Pysähdyin tänään kuuntelemaan radio-ohjelmaa siitä, kuinka ihmiset ovat hämmentyneitä tehdessään valintoja tutkimukseen perustuvan ja erilaisen uskomustiedon välillä.
Neuvolassa tarjotaan lapselleni rokotusohjelman mukaiset rokotukset. Otanko ne kyselemättä vastaan, vai uskonko väitteisiin rokotusten tarpeettomuudesta tai jopa haitallisuudesta? Luotanko homeopatiaan vai otanko antibioottikuurin? Onko luomutuotanto aina turvallisin ja eettisin vaihtoehto geenimuunnellulle ruoalle? Olemmeko me suomalaiset muita rehellisempiä ja ahkerampia, vai olemmeko kansakunta muiden joukossa?
Me puhumme paljon tietoon perustuvasta päätöksenteosta ja myös odotamme sitä päätöksentekijöiltämme, vaikka omat päätöksemme teemme usein hyvinkin tunneperäisesti. Elämme informaation yltäkylläisyydessä. Usein on vaikea valita, mitä tarjolla olevaa tietoa käytämme omassa päätöksenteossamme.
Emme enää välttämättä usko auktoriteetteihin. Pelkkä oppiarvo tai yhteiskunnallinen asema ei riitä vakuuttamaan meitä siitä, että saamamme informaatio on totta ja järkevin perusta omalle toiminnallemme.
Paitsi informaatioyhteiskunnassa, elämme myös tarinayhteiskunnassa. Sosiaalinen media tarjoaa runsaasti tarinoita, ja voimme myös itse osallistua niiden luomiseen. Tunteisiin vetoava tarina muuttuu lopulta faktaksi, kun sitä tarpeeksi usein toistetaan. Tutkittu tieto ja tarina sekoittuvat. Ja vaikka luulemme ajattelevamme rationaalisesti, mielipiteemme ja päätöksemme perustuvat yhä useammin tarinoihin, joiden tunnemme parhaiten sopivan omaan maailmankuvaamme.
Voiko tämä olla vaarallista? Mielestäni tiedon ja tarinan rajan hämärtyminen on yksi suurimmista tämän hetken haasteista.
Millaista tarinaa kerromme itsellemme Suomen ja maailman tilasta? Perustuuko tarinamme tutkittuun tietoon, olettamuksiin vai jopa vihamieliseen tiedon vääristelyyn? Pyritäänkö tarinoilla luomaan oikeutusta erilaisten ryhmien tavoitteiden saavuttamiselle, vai osaammeko viisaasti käyttää tietoa yhteisen hyvän kasvattamiseen?
Tilastokeskus täytti viime vuonna 150 vuotta. Olemme voineet rakentaa yhteiskuntaamme tutkitun tiedon varaan koko itsenäisyytemme ajan. Suomen menestyminen perustuukin siihen, että olemme arvostaneet tietoa ja olleet valmiita sijoittamaan paljon resursseja tiedon tuottamiseen.
Pelkkä tiedon tuottaminen ei kuitenkaan riitä. Tilasto on valmis vasta, kun se on käytössä. Näin on kaiken tiedon kanssa. Tieto voi olla itseisarvo: on mielenkiintoista tietää, mutta vasta kun tiedon merkitys on oivallettu ja sitä todella käytetään, se muuttuu osaksi tieto- ja osaamisvarantoamme ja luo pohjaa jatkuvalle kehitykselle.
Elämme suurten haasteiden aikaa. Talouskehityksemme on ollut useita vuosia epäsuotuisa, väestömme ikääntyy, työttömyysluvut ovat korkeita, yhteiskuntamme eriarvoistuu ja maahamme on viime syksystä lähtien tullut ennätysmäärä maahanmuuttajia. Millaista tarinaa nyt kerromme itsellemme? Mihin tarinaan päätöksentekomme perustuu? Toivon, että meillä on malttia ja sinnikkyyttä etsiä oikeaa tietoa ja käyttää sitä niin omien mielipiteidemme kuin myös laajemman päätöksenteon pohjana.
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kynnyksellä on hyvä aika pohtia ja käydä avointa yhteiskunnallista keskustelua siitä, millaiseen ja kenen tuottamaan tietoon tai tarinaan perustuu käsityksemme omasta identiteetistämme, maastamme ja sen tulevaisuudesta.
Onko tarinamme Talvisodan hengestä sama isovanhemmillemme, meille, lapsillemme ja lapsenlapsillemme ja kantaako se meitä myös seuraavat 100 vuotta?
Vai olisiko ehkä jo aika uusille tarinoille, joita voi syntyä esimerkiksi vastauksina ulkoministeriön viestintäjohtaja Jouni Mölsän esittämiin tärkeisiin kysymyksiin: Mikä Suomi on? Kuka on suomalainen? Kenen sallitaan olevan suomalainen?
Viimeiselle kysymykselle tietopohjaa voi hakea vaikkapa tämän foorumin edellisen bloggaajan kirjoituksesta Pääseekö ”maahanmuuttajuudesta” ikinä eroon.
Pirkanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Leena Vestala on Tilastokeskuksen neuvottelukunnan jäsen.
Tilastotieto pyrkii objektiiviseen totuuteen. Toisaalta tilastojen tekemiseen sisältyy myös taiteesta tuttuja piirteitä, sillä kaikki ei ole tilastointimenetelmin laskettavissa.
Lapsia koskevaa tietoa on paljon, mutta usein koetaan, että se on sirpaleista ja hajallaan. Tätä puutetta Tilastokeskus paikkaa tuottamalla laajan Tieto&trendit -artikkelisarjan lasten maailmaa avaavista tilastotiedoista. Lapset Suomessa -artikkelisarja nostaa esille yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen tuottamalla vuoden ajan analyysia lasten elinoloista noin 30 artikkelin välityksellä.
Rekisterit ovat 1980-luvulta lähtien tehostaneet tilastotuotantoa merkittävästi. Viime vuosina monet rekisterinpitäjät ovat rakentaneet uudenlaisia tietovarantoja kuten Verohallinnon tulorekisteri. Ne tuovat tilastointiin mahdollisuuksia mutta myös niin paljon työtä, että uusia kustannussäästöjä ja tuottavuusloikkia ei ole ainakaan lyhyellä tähtäimellä luvassa – pikemminkin päinvastoin.
Kun halutaan lisätä laadukkaan tilastotiedon käyttöä yhteiskunnassa, tulee tiedon löytämisen olla helppoa. Tilastotoimijoiden kunnianhimoisena tavoitteena on yhden luukun periaate, jossa kaikki virallinen tilastotieto löytyy samasta paikasta.
Syrjäisemmilläkin alueilla voi olla suhteessa asukasmäärään paljon yksinasuvia, enemmistö asuu kuitenkin isoissa kaupungeissa. Sen kertoo Paavo, Tilastokeskuksen postinumeroaluetilastot-palvelu.
Digitaalisen datan merkitys taloudessa, kulttuurissa ja viihteessä kasvaa koko ajan, ja tilastoinnin piirissä on vain hyvin pieni osa kaikesta nykymaailmassa syntyvästä datasta. Tämä haastaa tietoa tuottavat viranomaiset – millainen data on merkityksellistä kansalaisille, yrityksille tai päätöksenteolle?
Kansainvälisissä tehtävissä Marjo Bruun on saanut nähdä, miten erilaisista lähtökohdista tilastointia erilaisissa yhteiskunnissa tehdään. Hänen aikanaan toiminta tilastokokouksissa on muuttunut vuorovaikutteisemmaksi.
Tilastoviranomaisen merkitys nojaa vahvaan osaamiseen: eri tietolähteiden yhdistämiseen ja ymmärrykseen metatietojen tarpeellisuudesta käytettävyyden kannalta. Tietojen käytön eettisten periaatteiden toteuttamisessa toimimme esimerkkinä muille, muistuttaa Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun eläköitymisensä kynnyksellä.
