Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Kaupan kehitys vuonna 2013 edellisvuotta heikompaa

Koko kaupan (TOL G) liikevaihto laski ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009, kun vuonna 2013 liikevaihto supistui 3,1 prosenttia vuodesta 2012. Liikevaihdon supistuminen oli voimakkaimmillaan alkuvuonna tammi-kesäkuun laskun ollessa 5,5 prosenttia edellisvuodesta. Kauppaa painoi alkuvuonna erityisesti autokauppa, mutta myös tukkukauppa vaikutti osaltaan koko kaupan laskuun. Kolmannella neljänneksellä laskuvauhti hidastui liikevaihdon supistuttua 0,3 prosenttia vuoden 2012 heinä-syyskuusta. Viimeisellä neljänneksellä myynti supistui 1,1 prosenttia edellisvuodesta.

Liikevaihdon ja palkkasumman vuosimuutos kaupan toimialoilla vuonna 2013

Liikevaihdon ja palkkasumman vuosimuutos kaupan toimialoilla vuonna 2013

Vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä koko kaupan palkkasumma kohosi 1,5 prosenttia vuoden takaisesta, mutta vuoden toisella neljänneksellä kasvu pysähtyi. Heinä-syyskuussa palkkasumma kääntyi jälleen 1,7 prosentin nousuun ja viimeisellä neljännekselläkin kasvua kertyi 0,7 prosenttia. Näin ollen koko vuoden kasvuksi muodostui 1,0 prosenttia vuodesta 2012. Kasvu kuitenkin hidastui selvästi vuodesta 2012, jolloin palkkasumma kasvoi vielä 3,7 prosenttia. Palkkasumman kasvun hidastumiseen vaikutti työllisten määrän vähentyminen kaupan alalla: vuonna 2012 työllisiä oli 300 tuhatta, mutta vuonna 2013 työllisten määrä väheni 296 tuhanteen. Eli työllisten määrä supistui kaupan alalla 1,2 prosenttia.

Kaupan alalla pantiin vireille myös konkursseja edellisvuotta enemmän. Vuonna 2013 konkurssiin haettiin 577 yritystä, mikä on yli 9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2012. Henkilöstöä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli 2 261, mikä on reilut 32 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna vireille pannuissa konkursseissa.

Vireillepantujen konkurssien lukumäärä kaupan toimialalla vuosina 2012 ja 2013

Vireillepantujen konkurssien lukumäärä kaupan toimialalla vuosina 2012 ja 2013

Autokaupassa (TOL 45) liikevaihto laski voimakkaasti alkuvuonna, kun tammi-maaliskuussa myynti supistui lähes 36 prosenttia ja huhti-kesäkuussakin 14,7 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Autokaupan alkuvuoden myynnin kehitykseen vaikutti edelleen vuoden 2012 maaliskuun autoveromuutoksen aiheuttama kysynnän muutos. Vuoden kolmannella neljänneksellä autokaupan lasku miltei pysähtyi, kun myynti laski 0,1 prosenttia edellisvuodesta. Loka-joulukuussa autokaupan liikevaihto kääntyi kasvuun myynnin kohottua 2,6 prosenttia vuotta aiemmasta. Loppuvuoden myynnin kasvusta huolimatta koko vuoden aikana autokaupan myynti kuitenkin supistui liki 15 prosenttia vuodesta 2012.

Autokaupan palkkasumma kääntyi laskuun vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä palkkasumman supistuttua 0,9 prosenttia vuoden 2012 tammi-maaliskuusta. Toisella neljänneksellä palkkasumma kääntyi takaisin kasvuun, kun kasvua kertyi 0,8 prosenttia. Kolmannella neljänneksellä palkkasumma kohosi 2,4 prosenttia ja vuoden viimeisellä neljänneksellä 2,9 prosenttia vuoden 2012 vastaavasta ajankohdasta. Näin ollen koko vuoden kasvu jäi edellisvuotta (2012: +4,2%) maltillisemmaksi ja kasvuksi muodostui 1,3 prosenttia edellisvuodesta.

Autokaupassa konkurssiin haettujen yritysten määrä vähentyi edellisvuodesta. Vuonna 2013 autokaupassa pantiin vireille 122 konkurssia, mikä on 5,4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2012.

Tukkukaupan (TOL 46) myynti supistui vuoden 2013 kaikilla neljänneksillä. Tammi-maaliskuussa tukkukaupan liikevaihto supistui 3,5 prosenttia ja toisella neljänneksellä 2,8 prosenttia edellisvuodesta. Kolmannella neljänneksellä lasku hidastui myynnin supistuttua 0,7 prosenttia. Loka-joulukuussa tukkukaupan myynti laski kuitenkin taas 1,9 prosenttia, jolloin koko vuoden aikana liikevaihto väheni 2,2 prosenttia vuodentakaisesta.

Tukkukaupassakin palkkasumman kasvu hidastui vuodesta 2012. Tammi-kesäkuussa tukkukaupan palkkasumma kohosi 0,6 prosenttia vuotta aiemmasta. Kolmannella neljänneksellä palkkasumma kohosi edelleen 0,8 prosenttia, mutta supistui vuoden viimeisellä neljänneksellä 0,4 prosenttia. Vuoden 2013 palkkasumma kasvoi kokonaisuudessaan 0,4 prosenttia edellisvuodesta, kun vielä vuonna 2012 kasvu oli 3,2 prosenttia.

Konkursseja tukkukaupassa pantiin vireille 211 yrityksessä, mikä on yli 35 prosenttia enemmän kuin vuonna 2012. Vuoden 2012 aikana konkurssiin haettiin 156 tukkukaupan yritystä.

Vähittäiskaupan (TOL 47) vuosi 2013 alkoi myynnin kasvun pysähtymisellä, kun tammi-maaliskuussa myynti pysyi edellisvuoden tasolla. Huhti-kesäkuussa myynti kasvoi kuitenkin taas hieman lisäyksen ollessa 0,8 prosenttia vuodentakaisesta. Kolmannella neljänneksellä kasvuvauhti hiipui 0,3 prosenttiin ja loka-joulukuussa vähittäiskaupan myynti kääntyi 0,6 prosentin laskuun. Viimeisen neljänneksen kehitykseen vaikutti erityisesti vähittäiskaupalle tärkeä joulumyynti, jolloin liikevaihto supistui 1,4 prosenttia. Kokonaisuudessaan vuonna 2013 myynnin kasvu miltei pysähtyi, myynnin kohotessa 0,1 prosenttia vuodesta 2012.

Palkkasumma kasvoi vähittäiskaupassa vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla reilun prosentin edellisvuodesta. Kolmannella neljänneksellä palkkasumma kohosi 2,3 prosenttia ja vuoden viimeiselläkin neljänneksellä prosentin edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Vuoden 2013 vähittäiskaupan palkkasumman kasvuksi muodostui näin ollen 1,4 prosenttia, joka on kuitenkin selvästi hitaampaa kuin 2012, jolloin palkkasumma kasvoi 4 prosenttia.

Vähittäiskaupassa haettiin 244 yritystä konkurssiin vuoden 2013 aikana. Konkurssien määrä pysyi siis samalla tasolla kuin vuonna 2012. Henkilöstön määrällä mitattuna konkurssien vaikuttavuus oli kuitenkin suurempi vuonna 2013, sillä vuonna 2013 konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli 1344 henkilöä, kun vuonna 2012 vähittäiskaupan konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli 808 henkilöä.


Lähde: Kaupan liikevaihtokuvaaja, Tilastokeskus

Lisätietoja: Jarkko Niemistö 09 1734 2951, Tiina Talvio 09 1734 2698, palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala


Päivitetty 14.2.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kaupan liikevaihtokuvaaja [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0912. joulukuu 2013, Kaupan kehitys vuonna 2013 edellisvuotta heikompaa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/klv/2013/12/klv_2013_12_2014-02-14_kat_001_fi.html