Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 4.6.2009

Jätteitä 74 miljoonaa tonnia vuonna 2007

Jätteiden kokonaiskertymä oli vuonna 2007 74 miljoonaa tonnia, noin 7 prosenttia edellisvuotta enemmän. Jätteestä hyödynnettiin materiaalina tai energiana lähes 40 prosenttia. Mineraalisten maamassojen käytön lisäksi määrätietoista on ollut metalli- ja puujätteiden hyödyntäminen. Puujätteitä käytettiin energiantuotannossa ja metsäteollisuudessa yhteensä yli 12 miljoonaa tonnia, likimain kaikki syntynyt puujäte. Kotitalouksien ja palvelujen jätteistä valtaosa vietiin kaatopaikoille. Tiedot on julkaissut Tilastokeskus.

Kaivosten osuus vuoden 2007 jätekertymästä oli liki kolmannes ja jätemäärä louhostäyttö pois lukien 24 miljoonaa tonnia. Likimain saman verran jätemaata kertyi rakennussektorilla. Teollisuudesta jätteitä kertyi lähes 19 miljoonaa tonnia, palvelusektorilta ja kotitalouksilta yhteensä 3 miljoonaa tonnia.

Jätemäärät sektoreittain vuonna 2007, miljoonaa tonnia

Jätemäärät sektoreittain vuonna 2007, miljoonaa tonnia

Jätteiden käsittely vuonna 2007, 1000 tonnia vuodessa

Jätelaji Käsittelytapa
Käsittely yhteensä Aineskäyttö Energiakäyttö Muu poltto Kaatopaikka
Kemialliset jätteet 994,0 77,9 7,1 76,4 832,6
- josta ongelmajätettä 354,9 62,2 6,3 75,8 210,5
Metallijätteet 1 306,0 1 304,0 0,0 0,0 2,0
Lasijätteet 126,1 119,2 0,0 .. 6,9
Paperi ja pahvijätteet 799,3 736,0 37,6 0,1 25,5
Muovi ja kumijätteet 63,7 58,8 2,9 0,0 2,0
Puujätteet 12 457,8 4 145,0 8 280,0 8,3 24,5
- josta ongelmajätettä 39,2 0,0 30,9 8,3 0,0
Romuajoneuvot 30,3 30,2 0,0 0,0 0,1
- josta ongelmajätettä 22,5 22,4 0,0 0,0 0,1
Sähkö- ja elektroniikkaromu 49,4 39,3 0,0 0,3 9,8
- josta ongelmajätettä 22,7 22,4 0,0 0,2 0,0
Eläin- ja kasvijätteet 458,0 397,4 9,3 0,1 51,2
Kotitalous ja muut sekalaiset jätteet 1 841,7 87,2 76,0 74,0 1 604,5
- josta ongelmajätettä 20,9 0,0 0,0 1,8 19,1
Lietteet 643,6 111,6 243,4 21,3 267,3
- josta ongelmajätettä 83,2 0,6 0,0 19,3 63,3
Mineraalijätteet 53 712,0 13 421,0 7,6 19,4 40 264,0
- josta ongelmajätettä 1 327,6 230,2 0,2 19,3 1 077,9
Muut jätteet 14,7 0,0 0,0 0,3 14,4
- josta ongelmajätettä 1,1 0,0 0,0 0,3 0,8
Yhteensä 72 496,6 20 527,6 8 663,9 200,2 43 105,0
- josta ongelmajätettä 1 871,9 337,8 37,4 125,0 1 371,7

Lähde: Jätetilasto 2007, Tilastokeskus

Lisätietoja: Jukka Muukkonen (09) 1734 3224, Juha Espo (09) 1734 3463, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (234,3 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 4.6.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Jätetilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3339. 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/jate/2007/jate_2007_2009-06-04_tie_001_fi.html