinahintaan tai sitten kustannusten (työ sekä tuotannossa käytetyt tuotteet) summana. Kotitaloustuotannon hinnoittelu markkinahintaan olisi teoreettisesti oikeampi tapa, mutta siihen ei löydy riittävästi tietoa. Vuonna 2017 julkaistu kansainvälinen ohjeistus suosittelee kotitaloustuotannon arvon laskelmista kustannusten kautta eli niin kutsuttua input-menetelmää käyttäen. Suomessa kotitaloustuotannon arvoa on laskettu input-menetelmää käyttäen vuodesta 2001 alkaen alun perin niille vuosille, kun käytössä on ollut jompikumpi päälähteistä, ajankäyttötutkimus tai kulutustutkimus. Aikaisemmin laskelmat laadittiin Tilastokeskuksen ja Kulutustutkimuskeskuksen yhteistyönä, mutta vuonna 2018 vastuu siirtyi kokonaan Tilastokeskukselle, joka on julkaissut tietoja vuosittain muutaman vuoden ajan. Jatkossa tietoja julkaistaneen niiltä vuosilta, kun käytössä on uusi versio jommastakummasta päälähteestä eli kulutustutkimuksesta tai ajankäyttötutkimuksesta. Ensimmäiset Tilastokeskuksen laatimat laskelmat koskivat vuotta 2016 ja silloin uutena tietolähteenä oli käytettävissä vuoden 2016 kulutustutkimus. Nyt julkaistaan laskelma vuodelle 2020 perustuen vuosittain käytettävissä oleviin lähteisiin – päälähteistä eli ajankäyttötutkimuksesta tai kulutustutkimuksesta ei ole tarjolla uutta tietoa.

Kotitaloustuotannon arvo -tilaston vuoden 2020 laskelmissa käytetään vuoden 2016 kulutustutkimuksen, vuoden 2009 ajankäyttötutkimuksen sekä monien vuositilastojen tietoja. Vuoden 2009 ajankäyttötutkimuksen tiedot on päivitetty huomioiden kotitaloustyyppien lukumäärät vuonna 2020, ja kulutustietojen laskennassa on käytetty kansantalouden tilinpidon uusimpia vuositietoja, jotka on jaettu kotitaloustyypeittäin vuoden 2016 kulutustutkimuksen perusteella. Kotitaloustuotannon arvoa koskevat luvut lasketaan kansainvälisen ohjeistuksen mukaan, jolloin laskelmissa huomioidaan yli 15-vuotiaiden kotityöaika ja vapaaehtoistyötä ei lasketa mukaan kotitaloustuotantoon, vaan se näytetään erillisenä osana. Koska laskennan lähteenä on edelleen vuoden 2009 ajankäyttötutkimus, niin tulokset eivät kuvaa kaikkea kotitaloustuotannossa tapahtunutta kasvua, sillä ensimmäisen koronavuoden aikana tapahtuneet muutokset ajankäytössä eivät vielä näissä luvuissa näy. Uusi ajankäyttötutkimus on juuri päättynyt, ja sen tulokset ovat käytettävissä kotitaloustuotannon laskelmissa syksyllä 2023, jolloin toki ”uusi normaali” on jo voinut taas muuttaa ajankäyttöä. Näissä laskelmissa kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäyksen kasvu muodostuu toisaalta laskennassa käytetyn tuntipalkan muutoksesta ja toisaalta kotitaloustyyppien lukumäärien muutoksista.

Kun puhutaan kotitaloustuotannosta, sillä tarkoitetaan sekä bruttokansantuotteeseen sisältyvää että sen ulkopuolelle jäävää kotitaloustuotantoa. Laskelmissa nämä kaksi erää pidetään erillään, jolloin BKT:n ulkopuolelle jäävän kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys voidaan suhteuttaa bruttokansantuotteeseen tai se voidaan summata bruttokansantuotteen kanssa niin kutsutun laajennetun bruttokansantuotteen laskemiseksi.

Kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys kattaa input-menetelmällä laskien kotitalouksien itselleen tekemän työn arvon ja tuotannossa käytetyn kiinteän pääoman kulumisen, ja se on bruttokansantuotetta vastaava käsite näissä laskelmissa. Laskelmia verrataan kansantalouden tilinpidon lukuihin. Vuoden 2020 laskennan yhteydessä ei päivitetty aiemmilta vuosilta muuta kuin hieman muuttuneet BKT-tiedot, eivätkä nämä muutokset vaikuttaneet kokonaiskuvaan.

Kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys 102,1 miljardia euroa

Bruttokansantuote oli Suomessa 236,2 miljardia euroa vuonna 2020, ja koko kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys 102,1 miljardia euroa. Kotitaloustuotannosta BKT:hen sisältyvä osuus oli 18,5 miljardia ja BKT:n ulkopuolelle jäävän (nk. non-SNA) kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys 83,6 miljardia euroa. Tilinpidon ulkopuolelle rajattu osuus kotitaloustuotannosta vastasi 35,4 prosenttia BKT:stä. Vuodesta 2017 lähtien kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäyksen suhde BKT:hen on laskenut, kunnes nyt ensimmäisenä koronavuonna se hieman nousi. Vuosina 2009, 2012 ja 2016 BKT:n ulkopuolisen kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäyksen suhde BKT:hen oli keskimäärin 36,3 % ja vuosina 2017-2019 keskimäärin 34,1 %. Kun vuonna 2020 BKT laski ja kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys nousi, niin suhde kasvoi edellisestä vuodesta reilun prosenttiyksikön.

Kuvio 1: BKT:n ulkopuolelle jäävän kotitaloustuotannon suhde BKT:hen.

Kuvio 1: BKT:n ulkopuolelle jäävän kotitaloustuotannon suhde BKT:hen.

Niin kutsuttu laajennettu BKT, eli BKT:n ja BKT:n ulkopuolelle jäävän kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäyksen summa, oli 319,8 miljardia euroa vuonna 2020. Kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys – eli nyt voidaan huomioida sekä BKT:hen jo sisältyvä että sen ulkopuolelle jäävä kotitaloustuotanto – on tästä laajennetusta BKT:stä vajaa kolmannes eli 31,9 %. Laajennettu BKT laski edellisestä vuodesta, koska muuhun kuin kotitaloustuotantoon liittyvän BKT:n lasku (-4,3 miljardia euroa) oli suurempi kuin kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäyksen kasvu (+2,6 miljardia euroa).

Kuvio 2: Laajennettu BKT 2020

Kuvio 2: Laajennettu BKT 2020

Kotitaloustuotanto laajempi käsite

Kun puhutaan kotitaloustuotannosta, eikä pelkästään kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäyksestä, käsite sisältää sekä työajan että tuotannossa käytetyt tavarat ja palvelut. Kansantalouden tilinpidossa kotitalouksien investoinneiksi lasketaan vain asuntojen hankinta ja muut menot ovat loppukulutusta. Kotitaloustuotannon arvo -tilastoa laadittaessa kotitalouksien kulutusmenot ryhmitellään uudestaan niin, että osa tuotteista lasketaan tuotannossa käytetyiksi välituotteiksi, osa investoinneiksi ja osa suoraan loppukäytöksi. Näistä välituotekäyttö tulee mukaan laskelmaan sellaisenaan. Investointien perusteella lasketaan niin kutsuttu kiinteän pääoman kuluminen, joka huomioidaan laskelmissa. Loppukäyttö ei sisälly kotitaloustuotantoon. Siinä, missä kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys on bruttokansantuotteeseen verrattava käsite, kotitaloustuotannon arvo -käsite vastaa tuotosta.

Kotitaloustuotantoa tarkasteltaessa laskelmissa näkyvät ensimmäisenä koronavuonna tapahtuneet muutokset esimerkiksi ruokailuissa – kun ravintoloihin ei päässyt, aterioita valmistettiin ja syötiin enemmän kotona. Ravintolapalveluihin käytetty rahamäärä pieneni, ja elintarvikkeisiin käytetty rahamäärä kasvoi, ja kun suurin osa elintarvikkeisiin käytetystä rahamäärästä huomioidaan välituotekäyttönä kotitaloustuotannon laskelmissa, kasvu tulee näkyviin näissä laskelmissa. Koko kotitaloustuotannon arvo kasvoi näiden laskelmien mukaan +3,7 miljardia euroa vuodesta 2019 vuoteen 2020, ollen yhteensä 140,0 miljardia euroa.

Suomessa kehitetyssä mallissa myös vapaaehtoistyöhön käytetty aika on laskettu mukaan kotitaloustuotantoon: ajankäyttötutkimuksen tulosten mukaan vuonna 2009 vapaaehtoistyöhön käytetystä ajasta 75 % oli naapuriapua ja 25 % käytettiin yhdistystoimintaan. Kansainvälisessä mallissa vapaaehtoistyötä ei sisällytetä kotitaloustuotantoon, mutta suositellaan, että se lasketaan ja näytetään tuloksissa erikseen.

Taulukko 1. Kotitaloustuotannon arvo Suomessa 2020

Kotitaloustuotannon arvo /
Kotitaloudet yhteensä /
Miljoonaa euroa
Kotitaloustuotanto
(SNA + non-SNA),
Vapaaehtoistyö Kotitaloustuotanto
ml. vapaaehtoistyö
Yhteensä non-SNA Yhteensä
Arvonlisäys, netto 90 361 8 035 98 396
Pääoman kuluminen 11 714 0 11 714
Arvonlisäys, brutto 102 075 8 035 110 110
Välituotekäyttö 37 885 0 37 885
Tuotoksen arvo 139 960 8 035 147 994

Tilastokeskuksen StatFin-tietokannassa ovat kansainvälisen suosituksen mukaisesti laaditut laskelmat vuosille 2009, 2012 ja 2016-2020 sekä koko talouden tasolla että kotitaloustyypeittäin. Aiemmat, Suomessa laaditun mallin mukaiset laskelmat vuosille 2001-2012 löytyvät arkiston puolelta.


Lähde: Kotitaloustuotannon arvo, Tilastokeskus

Lisätietoja: Katri Soinne 029 551 2778, kansantalous@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Katri Kaaja


Päivitetty 11.11.2021

Viittausohje:

Tilasto: Kotitaloustuotannon arvo [verkkojulkaisu].
ISSN=2490-0214. 2020, Kotitaloustuotannon arvo kasvoi vuonna 2020 – osa korona-ajan vaikutuksista näkyy laskelmissa vasta myöhemmin . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kotsa/2020/kotsa_2020_2021-11-11_kat_001_fi.html