Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Laatuseloste: Hallinto-oikeuksien ratkaisut

1. Tilastotietojen relevanssi

Tilastokeskuksen tuottama Hallinto-oikeuksien ratkaisut -tilasto keskittyy kuvaamaan hallinto-oikeuksien toimintaa alueellisesti ja asian laadun mukaan sekä ratkaisuun kulunutta aikaa. Tilastovuodesta 2005 lähtien tilastossa on myös tiedot edelliseltä vuodelta siirtyneistä, tilastovuonna saapuneista ja seuraavaan vuoteen siirtyneistä asioista.

Hallintotuomioistuimia ovat hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus. Hallinto-oikeudet käsittelevät ja ratkaisevat eri viranomaisten päätöksistä tehtyjä hallintovalituksia, kunnallisvalituksia, hallintoriita-asioita ja muita niiden toimivaltaan kuuluvia asioita. Niiden toimintaa säätelee hallinto-oikeuslaki (430/1999). Hallintoriita-asia tulee vireille hakemuksella. Hallinto-oikeuden ratkaisuista voidaan useimmissa asioissa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen tai ainakin hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Vero- ja kunnallisasioissa sekä monissa sosiaaliasioissa valituksen voi tehdä hallinto-oikeuteen vasta sen jälkeen kun valittaja on hakenut oikaisua päätöksen tehneeltä viranomaiselta virkamieslautakunnan päätöksiin.

Eräissä asiaryhmissä kuten arvonlisäveroasioissa ja turvapaikka-asioissa oikeuskäsittely on keskitetty Helsingin hallinto-oikeuteen. Valitukset ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisista viranomaisten päätöksistä on keskitetty Vaasan hallinto-oikeuteen.

Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen lastensuojelulain myötä lasten huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevia asioita käsitellään hallinto-oikeuksissa. Jos 12 vuotta täyttänyt lapsi tai hänen huoltajansa vastustavat huostaanottoa, asian ratkaisee hallinto-oikeus. Samoin kiireellisen sijoittamisen jatkamista koskeva hakemus tehdään hallinto-oikeudelle. Hallintoasiain nimikkeistöön on lisätty lasten huostaanottoa ja sijoittamista koskevat asianimikkeet.

Tilastoyksikkönä on asia. Asian käsittelyyn hallinto-oikeudessa kulunut aika lasketaan vireilletulopäivästä ratkaisupäivään. Veroasioissa vireilletulopäivä on joko verotoimistoon saapumispäivä tai verolautakunnan oikaisupäätöspäivä.

Tallennettaessa hallinto-oikeuden käsittelyyn tullutta asiaa asiankäsittelyjärjestelmään käytetään asialuokituksena Hallintoasiain nimikkeistöä. Nimikkeistöstä valitaan yksi asiaa kuvaava asianimikekoodi. Mikäli juttu sisältää useita vaatimuksia, merkitään keskeisimmän asian asianimikekoodi.

Tilaston aihealueella ei ole käytössä kansainvälisiä standardeja.

Tilasto perustuu hallinto-oikeuksien asianhallintajärjestelmästä saatuihin tietoihin. Järjestelmästä saadut tiedot soveltuvat hyvin ja kattavasti hallinto-oikeuksien ratkaisuja kuvaavan tilaston laadintaan.

Tilastokeskuksen tehtävänä on laatia yhteiskuntaoloja koskevia tilastoja (Laki tilastokeskuksesta 24.1.1992/48). Näihin kuuluvat myös oikeustilastot. Tilastokeskuksen työjärjestys määrittää Väestö- ja elinolotilastot oikeudellisia oloja kuvaavien tilastojen tekijäksi (Tilastokeskuksen työjärjestys, TK-00-1497-12).

Tietoja käytetään hallinto-oikeuksien toimintaa kuvaavien tilastojen laadintaan. Tilasto on osa tuomioistuinten toimintaa ja oikeusoloja kuvaavia tilastoja Suomessa. Pääasiallisia käyttäjiä ovat oikeushallinto, tutkijat, lakimiehet ja media.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Tilasto perustuu kokonaisaineistoon. Perusjoukkona tässä tilastossa on tilastovuonna vireillä olleet asiat (ts. saapuneet, edelliseltä vuodelta siirtyneet, ratkaistut ja seuraavaan vuoteen siirtyneet asiat). Aineistossa on asioittain muuttujatietoja, kuten laatuun ja käsittelyaikaan liittyviä tietoja hallinto-oikeuksittain.

Tilaston perusaineisto on saatu oikeusrekisterikeskuksen (aiemmin oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen) ylläpitämästä hallinto-oikeuksien asianhallintajärjestelmästä. Ahvenanmaan hallintotuomioistuin ei ole mukana tilastossa.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tilastossa ovat kaikki hallinto-oikeuksien vuoden aikana ratkaisemat asiat lukuun ottamatta Ahvenanmaan hallintotuomioistuinta. Tilaston perusaineiston laatua voidaan pitää hyvänä.

Aineistolle tehdään tilastokeskuksessa tarkistus- ja loogisuusajoja ja tarvittaessa tiedonantajalle lisäkyselyjä. Aineistoa aina myös verrataan aiempiin vastaaviin tilastoihin ja muihin tietolähteisiin. Mahdolliset havaitut virheet ja puutteet korjataan lopulliseen tilastoaineistoon.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Tilasto tuotetaan vuosittain. Tilastovuotena on kalenterivuosi. Tilaston perusaineisto poimitaan tilastovuotta seuraavan vuoden tammikuussa. Tulokset valmistuvat tilastovuotta seuraavan syksyn aikana. Julkaistut tiedot ovat lopullisia. Julkistamiskalenterin verkko-osoite: http://tilastokeskus.fi/ajk/julkistamiskalenteri/index.html.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Tietoja hallinto-oikeuksien ratkaisemista asioista on saatavissa tilastokeskuksen verkkosivuilta maksuttomasta PX-Web Statfin -tietokantapalvelusta sekä tilaston kotisivuilta verkko-osoitteesta http://tilastokeskus.fi/til/haloikr/index.html. Tarkempia tietoja voi kysellä myös suoraan tilastokeskuksen oikeustilastoista. Aineistosta on mahdollista tehdä tilauksesta erityisselvityksiä.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Yleisten hallintotuomioistuinten yhteinen uusi Hallintoasiain nimikkeistö otettiin hallinto-oikeuksissa käyttöön vuoden 2005 alussa. Sama nimikkeistö on käytössä myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Asiaryhmittäin tilasto ei ole täysin vertailukelpoinen vuodesta 2005 lähtien aikaisempien vuosien kanssa. Aikasarja vuosilta 1999 - 2004 on katkennut ja vuodesta 2005 alkaa uusi aikasarja.

Hallinto-oikeusuudistus tuli voimaan 1.11.1999. Lääninoikeuksien (11) tilalle muodostettiin kahdeksan alueellista hallinto-oikeutta. Hallinto-oikeuksien tuomiopiirit muodostuvat yhdestä tai useammasta maakunnasta. Lääninoikeudet olivat tuomiopiireiltään ja asiamääriltään hyvin erikokoisia ja uudistuksen tavoitteena oli, että hallinto-oikeuksien käsiteltäviksi tulevat asiat jakautuisivat mahdollisimman tasaisesti tuomioistuinten kesken ja että suurempien yksiköiden johdosta kaikissa hallintotuomioistuimissa olisi eri asiaryhmien riittävä asiantuntemus.

Vaasan hallinto-oikeus perustettiin yhdistämällä vesiylioikeus ja Vaasan lääninoikeus.

Uudet asianimikkeet:
Vuonna 2009 lisättiin nimikkeet Uskonnonvapaus (1106), Patentti, hyödyllisyysmalli ja integroitu piiri (7104).
Vuonna 2010 lisättiin nimike Muu valtio-oikeusasia (1199).
Vuonna 2012 lisättiin nimike Verkkotunnus (7106).

7. Yhtenäisyys

Tilasto sisältää kaikki vuoden aikana ratkaistut asiat lukuun ottamatta Ahvenanmaan hallintotuomioistuinta.

Tilastossa käytetyt asialuokitukset vuosilta 1999 -2004 ja alueluokitukset ovat Tilastokeskuksen PX-Web StatFinissä Oikeus-aihealueella. Verkko-osoite: http://pxweb2.stat.fi/database/StatFin/databasetree_fi.asp

Vuoden 2005 alussa käyttöön otettu Hallintoasiain nimikkeistö on Tilastokeskuksen PX-Web StatFin -tietokantapalvelussa sekä Luokitukset-sivustolla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Verkko-osoite: http://tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/hallintoasiat/001-2012/index.html


Lähde: Oikeustilastot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Heli Hiltunen 09 1734 3314, oikeus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 23.9.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Hallinto-oikeuksien ratkaisut [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-1298. 2012, Laatuseloste: Hallinto-oikeuksien ratkaisut . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/haloikr/2012/haloikr_2012_2013-09-23_laa_001_fi.html