Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Miina Keski-Petäjä

22.12.2020
Miina Keski-Petäjä, Laura Lipasti, Marjut Pietiläinen

Korona-aika on lisännyt naisilla huolia terveydestä ja hyvinvoinnista, miehillä taas toimeentulosta, kertovat Kansalaispulssi-kyselyn tulokset. Myös epäoikeudenmukaisuuden kokemukset näyttävät kasvaneen hieman, naisilla miehiä useammin. Huoli työn ja perheen yhdistämisestä on yhteinen.

16.11.2020
Miina Keski-Petäjä, Marjut Pietiläinen

Lasten määrä ja osuus Suomen väestössä ovat vähentyneet ennätyksellisen pieniksi. Tilastoissa se näkyy muun muassa lapsiperheiden vähenemisenä ja perhekoon pienenemisenä sekä huoltosuhteen heikkenemisenä. Joka kolmas lapsi syntyy Uudellemaalle. Ulkomaalaistaustaisten lasten osuus on kasvanut tasaisesti 1980-luvulta alkaen. Nykyisin noin joka kymmenes lapsi on ulkomaalaistaustainen.

14.12.2017
Antti Katainen, Miina Keski-Petäjä, Laura Lipasti

Naisten osuus yritysten ylimmässä johdossa on noussut selvästi kymmenessä vuodessa, mutta viime vuosina kehitys on ollut jokseenkin hidasta tai olematonta. Johtajien tasa-arvokehityksen seurantaan tarvitaan systemaattisesti tuotettua, vertailukelpoista tietoa.

7.3.2017
Miina Keski-Petäjä

Nykynuoret elävät aiempaa vauraammassa, kaupunki­maisemmassa ja monikulttuurisemmassa Suomessa. Nuorten elintaso ja terveys ovat kohentuneet, kuolleisuus on vähentynyt ja koulutus on tuonut lisää tulevaisuuden mahdollisuuksia. Hyvinvoinnissa on kuitenkin eroja, joihin vaikuttavat mm. sukupuoli ja perhetausta.

10.5.2016
Miina Keski-Petäjä, Mika Witting

Lapset päätyvät usein samoille koulutuksen ja työn aloille kuin vanhempansa. Valinnat ovat usein sukupuolen suhteen eriytyneitä, mikä heijastuu työmarkkinoiden segregaationa. Vanhempien malli ohjaa lapsia kouluttautumaan myös sukupuolelleen epätyypillisille aloille.

29.10.2015
Antti Katainen, Miina Keski-Petäjä

Työelämän hierarkian suuret linjat ovat muuttuneet ajan saatossa harmillisen vähän: miehet ovat edelleen enemmistönä niin yhteiskunnan johtotehtävissä kuin toisaalta työelämän ulkopuolella. Tasa-arvon mallimaassa on kirittävää molemmilla sukupuolilla.

21.4.2015
Miina Keski-Petäjä

Uusi eduskunta on edeltäjäänsä hieman nuorempi. Nuorekkuudesta vastaavat naiset. Valittujen naisten keski-ikä oli 44,4 vuotta ja miesten 49,3 vuotta. Alle 40-vuotiaista edustajista yli puolet oli naisia.

tk-icons