Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Blogit vuodelta 2017

28.12.2017
Saara Roine

Tilastokeskus julkaisee runsaan määrän yritystilastoja. Niissä toimialojen tiedot poikkeavat yleensä jonkin verran toisistaan. Esimerkiksi liikevaihto on keskeinen muuttuja useassa yritystilastossa, ja kuitenkin vain harvoin eri tilastojen esittämä liikevaihdon muutos on täsmälleen sama. Mistä erot johtuvat ja mitä tilastoa kannattaisi seurata?

5.12.2017
Jouni Kotkavuori
Eivät numerot ihmeitä kerro ihmisistä, mutta menköön tällä kertaa. Joulu­kuussa 1917 Suomessa syntyi 6 420 lasta, 3 237 poikaa ja 3 183 tyttöä.
14.11.2017
Ida Peltonen
Kirjoitin elokuussa 2016 blogikirjoituksen tuotannon suhdannekuvaajan ylöspäin suuntautuvista revisioista. Nämä liittyivät erityisesti talouden suunnan käännökseen ja siihen, että pienet yritykset selvisivät taantumasta paremmin kuin suuret vienti­yritykset.
31.10.2017
Jouni Kotkavuori
Tämä on sopiva päivä nostaa vielä esiin yksi viime vuoden parhaista talous­kirjoista, emeritus piispa Mikko Heikan Kapitalismi, kristin­uskon musta joutsen. Ohuessa kirjassa Heikka oikoo eleettömällä tyylillä useita yleisiä väärin­käsityksiä Adam Smithistä Max Weberiin, Galileista Lutheriin.
23.10.2017
Ilkka Lehtinen

Ekonomistit varoittelivat euron suunnittelu­vaiheessa epä­symmetriasta – talouden suhdanne­kehitys voisi olla eri maissa erilainen – ja sen aiheuttamasta mahdollisesta ongelmasta Suomen taloudelle.

20.10.2017
Vieraskynä: Kimmo Vehkalahti

Euroopan tilasto­päivä muistuttaa maailman­­laajuisesta, meitä ympäröivästä tilastojen virrasta, jonka pyörteissä pärjääminen edellyttää tilastollista luku­­taitoa. Aihe on kiehtonut minua ja kietoutunut tiukasti tilasto­­tieteen kurssiini, joka on nykyään avoin kaikille.

1.9.2017
Lea Vuorinen
Yhteiskunnan muutos heijastuu väistämättä myös tilastoihin. Tilastojen kuvaaman ilmiön tai toiminta­ympäristön muuttuessa on tilastotuotannon kehityttävä, jotta tilastot edelleen kertovat sen hetkisestä todellisuudesta tarkasti ja luotettavasti.
21.8.2017
Leena Storgårds
Maailmassa syntyy päivittäin valtavat määrät dataa ja tietoa, joita käsittelemällä ja analysoimalla tuotetaan raportteja, taulukoita, selvityksiä, tutkimuksia ja virallisia tilastoja. Tietotulvan, valeuutisten ja vaihtoehtoisten totuuksien edessä voi tiedonkäyttäjä olla neuvoton.
14.8.2017
Pertti Taskinen
Noin puolet kaikista palkansaajista tunnistaa, että kilpailukyky­sopimuksen myötä työaikaa on lisätty tavalla tai toisella. Lähes 40 prosenttia koko­aikaisista palkansaajista ei kuitenkaan ole huomannut muutosta työajoissa.
25.7.2017
Pertti Taskinen
Työllisyys kasvaa yleensä kohisten kesää kohti, kun nuoret siirtyvät työ­markkinoille. Säännöstä ei ole poikkeusta silloinkaan, kun yleinen suhdanne­tilanne on ollut heikko. Kesä­kuussa on ollut 2000-luvulla keski­määrin yli 140 000 työllistä enemmän kuin huhti­kuussa.
14.7.2017
Senni Luttinen
Osallistuessaan ensi kertaa SuomiAreenaan Tilastokeskus toi mukanaan nyyttäripöytään keskustelun vauvakadosta. Miksi siitä puhutaan nykyajan nuorten syynä, kun ilmiö on yliaktuaari Markus Rapon mukaan jatkunut jo 20 vuotta?
29.6.2017
Jarkko Niemistö
Kasvuyritykset ovat mielenkiintoinen pieni, mutta tärkeä yritysryhmä. Nämä yritykset ovat löytäneet markkinan, joka mahdollistaa voimakkaan kasvun. Kasvu taas tuo tullessaan lisää työpaikkoja.
21.6.2017
Otto Kannisto
Matka mökille juhannuksen viettoon on useimmilla lyhyt, vaikka liikenneruuhkaan aikaa kuluisikin. Vuoden 2016 lukujen perusteella linnun­tietä mitatun mökkimatkan mediaani on vain 38 kilometriä eli puolet mökki­matkoista oli korkeintaan tämän mittaisia.
16.6.2017
Senni Luttinen
Suomen kielessä riittää onnistuneita ja vähemmän onnistuneita sanontoja. Opiskeltuani viisi vuotta kuvajournalismia olen vakuuttunut sanonnan ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” kuulumisesta näiden onnistuneiden joukkoon.
15.6.2017
Suvi Kivi
”Älkää naurattako, kuka näitä tilastoja tekee, vaimo valtiolla siivoojana jo 17v, kuukausi­palkka 1750€/kk, työaika 37,5h/vko.” kommentoi nimi­merkki Siivoojan mies Ilta-Sanomien julkaisemaa juttua 4.5.2017.
7.6.2017
Liisa Larja
Tilastonikkaria jännittää hallituksen esitys työttömien työnhaku­velvoitteiden lisäämisestä. Voi nimittäin käydä niin, että työttömyyden aktiivimalli loihtii yli 100 000 työtöntä lisää yhdessä yössä – saman verran kuin Lahdessa on asukkaita.
31.3.2017
Vieraskynä: Taina Lötjönen ja Terhi Rasikannas
Teimme tutkimuksen, jossa selvitimme hevosten määrän muutoksia 1900-luvulla sekä muutoksia aiheuttaneita tekijöitä. Työllämme osallistuimme kansainväliseen tilastojen luku- ja käyttötaitokilpailun Suomen yläkoulusarjaan. Oman sarjamme voittanut posterimme "Mitä tapahtui hevosille 1900-luvulla"? osallistuu kansanväliseen kilpailuun, jonka voittajat julkistetaan heinäkuussa Marokossa. Miten posterimme syntyi?
23.2.2017
Olli Savela
Näin populismin kulta-aikoina mieleen nousee ikivanha vitsi siitä, että verot pitäisi siirtää valtion maksettavaksi. Yllättävää asiassa on se, että se ei olekaan pelkkä vitsi. Valtio todellakin maksaa huomattavan määrän veroja ja veronluonteisia maksuja. Samoin tekevät kunnat. Myös nämä verot lasketaan mukaan veroasteeseen.
21.2.2017
Pertti Taskinen
Kuusi minuuttia päivässä, puoli tuntia viikossa. Työajan pidentäminen vuonna 2017 lienee todellisuutta useimmille palkan­saajille. Kilpailukyky­sopimuksen mukaan vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla vuodessa. On kuitenkin epä­varmaa, kuinka lisäys lopulta näkyy työ­aikojen tilastoissa.
30.1.2017
Laura Sauli
Kuuluitko siihen 200 000 suomalaisen joukkoon, joihin Tilastokeskus otti viime vuonna yhteyttä kysyäkseen tietoja esimerkiksi työssäkäynnistä, kulutuksesta tai toimeentulosta? Käsi sydämelle: vastasitko?
26.1.2017
Leo Kolttola
Eurostatin uusimmassa kestävän kehityksen indikaattorijulkaisussa Suomi on yhä EU:n ykkönen t&k-rahoituksessa ja kakkonen eko-innovaatioindeksissä. Suomi on myös niiden kolmen maan joukossa, joissa 100 prosentilla yrityksistä on laajakaistaliittymä. Miksi emme nouse ripeämmin ”bio- ja kiertotalouden sekä cleantechin edelläkävijäksi”, kuten Sipilän hallitus toivoo?
25.1.2017
Jouni Kotkavuori
Presidentti Trumpin lehdistö­sihteeri Sean Spicer vastaili sujuvasti toimittajien hankaliinkin kysymyksiin moni­naisista aiheista, jopa omasta vaihto­ehtoisten tosi­asioiden kertomisestaan. Yksi yksin­kertainen kysymys ensimmäisessä lehdistö­tilaisuudessa sai Spicerin kiertelemään ja kaartelemaan.
tk-icons