Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Tatu Leskinen

7.5.2020
Tatu Leskinen

Suomen työllisyys ennätti kasvaa ennen koronakriisiä yhtäjaksoisesti vuodesta 2015 alkaen ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä pienentyä vuodesta 2016 alkaen. Talouskasvu veti niin työvoiman ulkopuolelta kuin piilotyöttömistä etenkin 55–64-vuotiaita työhön ja työnhakuun. Työnsaantimahdollisuuksien parantuminen näkyi selvästi myös opiskeluikäisten aktivoitumisena.

24.6.2020
Tatu Leskinen

Koronakriisi näkyy erityisesti lomautettujen, alityöllisten ja piilotyöttömien määrän kasvuna. Toistaiseksi vaikutuksia on ollut ennen muuta palvelualoihin, joilla osa-aikatyö on yleistä. Toukokuussa osa-aikatyötä teki 373 000 työllistä, mikä oli 82 000 edellisvuotta vähemmän. 

tk-icons