Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Tilastokeskus – demokratian tukipilari

5.11.2019
Twitterissä: @IiroJussilaPTT

Elämme suuren yhteiskunnallisen murroksen keskellä. Näin voimme perustellusti todeta, kuten niin monet sukupolvet ennen meitä.

Tieto on tämän murroksen ytimessä. Puhutaan digitalisaatiosta ja informaatioyhteiskunnasta. Mutta kuka huolehtii tiedon laadusta? Liikkeellä on valeuutisia ja disinformaatiota.

Seuratessani Yhdysvalloissa vellovaa virkarikostutkintakeskustelua en voi välttyä ajatukselta, että sikäläinen demokraattinen järjestelmä on kriisissä. Polarisaatio on vahvaa ja halkoo järjestelmän eri osia. Presidentti Sauli Niinistö pääsi todistamaan tilannetta virkaveljensä rinnalla.

Demokratia tarvitsee tuekseen vahvat instituutiot. Tätä vasten on ollut ilahduttavaa kuulla kotimaisten sanomalehtien päätoimittajien puhuvan paluusta sen perustehtävän äärelle, joka medialla on demokraattisessa järjestelmässä perinteisesti ollut. Kumppaniksi ne tarvitsevat vahvalta eettiseltä pohjalta ponnistavia, objektiivisuuteen pyrkiviä tutkimuslaitoksia, joita onneksi Suomesta löytyy.

Yksi tärkeistä instituutioista on niin mediaa kuin tutkimuslaitoksia monin tavoin palveleva tilastoviranomainen, joka aktiivisesti tuottaa ja kehittää tilannekuvan ylläpitämisessä sekä tutkimuksessa tarvittavia aineistoja. Kokemukset kehittyvistä maista kertovat siitä, ettei kattavaa ja luotettavaa tilastointia tule pitää itsestäänselvyytenä.

Tasavallan presidentin järjestämän itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana on tänä vuonna ”tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu”. Tähän hienoon valintaan liittyy vahvaa symboliikkaa, jota korostavat Niinistön sanat virkaveljelleen Washingtonissa: pitäkää demokratiastanne huolta.

Vastaanoton teema kertoo siitä, että Suomessa ylin valtionjohto haluaa pitää demokratian tukipilarit kunnossa. Tämä inspiroi kaikkia meitä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon tietoa tuottavia ja tietoa välittäviä yksilöitä ja yhteisöjä huolehtimaan siitä, että Suomi uudistuu rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun ja luotettavan asiantuntemuksen pohjalta.

Professori Iiro Jussila on Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtaja ja Tilastokeskuksen neuvottelukunnan jäsen.

 

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

tk-icons