Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Pride-viikko

Artikkeli
30.6.2023
Marjut Pietiläinen, Joonas Toivola, Minna Wallenius

Vuoden 2022 lopussa Suomessa oli yhteensä 4 323 saman sukupuolen parin muodostamaa perhettä. Näiden perheiden määrä kasvoi edellisvuodesta 303 perheellä. Neljännes saman sukupuolen parien perheistä oli lapsiperheitä. Perhetilaston mukaan 1 807 lasta kasvaa sateenkaariperheissä. Vaikka osa kirjosta jää yhä piiloon, on sateenkaariperheiden näkyvyys lakimuutosten myötä parantunut.

Artikkeli
30.6.2021
Johanna Lahtela, Laura Lipasti, Marjut Pietiläinen

Pride-viikkoa vietetään juhlavuoden merkeissä: Helsinki Pride -yhteisön perustamisesta on kulunut 30 vuotta. Viime vuosikymmenten lakimuutokset ovat tuoneet seksuaalivähemmistöille yhdenvertaisempia oikeuksia – ja samalla myös tilastointi on kehittynyt. Vaikka perheiden tilastointi on saanut väriä ja monimuotoisuutta 2000-luvun mittaan, jää osa sateenkaariperheistä ja muista monimuotoisista perheistä silti edelleen tilastoissa piiloon tai ne tilastoidaan väärin.

Blogi
7.9.2020
Kirsti Pohjanpää

Suomessa elää noin 7 000 henkilöä avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan puolisonsa kanssa. Tilasto ei nosta yksilöitä esiin, mutta voi silti vahvistaa malleja.

tk-icons