Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 4.7.2007

Julkisyhteisöjen nettorahoitusvarallisuus kasvoi edelleen vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä

Julkisyhteisöjen yhteenlaskettu nettorahoitusvarallisuus kasvoi vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä 2,7 miljardilla eurolla nousten 113,8 miljardiin euroon. Julkisyhteisöjen nettorahoitusvarallisuus eli rahoitusvarojen ja velkojen erotus on kasvanut jo useamman vuoden ajan, ja erityisesti kahtena viimeisenä vuonna kasvu on ollut selkeää: kasvua oli 20,6 miljardia vuonna 2005 ja saman verran vuonna 2006. Noin kolme neljännestä kasvusta on johtunut valtion ja sosiaaliturvarahastojen rahoitusvarojen, erityisesti osakeomistuksen, arvonnoususta.

Valtion osakkeiden ja osuuksien arvo kasvoi vuoden 2007 ensimmäisellä neljänneksellä 1,2 mrd. euroa kurssien nousun takia, kun taas työeläkelaitosten omistamien osakkeiden ja osuuksien arvo laski kurssienmuutosten takia 2,2 mrd. euron verran. Valtion osakeomistuksesta noin 80 prosenttia on kotimaassa, mutta työeläkelaitoksien sijoituksista osakkeisiin tai osuuksiin hieman yli 60 prosenttia on tehty ulkomaille.

Työeläkelaitosten osakkeet ja osuudet

Lähde: Julkisyhteisöjen rahoitustilinpito. Tilastokeskus

Lisätietoja: Reetta Varjonen (09) 1734 3533, Matti Okko (09) 1734 3341, rahoitus.tilinpito@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 4.7.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Julkisyhteisöjen rahoitustilinpito [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-1948. 1. vuosineljännes 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/jyrt/2007/01/jyrt_2007_01_2007-07-04_tie_001.html