Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.9.2021

Kuluttajien luottamus miltei vahvinta koskaan syyskuussa

Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa 6,0, kun se elokuussa oli 4,0 ja heinäkuussa 4,4. Luottamus talouteen on mittaushistoriassaan 1995–2021 ollut hieman vahvempaa (6,8) vain joulukuussa 2017. Viime vuoden syyskuussa luottamusindikaattori sai arvon -5,9. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,7. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–19. syyskuuta 1 015 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin kaikki neljä osatekijää olivat syyskuussa hyvin vahvalla tasolla. Arvio kuluttajan oman talouden nykytilasta oli valoisin koko mittaushistoriassa 1995–2021.

Elokuuhun verrattuna odotus Suomen talouskehityksestä parani syyskuussa. Muut osatekijät eli odotus ja nykytilan arvio kuluttajan omasta taloudesta sekä aikeet hankkia kestokulutustavaroita pysyivät suunnilleen ennallaan. Viime vuoden syyskuuhun nähden kaikki neljä osatekijää olivat nyt merkittävästi vahvemmalla tasolla, selvimmin odotus Suomen taloudesta.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotus myös yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa koheni syyskuussa hyvin valoisaksi. Sama päti työllisten eli palkansaajien ja yrittäjien näkemykseen omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhasta kyselyhetkellä. Syyskuussa kuluttajien aavistus kuluttajahintojen nousuvauhdista eli inflaatiosta vuoden kuluttua oli pitkän ajan keskiarvonsa tasolla.

Kuten jo edeltävinä kuukausina, oman rahatilanteensa kuluttajat laskivat olevan erinomainen syyskuussa. Ajankohtaa pidettiin erittäin otollisena säästämiselle, suotuisana myös lainanotolle ja kohtuullisena kestotavaroiden ostamiselle. Mahdollisuuksia säästämiseen ennakoitiin olevan yhä melko paljon tulevina kuukausina.

Syyskuussa kuluttajilla oli asunnon ostoaikeita vuoden sisällä ennätyksellisen paljon. Myös kodin peruskorjaussuunnitelmia ilmeni runsaasti. Lisäksi hyvin moni harkitsi auton ostoa seuraavan vuoden aikana. Viime kuukausien tapaan kiinnostusta myös lainanottoon esiintyi syyskuussa huomattavan yleisesti.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Syyskuussa luottamus talouteen oli, kuten tavallista, selvästi vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 11,3) ja heikointa Itä-Suomessa (1,6). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat optimistisimpia (13,1). Syyskuussa kielteisesti talouskehitystä arvioivat työttömät (-3,1) ja eläkeläiset (-2,3).

Luottamus talouteen vähenee tavallisesti henkilön iän mukana, ja tulojen mukana usko vastaavasti yleensä lisääntyy. Miehet ovat taipuvaisia luottamaan talouteen enemmän kuin naiset. Tarkempaa tietoa on saatavilla tietokantataulukoista .

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) kyselytulokset talousodotuksista julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet .

Käsitteitä

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. Laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori (A1) on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Luottamusindikaattorin neljä osatekijää ovat: kuluttajan oma talous nyt (B1), kuluttajan oma talous 12 kuukauden kuluttua (B2), Suomen talous 12 kuukauden kuluttua (B4) ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna edelliseen 12 kuukauteen (E1). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.


Lähde: Kuluttajien luottamus 2021, syyskuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tara Junes 029 551 3322, kuluttajien.luottamus@stat.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (462,6 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 27.9.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. syyskuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2021/09/kbar_2021_09_2021-09-27_tie_001_fi.html