Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 29.6.2009

Suomalaiset pitävät ajankohtaa otollisena kuluttamiselle

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui edelleen hieman kesäkuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli kesäkuussa 8,4, kun se oli toukokuussa 7,2 ja huhtikuussa 1,0. Luottamus talouteen oli kesäkuussa kuitenkin yhä heikompi kuin pitkällä ajalla keskimäärin. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 18. kesäkuuta 1 494 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattorin kaikki neljä osatekijää paranivat hieman tai pysyivät suunnilleen ennallaan kesäkuussa edelliskuuhun verrattuna. Kuluttajilla riitti viime kuukausia enemmän optimismia oman taloutensa suhteen ja säästämismahdollisuudet arvioitiin kotitalouksissa hyviksi. Ajankohtaa pidettiin kesäkuussa entistä otollisempana varsinkin kestotavaroiden hankkimiselle ja myös lainanotolle.

Kuluttajien odotukset Suomen taloudesta olivat kesäkuussa toista kuukautta myönteiset puolentoista vuoden heikon jakson jälkeen. Myös arviot työttömyyskehityksestä kohenevat vähin erin, mutta ne olivat kuitenkin kesäkuussa edelleen synkällä tasolla. Lisäksi monet työlliset kokivat uhkaa työttömyyden osumisesta omalle kohdalleen.

Kuluttajien näkemykset taloudesta kesäkuussa 2009, saldolukuja*

  Keskiarvo
10/95-
Maksimi
10/95-
Minimi
10/95-
Kesäkuu
 2008
Toukokuu
2009
Kesäkuu
2009
Näkymä**
Kuluttajien luottamusindikaattori 13,0 21,8 -6,5 10,2 7,2 8,4 -
Indikaattorin osatekijät:              
Oma taloudellinen tilanne
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
9,1 14,1 2,3 5,8 5,6 7,1 -
Kotitalouden säästämismahdollisuudet
seuraavan 12 kk:n aikana
36,0 52,0 10,9 46,9 46,8 47,4 +
Suomen taloudellinen tilanne
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
3,9 21,7 -27,1 -17,0 9,5 9,2 +
Työttömyys Suomessa
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
2,8 27,6 -51,1 5,0 -33,2 -30,1 - -
Muut:              
Inflaatio
12 kk:n kuluttua, prosenttia
2,1 4,6 0,7 4,6 1,5 1,5  
Oma työttömyyden uhka
haastatteluhetkellä
2,0 7,6 -18,8 6,4 -16,9 -16,5 - -
Kotitalouden rahatilanne
haastatteluhetkellä
26,6 35,1 14,7 31,1 32,9 32,3 +
Ajankohdan otollisuus
kestotavaroiden ostamiselle
20,1 37,7 -14,2 2,9 34,0 36,1 ++
Ajankohdan otollisuus
säästämiselle
10,9 36,8 -19,6 29,7 12,0 9,9 +/-
Ajankohdan otollisuus
lainanotolle
18,0 42,0 -47,1 -20,8 14,4 16,8 +/-
* Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja 100:n välillä - mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.
** ++ Näkymä hyvin valoisa, + Näkymä valoisa, +/- Näkymä neutraali, - Näkymä huono, - - Näkymä hyvin huono. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.

Kesäkuussa 45 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 24 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 12 ja 43 prosenttia. Oman taloutensa kohentumiseen luotti kesäkuussa 25 prosenttia kuluttajista ja 12 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa.

Kuluttajista vain 15 prosenttia odotti kesäkuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 64 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 35 ja 24 prosenttia.

Kesäkuussa vain 7 prosenttia työllisistä uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 30 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 17 ja 10 prosenttia. Kesäkuussa 41 prosenttia työllisistä arvioi uhan pysyneen ennallaan ja 22 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Kuluttajat ennustivat kesäkuussa, että kuluttajahinnat nousevat 1,5 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Vastaava lukema oli viime vuoden kesäkuussa korkeimmillaan eli 4,6 prosenttia. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,1 prosenttia.

Kesäkuussa 57 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Vuosi sitten näin ajatteli 74 prosenttia kuluttajista. Kotitalouksista 65 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja 80 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Lainan ottamisen arvioi kesäkuussa kannattavaksi jo 62 prosenttia kuluttajista. Alimmillaan viime vuoden lokakuussa osuus oli vain 13 prosenttia. Kesäkuussa 13 prosenttia kotitalouksista suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajista 59 prosenttia piti kesäkuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Vastaava osuus oli vuosi sitten 37 prosenttia ja alimmillaan viime lokakuussa 30 prosenttia. Monet kotitaloudet suunnittelivat kesäkuussa muun muassa kodintekniikan hankintaa seuraavan kuuden kuukauden aikana. Vuoden sisällä 16 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton ja 7 prosenttia asunnon. Vastaavat osuudet olivat viime vuoden kesäkuussa 16 ja 8 prosenttia.

Kuluttajabarometrin tietoihin perustuva artikkeli erilaisten laitteiden ja yhteyksien yleisyydestä kotitalouksissa julkaistaan Tilastokeskuksen Tieto&Trendit -lehden seuraavassa numerossa (4-5/2009).

Kuluttajien luottamusindikaattori 10/1995-6/2009

Kuluttajien mikro- ja makroindikaattorit 10/1995-6/2009*

* Mikroindikaattori on keskiarvo kolmesta saldoluvusta: oma talous ja talouden säästämismahdollisuudet 12 kk:n kuluttua sekä
talouden rahatilanne haastatteluhetkellä.
Makroindikaattori on keskiarvo kahdesta saldoluvusta: Suomen talous ja työttömyys 12 kk:n kuluttua.

Kuluttajien luottamusindikaattorin poikkeama maan keskiarvosta EU-maissa, toukokuu 2009*

* Laskettu kausitasoitetuista sarjoista. Keskiarvo: 10/1995-. Irlannin tieto puuttuu
Lähde: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results, May 2009
http://ec.europa.eu/economy_finance/db_indicators/db_indicators8650_en.htm

Lähde: Kuluttajabarometri 2009, kesäkuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pellervo Marja-aho (09) 1734 3349, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Kuluttajien luottamus 2009, kesäkuu (pdf 188.8 kB)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 29.6.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. kesäkuu 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2009/06/kbar_2009_06_2009-06-29_tie_001.html