Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Uudet pientalot yhä pienempiä ja kaupunkikeskusten tuntumassa

11.12.2018
Twitterissä: @Jose_Lahtinen
Kuva: Shutterstock

Pientalotuotanto on laskenut rajusti huippuvuosiin verrattuna, ja talot rakennetaan entistä pienemmiksi. Tietyillä alueilla kuten länsirannikolla pientalorakentaminen on vilkkaampaa kuin muualla Suomessa.

Pientaloasuntoja valmistuu eniten kaupunki­seuduille, kun tarkastellaan absoluuttisia asuntomääriä. Jos valmistuneiden pientalo­asuntojen määrä suhteutetaan alueella asuvaan väestöön, saadaan hiukan toisenlainen kuva.

Länsirannikolle on valmistunut väestöön suhteutettuna paljon pientalo­asuntoja 2010-luvulla. Samoin keskus­kaupunkien ympärys­kuntiin on noussut runsaasti pientalo­asuntoja, erityisesti Oulun ja Jyväskylän seudulle.

Myös Ahvenanmaalla ja Pohjois-Lapissa pientalo­asuntoja suhteessa väestöön on valmistunut hyvin. Ahvenanmaan Jomalan kunnassa on valmistunut eniten, 10,7 asuntoa tuhatta asukasta kohti vuosittain 2010-luvulla (kartta 1.).

Kartta 1. Valmistuneet pientaloasunnot tuhatta asukasta kohti 2010–2017
Kartta 1. Valmistuneet pientaloasunnot tuhatta asukasta kohti 2010–2017. Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto
Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto

Miltä näyttää tyypillinen viime vuosina rakennettu pientalo?

Tyypillisin pientalo on luonnollisesti omakotitalo. Vuonna 2017 omakotitalo­asuntojen osuus valmistuneista pientalo­asunnoista oli noin 78 prosenttia. Paritaloasuntoja oli lähes 22 prosenttia. Muutama pientalo luokiteltiin erityisluokkaan muut erilliset pientalot.

Viime vuonna valmistuneista pientalo­asunnoista useimmat eli 35 prosenttia olivat 4 huoneen asuntoja. 5 huonetta käsittäviä oli 26 prosenttia ja 3 huoneen asuntoja oli 18 prosenttia kaikista pientaloasunnoista.

Valtaosa uusista pientaloista on yksikerroksisia – lähes 69 prosenttia kaikista viime vuonna valmistuneista pientaloista. Kaksi­kerroksisia pientaloja valmistui liki 31 prosenttia. Vuonna 2017 valmistuneen pientalo­asunnon keskipinta-ala oli 128 neliötä[1].

Uusien pientaloasuntojen keskikoko on pienentynyt keskimäärin 8,5 prosenttia vuodesta 2000 vuoteen 2017 (kuvio 1.). Vuodesta 2014 lähtien asuntojen keskikoko on supistunut huomattavasti.

Kuvio 1. Valmistuneiden pientaloasuntojen keskipinta-ala 2000–2017
Kuvio 1. Valmistuneiden pientaloasuntojen keskipinta-ala 2000–2017. Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto
Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto

Pientalojen suosituin julkisivumateriaali puu on kasvattanut entisestään suosiotaan 2000-luvulla (kuvio 2.). Aikaisemmin myös tiilellä oli vakiintunut asema julkisivu­materiaaleissa.

Kun vielä vuonna 1995 valmistuneissa pientaloissa 29 prosentissa käytettiin ulkoverhoiluun tiiltä, oli vastaava luku enää 5 prosenttia vuonna 2017. Myös muiden julkisivu­materiaalien kuten betonin ja kiven suosio on kasvanut ja osuus noussut 5 prosentista 10 prosenttiin vuodesta 1995 vuoteen 2017.

Kuvio 2. Julkisivumateriaalien osuus pientalohankkeissa 1995–2017
Kuvio 2. Julkisivumateriaalien osuus pientalohankkeissa 1995–2017. Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto
Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto

Valmistuneiden pientalojen lämmitys oli valtaosin sähkö­lämmityksen varassa vielä 2000-luvun alussa (kuvio 3.). Muut lämmön­lähteet ovat kuitenkin kasvattaneet suosiotaan koko 2000-luvun. Erityisesti maa­lämmön käyttö pääasiallisena lämmönlähteenä on yleistynyt nopeasti. Sen osuus valmistuneissa pientalo­hankkeissa oli vuonna 2017 jo 38 prosenttia.

Kuvio 3. Lämmönlähteiden osuudet pientalohankkeissa 1995–2007
Kuvio 3. Lämmönlähteiden osuudet pientalohankkeissa 1995–2007.  Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto
Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto

Maalämmön osuuden kasvu näkyy myös vesi­keskus­lämmityksen yleistymisenä (kuvio 4). Vesikeskus­lämmitys on kasvanut 31 prosentista 73 prosenttiin vuosina 2000–2017.

Kuvio 4. Lämmitystapojen osuudet pientalohankkeissa 1995–2007
Kuvio 4. Lämmitystapojen osuudet pientalohankkeissa 1995–2007.  Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto
Lähde: Tilastokeskus, rakennus- ja asuntotuotanto

 

Jose Lahtinen on tuotantovastaava rakennus- ja asuntotuotantotilastossa Tilastokeskuksen yritystilastot –yksikössä.

 

[1] Keskipinta-ala on laskettu jakamalla vuotuinen huoneistoalasumma vuotuisella asuntojen lukumäärällä.

 

Lue samasta aiheesta:

tk-icons