Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Kimmo Haapakangas

9.6.2023
Kimmo Haapakangas, Markus Kaakinen

Ryöstöistä ja pahoinpitelyistä epäillyt ovat vuodesta 2019 alkaen jälleen lisääntyneet kaikissa alle 21-vuotiaiden ikäryhmissä. Alle 15-vuotiailla vakavien rikosten osuus on kasvanut. Nuorten ryhmissä tekemät väkivaltarikokset ovat olleet jonkin verran yleisempiä pääkaupunkiseudulla, mutta laajemmin nuorten rikosten taustalla ei ole havaittavissa aiempaa suurempia ryhmiä taikka siihen viittaavaa systemaattista muutosta.  

11.4.2022
Kimmo Haapakangas, Matti Näsi, Marjut Pietiläinen

Lähisuhdeväkivalta ei erityisesti lisääntynyt ensimmäisenä koronavuonna, kertovat poliisin tietoon tulleisiin rikoksiin pohjautuvat tilastot. Uhreista suurin osa oli naisia. Rikosuhritutkimuksen mukaan väkivaltakokemukset ovat koronarajoitusten myötä vähentyneet. Kevään 2020 koronatilanne heijastui osin vastaajien kokemuksiin parisuhdeväkivallasta.

16.4.2021
Kimmo Haapakangas, Salla-Tuulia Tuominiemi

Kuinka monta tuomiota Suomessa annettiin taskuvarkaudesta vuonna 2019? Entä myymälävarkaudesta? Tietoja on aiemmin ollut saatavilla vain joiltain osin rikosilmoitusten ja syylliseksi epäiltyjen osalta. Nyt Tilastokeskuksessa on kokeiltu koneoppimista varkausrikosten luokittelemisessa. Tuloksissa yllättää ainakin polttoainevarkauksien suuri määrä.

17.4.2019
Noora Ellonen, Monica Fagerlund, Kimmo Haapakangas

Poliisin tilastoissa rikos­epäilyjen määrä on selvästi lisääntynyt, mutta uhri­tutkimusten mukaan hyväksi­käytöksi luokiteltavat seksuaali­kokemukset ovat vähentyneet. Ilmiön tiedostaminen ja nostaminen julkiseen keskusteluun on lisännyt ilmoitus­alttiutta ja valmiutta ilmoittaa vanhemmistakin teoista, arvioivat tutkijat.

8.5.2018
Kimmo Haapakangas

Pojista on polvi parantunut myös rikos­tilastojen valossa. Nuorten osuus kaikista rikos­epäilyistä on laskussa, samoin rikoksesta epäiltyjen osuus nuorten ikä­luokissa.

17.11.2023
Kimmo Haapakangas

Ulkomaalais­taustaisten osuus alle 18-vuotiaiden nuorten tekemistä ryöstöistä ja pahoin­pitelyistä on noussut isoissa kaupungeissa, niin myös osuus nuorista. Määrällisesti pienen joukon tekemiset pilaavat enemmistön maineen.

25.1.2019
Kimmo Haapakangas

Viime aikoina on ollut esillä ehdotus, että törkeistä seksuaali­rikoksista tuomitulta otettaisiin Suomen kansalaisuus pois. Tilastojen perusteella seksuaali­rikoksista epäiltyjä tai tuomittuja kaksois­kansalaisia on melko vähän.

tk-icons