Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 24.5.2018

Kasvihuonekaasupäästöt laskivat, silti päästökiintiö ylittyi

Tilastokeskuksen pikaennakon mukaan vuoden 2017 kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt ovat 56,1 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä (CO2-ekv.). Päästöt laskivat lähes 5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ollen vuoden 2015 tasolla. Eniten päästöjen laskuun vaikuttivat tärkeimpien fossiilisten polttoaineiden kulutuksen väheneminen ja biopolttoaineiden osuuden kasvu liikenteessä. Päästökaupan ulkopuoliset päästöt laskivat 2 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna, mutta ylittivät toistamiseen EU:n asettaman päästökiintiön.

Suomen kasvihuonekaasupäästöt ja -poistumat sektoreittain (päästöt positiivisia ja poistumat negatiivisia lukuja)

Suomen kasvihuonekaasupäästöt ja -poistumat sektoreittain (päästöt positiivisia ja poistumat negatiivisia lukuja)

Tilastokeskuksen pikaennakossa julkistetaan edellisen vuoden kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain ja jaoteltuna päästökauppaan kuuluviin ja päästökaupan ulkopuolisiin päästöihin. Lisätietoa kasvihuonekaasupäästöistä, niiden kehittymisestä sektoreittain ja kehitykseen vaikuttavista tekijöistä sekä kansainvälisten velvoitteiden täyttämisestä, löytyy Tilastokeskuksen suomenkielisestä raportista Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuosina 1990–2017 .

Pikaennakkotietojen mukaan kokonaispäästöt vuonna 2017 vähenivät lähes 5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Energiasektorin päästöt laskivat 6 prosenttia; päästöjen laskuun vaikuttivat eniten tärkeimpien fossiilisten polttoaineiden kulutuksen väheneminen ja biopolttoaineiden osuuden kasvu liikenteessä. Teollisuusprosessien ja tuotteiden käytön päästöt laskivat prosentin, maatalouden päästöt puoli prosenttia ja jätesektorin päästöt 6 prosenttia vuodesta 2016 vuoteen 2017. Pikaennakon tietojen mukaan LULUCF-sektorin hiilinielu vuonna 2017 oli yhtä suuri kuin vuonna 2016 ollen noin 27,1 milj. tonnia CO2-ekv. Tämän sektorin päästöjä ja poistumia ei lasketa mukaan kokonaispäästöihin.

Päästökaupan ulkopuoliset päästöt lasketaan kokonaispäästöjen ja päästökauppasektorin todennettujen päästöjen erotuksena, pois lukien inventaarion mukaiset kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt. Päästökauppasektorin todennetut päästöt julkaisee Energiavirasto. Päästökaupan ulkopuolisille päästöille on EU:n taakanjakopäätöksessä määritelty vuosille 2013–2020 vuosittaiset kansalliset päästökiintiöt. Kyseiset päästöt alittivat vuosittaisten päästökiintiöiden muodostaman tavoitepolun vuosina 2013–2015. Vuoden 2016 päästöt ylittivät tavoitepolun kuten myös pikaennakon mukaiset päästöt vuodelle 2017. Vuosien 2013–2015 alituksilla voidaan kompensoida vuosien 2016 ja 2017 ylitykset. Lisätietoja saatavilla julkistuksen katsauksessa .

Kasvihuonekaasupäästöt ja –poistumat sektoreittain jaoteltuina päästökauppaan kuuluviin ja sen ulkopuolisiin päästöihin vuosina 2005, 2010 ja 2015-2017 (milj. t CO2-ekv.)

2005 2010 2015 2016 2017 1) muutos,
2016-2017
Milj. tonnia CO2-ekv.
Päästöt yhteensä pl. LULUCF -sektori 2) 69,8 75,5 55,4 58,8 56,1 -2,7
Kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt 0,3 0,2 0,2 0,2 0,2 0,0
Päästökauppaan kuuluvat päästöt 3) 33,1 41,3 25,5 27,2 25,1 -2,1
   Energiasektori 29,6 37,3 21,7 23,1 20,9 -2,2
   Teollisuusprosessit 3,6 4,0 3,9 4,2 4,3 0,1
   Päästökaupan ja
    inventaarion tilastoero 4)
0,0 0,0 -0,1 0,0    
Päästökaupan ulkopuoliset päästöt 5) 36,4 34,0 29,7 31,4 30,8 -0,6
   Energiasektori 23,8 22,6 19,0 20,9 20,5 -0,3
       Kotimaan liikenne 5) 12,6 12,5 10,9 12,4 11,6 -0,8
       Energia, muut kuin
       liikenne
11,2 10,1 8,1 8,4 8,9 0,5
   Teollisuusprosessit ja
    tuotteiden käyttö
3,1 2,1 2,0 1,9 1,8 -0,1
       Teollisuusprosessit
       (pl. F-kaasut) 6)
2,0 0,7 0,5 0,5 0,4 -0,1
       F-kaasujen käyttö 6) 1,1 1,4 1,5 1,4 1,4 0,0
   Maatalous 6,5 6,6 6,5 6,5 6,5 0,0
   Jätteiden käsittely 2,8 2,6 2,1 2,0 1,9 -0,1
   Epäsuorat CO2-päästöt 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1 0,0
   Päästökaupan ja
    inventaarion tilastoero 4)
0,0 0,0 0,1 0,0    
LULUCF -sektori 2) -27,7 -27,5 -28,8 -27,1 -27,1 0,0
1) Pikaennakkotieto
2) LULUCF tarkoittaa maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous-sektoria. Sektori ei kuulu päästökaupan piiriin eikä taakanjakopäätöksen vähennysvelvotteisiin
3) Lähde: Energiavirasto. Vuonna 2013 päästökauppasektori laajentui uusilla toiminnoilla
4) Menetelmä- ja määrittelyeroista johtuva eroavuus päästökauppasektorin kokonaispäästöissä energiaviraston ja kasvihuonekaasuinventaarion tietojen välillä
5) Ilman inventaarion mukaista kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöä
6) F-kaasuilla tarkoitetaan fluorattuja kasvihuonekaasuja (HFC-, PFC-yhdisteet sekä SF6 ja NF3)

Pikaennakon päästö- ja poistumatietojen laskenta tehdään karkeammalla tasolla kuin varsinainen vuoden 2017 inventaariolaskenta. Päästöt tarkentuvat, kun kaikki laskennassa käytettävät tiedot valmistuvat. Kasvihuonekaasut-tilaston ennakkotiedot julkistetaan joulukuussa 2018 ja viralliset tiedot maaliskuussa 2019.


Lähde: Kasvihuonekaasujen inventaario. Tilastokeskus

Lisätietoja: Riitta Pipatti 029 551 3543, Pia Forsell 029 551 2937, kasvihuonekaasut@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (303,0 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Laatuselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 24.5.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kasvihuonekaasut [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6049. 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khki/2017///khki_2017_2018-05-24_tie_001_fi.html