Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Kalle Sinivuori

19.6.2013
Kalle Sinivuori
Varma loppukevään merkki on keskustelu nuorisotyöttömyydestä, vääristä tavoista mitata sitä, ja sen korkeasta tai ei-niin-korkeasta tasosta. Nyt keskustelua käydään jo ennen toukokuun lukujen tilastojulkistusta (ensi tiistaina), joka on työvoima­tutkimuksessa aina poikkeuksellinen kuukausi. Vain kerran vuodessa työvoima­tutkimuksen työttömien määrä ylittää TEM:n työnvälitys­tilaston työttömien työnhakijoiden määrän - aina toukokuussa.
24.4.2013
Kalle Sinivuori
Kun kansainvälinen taantuma viisi vuotta sitten iski, se heijastui ryminällä Suomen työvoimatutkimuksen lukuihin. Tämäkin taantuma on kouraissut erityisesti miehiä, kuten uutisissakin on jälleen nostettu esiin ja kyselty, mistä miehille töitä. Myös työministeri Ihalainen oli puhumassa aiheesta tiistain YLEn pääuutislähetyksessä.
24.1.2013
Kalle Sinivuori
Tuoreimpien työllisyys- ja työttömyyslukujen julkaisun yhteydessä virisi jälleen keskustelu kahdesta eri työttömyystilastosta ja niiden tuottamista tuloksista. Muun muassa YLEn uutiset , Helsingin Sanomat ja Taloussanomat uutisoivat kriittiseen sävyyn joulukuun erisuuntaisista työttömyyden vuosimuutoksista.
tk-icons