Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 18.2.2022

Peruskoulujen määrä väheni edelleen

Tilastokeskuksen koulutuksen järjestäjärekisterin ja oppilaitosrekisterin tietojen mukaan vuoden 2021 lopussa oli toiminnassa 689 aktiivista koulutuksen järjestäjää ja 3 049 oppilaitosta, joissa opiskeli noin 1,79 miljoonaa opiskelijaa. Peruskouluja oli toiminnassa 2 085 kappaletta.

Peruskoulujen lukumäärä vuosiluokkatiedon mukaan 2012–2021

Peruskoulujen lukumäärä vuosiluokkatiedon mukaan 2012–2021

Vuonna 2021 peruskouluissa opiskeli yhteensä 547 300 oppilasta. Peruskouluasteen erityiskouluja oli toiminnassa 60 ja niissä oli 3 500 oppilasta. Peruskoulun vuosiluokat 1–9 käsittäviä yhtenäiskouluja oli toiminnassa 469 kappaletta. Kymmenessä vuodessa yhtenäiskoulujen osuus peruskouluista on kasvanut 9 prosenttiyksiköllä. Vastaavassa ajassa alakoulujen osuus on vähentynyt 7 prosenttiyksiköllä ja yläkoulujen osuus 2 prosenttiyksiköllä.

Lakkautettujen ja yhdistettyjen peruskoulujen ja perusasteen erityiskoulujen lukumäärät 2021

Lakkautettujen ja yhdistettyjen peruskoulujen ja perusasteen erityiskoulujen lukumäärät 2021

Peruskouluja ja peruskouluasteen erityiskouluja lakkautettiin tai yhdistettiin toiseen oppilaitokseen 51. Näista alle 20 oppilaan oppilaitoksia oli 5, 20-49 oppilaan ja vähintään 50 oppilaan oppilaitoksia molempia 23. Eniten peruskouluja ja peruskouluasteen erityiskouluja lakkautettiin Uudellamaalla, yhteensä 10 oppilaitosta. Seuraavaksi eniten lakkautuksia ja yhdistymisiä tehtiin Varsinais-Suomessa, kaikkiaan 8 oppilaitosta.

Koululaitoksen oppilaitoksiin tehdyt muutokset edellisestä vuodesta oppilaitostyypin mukaan 2021

Oppilaitostyyppi Oppilaitoksia Muutos edellisestä vuodesta 1) Opiskelijoita 2)
11 Peruskoulut 2 085 -44 547 300
12 Peruskouluasteen erityiskoulut 60 -1 3 500
15 Lukiot 331 -4 114 700
19 Perus- ja lukioasteen koulut 41 1 28 400
21 Ammatilliset oppilaitokset 80 -2 216 600
22 Ammatilliset erityisoppilaitokset 5 - 5 600
23 Ammatilliset erikoisoppilaitokset 17 -1 11 300
24 Ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset 10 - 14 200
28 Palo-,poliisi- ja vartiontialan opp. 1 - 300
29 Sotilasalan ammatilliset oppilaitokset 6 - ..
41 Ammattikorkeakoulut 24 - 160 300
42 Yliopistot 13 - 164 800
43 Sotilaskorkeakoulut 1 - 1 200
61 Musiikkioppilaitokset 83 - 60 100
62 Liikunnan koulutuskeskukset 13 - 14 500
63 Kansanopistot 70 -2 14 200
64 Kansalaisopistot 173 -1 390 600
65 Opintokeskukset 12 - 15 900
66 Kesäyliopistot 18 -1 26 800
99 Muut oppilaitokset 6 - 400
Yhteensä 3 049 -55 1 790 700
1) Tarkempi muutos on kuvattu liitetaulukossa 1. Koululaitoksen oppilaitoksiin tehdyt muutokset edellisestä vuodesta oppilaitostyypin mukaan 2021.
2) Opiskelijamäärätieto on pääsääntöisesti 20.9.2021 tilanteen mukainen ja se sisältää oppilaitostyyppiin kuuluvien oppilaitosten kaikkien opiskelijoiden määrän koulutusasteesta riippumatta (sekä tutkinto- että tutkintoon johtamaton koulutus). Esi- ja peruskouluopetuksen, lukiokoulutuksen, ammattikorkeakoulutuksen, yliopistokoulutuksen sekä ammatillisen koulutuksen tiedot ovat ennakkotietoja.

Koulutuksen järjestäjiä oli vuonna 2021 kaikkiaan 2 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Koulutuksen järjestäjistä 48 prosenttia oli kuntia tai kuntayhtymiä, 4 prosenttia valtion yksiköitä ja 45 prosenttia yksityisiä. Loput 3 prosenttia koulutuksen järjestäjistä toimi Ahvenanmaan maakunnassa. Vuonna 2021 koulutuksen järjestäjärekisteriin lisättiin 11 uutta koulutuksen järjestäjää. Oppilaitoksia oli 55 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.


Lähde: Koulutustilastot.Tilastokeskus

Lisätietoja: Marika Wegelius 029 551 3411, koulutustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (264,6 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 18.2.2022

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Koulutuksen järjestäjät ja oppilaitokset [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3796. 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kjarj/2021/kjarj_2021_2022-02-18_tie_001_fi.html