Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.8.2021

Kuluttajien kuva omasta taloudestaan koheni yhä elokuussa

Kuluttajien luottamusindikaattori oli elokuussa 4,0, kun se heinäkuussa oli 4,4 ja kesäkuussa 4,6. Luottamus talouteen oli elokuussa edelleen hyvin vahvaa, sillä luottamusindikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,7. Vastaavaan aikaan viime vuonna indikaattori sai arvon -5,1. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–19. elokuuta 971 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä arvio kuluttajan oman talouden nykytilasta oli elokuussa valoisin koko mittaushistoriassa 1995–2021. Myös odotus omasta taloudesta vuoden kuluttua oli hyvin optimistinen. Lisäksi rahankäyttöaikeita kestotavaroihin lähikuukausina ilmeni runsaasti. Näkymä Suomen yleisen talouden tulevasta kehityksestä oli sekin elokuussa hyvä.

Heinäkuuhun verrattuna odotus omasta taloudesta parani elokuussa. Sen sijaan odotus Suomen taloudesta heikkeni kuukaudessa. Arviot oman talouden nykytilasta ja rahankäyttöaikeista pysyivät elokuussa suunnilleen ennallaan. Viime vuoden elokuuhun nähden kaikki neljä osatekijää olivat nyt jopa selvästi vahvemmalla tasolla.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotus myös yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa heikkeni hieman elokuussa mutta säilyi edelleen valoisana. Sama päti työllisten eli palkansaajien ja yrittäjien näkemykseen omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhasta kyselyhetkellä. Elokuussa kuluttajien aavistus kuluttajahintojen noususta eli inflaatiosta vuoden kuluttua oli jo ylittämässä pitkän ajan keskiarvoaan.

Kuten jo edeltävinä kuukausina, oman rahatilanteensa kuluttajat laskivat olevan erinomainen elokuussa. Ajankohtaa pidettiin erittäin otollisena säästämiselle, suotuisana myös lainanotolle ja kohtuullisena kestotavaroiden ostamiselle. Mahdollisuuksia säästämiseen ennakoitiin olevan yhä paljon tulevina kuukausina.

Viime kuukausien tapaan hyvin moni oli elokuussa aikeissa ottaa lainaa vuoden sisällä. Samoin asunnon ostosuunnitelmia oli kuluttajilla edelleen huomattavan paljon. Lisäksi kodin peruskorjausaikeita ilmeni laajasti, ja moni harkitsi elokuussa myös auton ostoa seuraavan vuoden aikana.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Elokuussa luottamus talouteen oli, kuten tavallista, vahvinta pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 9,1) ja heikointa Itä-Suomessa (0,0). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat optimistisimpia (11,9). Elokuussa selvästi kielteisimmin talouskehitystä arvioivat jälleen eläkeläiset (-6,7).

Luottamus talouteen vähenee tavallisesti henkilön iän mukana, ja tulojen mukana usko vastaavasti yleensä lisääntyy. Miehet ovat taipuvaisia luottamaan talouteen enemmän kuin naiset. Tarkempaa tietoa on saatavilla tietokantataulukoista .

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) kyselytulokset talousodotuksista julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet .

Käsitteitä

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. Laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori (A1) on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Luottamusindikaattorin neljä osatekijää ovat: kuluttajan oma talous nyt (B1), kuluttajan oma talous 12 kuukauden kuluttua (B2), Suomen talous 12 kuukauden kuluttua (B4) ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna edelliseen 12 kuukauteen (E1). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.


Lähde: Kuluttajien luottamus 2021, elokuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tara Junes 029 551 3322, kuluttajien.luottamus@stat.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (462,6 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 27.8.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. elokuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2021//08/kbar_2021_08_2021-08-27_tie_001_fi.html