Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Monta tapaa mitata asumismenoja – Kotitalouksien asumiskulutus eriytynyt tuloryhmien välillä

28.8.2018

Asumisen kulutusmenot kasvoivat suurituloisimman tuloviidenneksen kotitalouksilla lähes 53 prosenttia ja pienituloisimman tuloviidenneksen kotitalouksilla 22 prosenttia vuosina 1995−2016. Asumismenojen tulkintaa ja kokonaiskuvaa mutkistavat eri tilastojen julkaisemisen eriytyminen ja käsite- ja määritelmäerot.  

Tärkeä ero tulkinnan kannalta on se, ovatko tietoina asumisen rahamääräiset kulutusmenot vai kulutusmenot, jotka sisältävät lisäksi omistusasuntojen tuottaman laskennallisen palvelun arvon.

Jälkimmäiseen viitataan asumiskulutuksen tai asuntopalvelusten arvolla ja se liitetään yleensä asumistasoon. Vuosina 1995−2016 asumiskulutuksen arvo kotitalouden kulutusyksikköä kohti kasvoi suurituloisimmassa tuloviidennesryhmässä lähes 53 prosenttia ja pienituloisimmassa 22 prosenttia.

Vuonna 2016 suurituloisimman tuloryhmän asumiskulutuksen arvo kotitalouden kulutusyksikköä kohti oli noin 1,9 kertaa suurempi kuin pienituloisimman tuloryhmän.

Rahamääräisten menojen tarkastelussa ja tulkinnassa merkityksellistä on niiden suhteuttaminen kotitalouksien rahatuloihin. Vuonna 2016 asumiskustannusrasite oli suurituloisimmassa tuloviidennesryhmässä keskimäärin 10 prosenttia ja pienituloisimmassa 28 prosenttia.

Asumisen kulutusmenot tai asumiskulutuksen arvo

Asuminen on kasvanut yhä suuremmaksi kulutusmenokomponentiksi. Asumisen kulutusmeno-osuus pysyi 1970-luvulta lähes poikkeuksetta aina vuoteen 1991 saakka noin 19−20 prosentissa. 1980-luvun loppupuoliskolla, jolloin kokonaiskulutus kasvoi suhteellisesti nopeammin, se oli 17−18 prosenttia.

Vuonna 1993 asumisen kulutusmeno-osuus kasvoi noin neljännekseen ja vuonna 2009 ylitti sen samanaikaisesti kun kotitalouksien kokonaiskulutuksen kasvu taittui kansantaloudellisen tilanteen ja kotitalouksien tulokehityksen heikentymisen seurauksena. Viime vuonna asumisen osuus kotitalouksien kokonaiskulutuksesta oli 28,8 prosenttia. (Kuvio 1.)

Volyymin muutos on silti 1990-luvun taloudellisen laman jälkeen jäänyt suhteellisesti pienemmäksi kuin aiemmin. Jaksolla 1995−2016 asumisen kulutusmenot kasvoivat reaalisesti vuosittain keskimäärin noin 1,5 prosenttia. Kasvu oli viimeksi pienimmillään vuonna 2014 (0,7 %), jonka jälkeen tapahtui loiva käänne. Vuonna 2017 asumisen kulutusmenot kasvoivat noin 1,3 prosenttia. 1990-luvun puoliväliä ennen vuosittainen kasvu oli keskimäärin noin 3,7 prosenttia. Tiedot ovat Kansantalouden tilinpidosta.

Kuvio 1. Asumisen kulutusmenot ja niiden osuus (%) kotitalouksien kokonaiskulutusmenoista 1975−2017, rahamäärät vuoden 2017 hinnoin
Kuvio 1. Asumisen kulutusmenot ja niiden osuus (%) kotitalouksien kokonaiskulutusmenoista 1975−2017, rahamäärät vuoden 2017 hinnoin
Lähde: Kansantalouden tilinpito 2017, aikasarjatiedot, Tilastokeskus

Asumisen kulutusmenojen nimikkeen tilalle on ehdotettu kotitalouksien asumiskulutuksen tai asuntopalvelusten arvoa (esim. Lujanen 2005; Säylä 2009). Määritelmän ja menetelmän on oletettu näin selkeytyvän tietojen käyttäjille, samoin eron otospohjaisista tilastolähteistä tuotettaviin asumismenotietoihin verrattuna.

Kansantalouden tilinpidossa asumisen kulutusmenojen laskenta perustuu bruttovuokraperiaatteeseen. Todellisten rahamääräisten käyttömenojen ohella niihin luetaan omistusasuntojen tuottamien laskennallisten palvelujen arvo (asuntotulo). Se muodostuu vastavanlaisten vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrien perusteella omistusasunnoille laskettujen ns. bruttovuokrien ja todellisten menojen erotuksesta. Asuntokannan laatuominaisuudet, asuntojen sijainti ja vuokrataso määrittävät keskeisesti bruttovuokria ja siten kotitalouksien asuntopalvelusten arvoa. Vakituisesti asuttujen asuntojen lisäksi asuntopalvelusten arvo lasketaan kotitalouksien Suomessa sijaitseville vapaa-ajan asunnoille.

Muutokset kotitalouksien määrissä  ja rakenteissa vaikuttavat asuntojen kysyntään

Yksi asumisen kulutusmenojen volyymimuutosten tarkastelun tärkeä ulottuvuus on kotitalouksien asumisen alueittainen eriytyminen. Kehityksen taustalla näkyvät kotitalouksien määrät ja rakenteet, joihin demografiset muutokset vaikuttavat.

Kotitalouksien määrä on kasvanut ja koko pienentynyt, asuntokanta uudistunut, sekä vapaarahoitteisten asuntojen vuokrataso noussut aluekeskuksissa. Näin on käynyt etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa asuntopalvelusten arvon kasvu on muodostunut suuremmaksi kuin muualla maassa. Esimerkiksi vuodesta 1995 vuoteen 2017 asuntokuntien määrä kasvoi pääkaupunkiseudulla yli kolmanneksen ja tilastollisen kuntaryhmityksen mukaisissa kaupunkimaisissa kunnissa kaikkiaan noin 30 prosenttia. Taajaan asutuissa kunnissa asuntokuntien määrän kasvu oli 13 prosenttia ja maaseutumaisissa kunnissa 1,4 prosenttia.

Yhden henkilön asuntokuntia oli eniten pääkaupunkiseudulla ja kaupunkimaisissa kunnissa, noin 44−45 prosenttia, taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa niitä oli vajaat 40 prosenttia asuntokunnista vuonna 2017.

Uusia, vuoden 2009 jälkeen rakennettuja asuntoja oli vakituisesti asutuista asunnoista pääkaupunkiseudulla 10,9 prosenttia, kaupunkimaisissa kunnissa 9,3 prosenttia ja muissa kunnissa noin 6 prosenttia vuonna 2017.

Asuntokuntaa kohti laskettu asuinpinta-ala oli kaupunkimaisissa kunnissa tosin selvästi pienempi kuin muualla: pääkaupunkiseudulla noin 69, kaupunkimaisissa kunnissa kaikkiaan 76 ja muissa kuntaryhmissä noin 94−96 neliömetriä. Asuntojen koon ja muiden laatuominaisuuksien vakioinnin jälkeen markkinavuokrien hinta oli vuonna 2017 pääkaupunkiseudulla lähes 57 prosenttia korkeampi kuin muualla Suomessa. Vuonna 1995, välittömästi vuokrasääntelyn purkamisen jälkeen, hintaero oli ollut noin puolet pienempi.  (Asunnot ja asuinolot 2017; Asuntojen vuokrat 2017).  

Asumiskulutuksen volyymi kasvanut kaupunkimaisissa kunnissa

Asuminen on suurin yksittäinen kulutusmenokomponentti. Kotitalouksien keskittyessä aluekeskuksiin asumiskustannusten pienikin kasvu kotitaloustasolla heijastuu koko väestöä koskeviin lukuihin. Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen perusteella kotitalouksien asumiskulutuksen arvon kehitys on eriytynyt asuinkunnan taajama-asteen mukaan, kuten kuvio 2 osoittaa (Kotitalouksien kulutus 2016). Otospohjaisesta kulutustutkimuksesta määrävuosina tilastoitavia tietoja käytetään Kansantalouden tilinpidon laskentaan ja mikrotasolla kotitalousryhmittäisten kulutusrakenteiden kuvauksiin ja analyyseihin (mm. Niemelä ja Raijas 2012).

Kulutustutkimuksen mukaan asumiskulutuksen arvon volyymi kasvoi 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2016 yhtäjaksoisesti kaupunkimaisissa kunnissa. Taajaan asutuissa kunnissa volyymin kasvu hidastui ja maaseutumaisissa kunnissa kasvu taittui vuonna 2012. Aina vuoteen 2012 saakka asumiskulutuksen volyymikasvu oli suurinta taajaan asutuissa kunnissa.

Kuvio 2. Kotitalouksien asumiskulutuksen arvo tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan 1995−2016, 1995=100
Kuvio 2. Kotitalouksien asumiskulutuksen arvo tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan 1995−2016, 1995=100
Lähde: Kansantalouden tilinpito 2017 ja kotitalouksien kulutus 2016, aikasarjatiedot; tietokantataulukoiden perusteella tehdyt laskelmat, Tilastokeskus

Kotitaloutta tai kulutusyksikköä kohti lasketut tiedot osoittavat toisenlaista kehitystä; niiden perusteella kotitalouksien väliset erot asumiskulutuksessa ovat hieman pienentyneet asuinpaikan taajama-asteen mukaan. 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2016 asumiskulutus kasvoi eniten maaseutumaisissa ja vähiten kaupunkimaisissa kunnissa. (Kulutustutkimus 2016.)

Maaseutumaisissa kunnissa asuvilla kotitalouksilla asumiskulutuksen arvo oli kuitenkin pienin, noin 10 300 euroa kotitaloutta kohti vuonna 2016. Se oli noin 88 prosenttia kaupunkimaisissa kunnissa asuvien kotitalouksien asumiskulutuksen arvosta. Kotitalouden kulutusyksikköä kohti laskettu asumiskulutuksen arvo oli maaseutumaisissa kunnissa 7 162 euroa, joka oli noin 86 prosenttia kaupunkimaisissa kunnissa asuvien asumiskulutuksen arvosta.  

Asumisen osuudet kotitalouksien kokonaiskulutuksen arvosta eroavat vain vähän asuinkunnan taajama-asteen mukaan (kuvio 3). Kulutusosuus oli suurin, noin 32 prosenttia, kaupunkimaisissa ja pienin, 30 prosenttia, maaseutumaisissa kunnissa asuvilla kotitalouksilla. Lukuja selittävät asumisen kulutusosuuksiin keskeisesti vaikuttavat kotitalouksien ominaisuudet, kuten muun muassa kotitalouden tulotaso.

Kuvio 3. Kotitalouksien asumisen osuus kokonaiskulutuksen arvosta tilastollisen kuntaryhmityksen ja tulokvintiilien mukaan 1995–2016
Kuvio 3. Kotitalouksien asumisen osuus kokonaiskulutuksen arvosta tilastollisen kuntaryhmityksen ja tulokvintiilien mukaan 1995–2016
Lähde: Kotitalouksien kulutus 2016, aikasarjatiedot, Tilastokeskus

                           

Kotitalouksien asumiskulutus eriytynyt tuloryhmien välillä

Asuminen korostuu välttämättömyyshyödykkeenä pienituloisimmissa tulokvintiiliryhmissä, vaikka sen osuus kokonaiskulutuksesta on hieman pienentynyt 1990-luvun jälkeen. Pienituloisimpaan, ensimmäiseen tulokvintiiliryhmään kuuluvilla kotitalouksilla kohdentui asumiseen 37 prosenttia ja toiseen tulokvintiiliryhmään kuuluvilla 32 prosenttia niiden kokonaiskulutuksen arvosta, enemmän kuin kotitalouksissa keskimäärin. Kahdessa suurituloisimmassa tulokvintiiliryhmässä asumisen kulutusmeno-osuudet olivat noin 28–29 prosenttia.

Keskimäärin asumisen osuus kokonaiskulutuksen arvosta oli lähes 31 prosenttia vuonna 2016. Asumisen kulutusmeno-osuudet pienentyivät vuodesta 1995 vuoteen 2016 kaikissa tuloryhmissä, sillä asumiskulutus kasvoi suhteellisesti hitaammin kuin kokonaiskulutus. Sitä vastoin 1990-luvulla heti laman jälkeen kokonaiskulutuksen arvon kasvu oli suhteellisen hidasta pienimpään tulokvintiiliryhmään kuuluvilla ja maaseutumaisissa kunnissa asuvilla kotitalouksilla, mikä johti niiden poikkeuksellisen korkeisiin asumisen kulutusmeno-osuuksiin vuonna 1998.

Kokonaiskulutus kuten myös asumiskulutus elintasoa ja materiaalista hyvinvointia osoittavina tietoina ovat eriytyneet selvästi tuloryhmien välillä. Eriytyminen noudattaa kotitalouksien tuloeroissa tapahtunutta kehitystä. Pienituloisimpien asuminen on säilynyt enemmän välttämättömyytenä, kun suurituloisimmissa tuloryhmissä asumiskulutukseen liittyy laatuominaisuuksien paranemista.

Kulutusyksikköä kohti laskettu kokonaiskulutuksen arvo oli vuonna 1995 suurituloisimmalla 2 kertaa ja asumiskulutuksen arvo 1,6 kertaa suurempi kuin pienituloisimmalla tulokvintiiliryhmällä. Vuonna 2016 suurituloisimman tulokvintiiliryhmän kokonaiskulutuksen arvo oli 2,5 kertaa ja asumiskulutuksen arvo 1,9 kertaa suurempi. Vuodesta 1995 vuoteen 2016 suurituloisimman tulokvintiiliryhmän kotitalouksien kokonaiskulutuksen arvo kasvoi 59,1 prosenttia, asumisessa kasvu oli 52,8 prosenttia. Pienituloisimpaan tulokvintiiliryhmään kuuluvien kotitalouksien kokonaiskulutuksessa kasvu oli 28,7 prosenttia ja asumisen kulutuksessa 21,9 prosenttia.

Asumiskustannukset rasittavat pienituloisia ja vuokralla asuvia

Rahamääräiset asumiskustannukset toisin kuin asumiskulutuksen arvo soveltuvat kotitalouksien taloudellisen tilanteen ja erojen tarkasteluun eri kotitalousryhmien välillä (mm. Säylä 2009), esimerkiksi asunnon hallintaperusteen mukaan.

Asumiskustannuksista kotitaloudelle aiheutuvaa rasitetta mitataan asumiskustannusten osuudella käytettävissä olevista rahatuloista. Eurooppalaisessa vertailevassa tilastoinnissa asumiskustannusrasitteisiksi määrittyvät ne kotitaloudet, joilla asumiskustannusrasite on yli 40 prosenttia (Eurostat 2018).

Kotitaloudet ovat valikoituneet pitkälti tulotason mukaan vuokra-asunnoissa ja omistusasunnoissa asuviin. Vuokra-asunto on yleisin hallintaperuste pienituloisimpiin tuloryhmiin kuuluvilla kotitalouksilla, mikä osaltaan vahvistaa eroja asumiskustannuksista koituvasta taloudellisesta rasitteesta kotitalouksien välillä joko asunnon hallintaperusteen tai tulotason mukaan. Asumiskustannusrasite on yhteydessä kotitalouden kokoon ja elinvaiheeseen. (Tulonjakotilasto 2016.)

Yhden henkilön kotitaloudessa henkilöä kohti käytössä olevasta suuremmasta pinta-alasta ja samalla yleensä pienemmästä asunnosta johtuvien korkeampien neliöhintojen seurauksena asumiskustannusrasite muodostuu suuremmaksi kuin useamman henkilön muodostamassa kotitaloudessa. Vuokra-asunto on vallitseva asunnon hallintaperuste nuorilla ja omistusasunto asumisuran myöhemmissä vaiheissa. Vuokra-asunnoissa asuvien kotitalouksien asumiskustannusrasite oli mediaanilla mitattuna 25,9 prosenttia, ja omistusasunnoissa asuvien 10,8 prosenttia vuonna 2016. Kun tuloryhmä vakioitiin, oli vuokralla asuvien asumiskustannusrasite poikkeuksetta suurempi kuin omistusasuinnoissa asuvien kotitalouksien.

Esimerkiksi pienituloisimmassa tuloviidennesryhmässä vuokralla asuvien kotitalouksien asumiskustannusten tulo-osuus oli 32,5 prosenttia ja omistusasunnoissa asuvien 22,0 prosenttia vuonna 2016. Vuokralla asuvien kotitalouksien asumiskustannusrasite oli yleensä suuri: vain suurituloisimmassa tuloviidennesryhmässä he kuluttivat asumiseen tuloistaan suhteellisesti vähemmän (19 %) kuin kaikkein pienituloisimmat omistusasujat (22 %).  Asumiskustannusrasite oli sekä vuokra-asunnoissa että omistusasunnoissa asuvilla kotitalouksilla yleensä sitä suurempi mitä alempi tulotaso oli, ja pienituloisimmilla ryhmillä selvästi suurempi kuin keskimäärin. (Kuvio 4.)

Asumiskustannusrasitteen muutokset ovat viime vuosina olleet lieviä omistusasunnoissa asuvilla kotitalouksilla. Asuntolainan korkojen alentuminen ja vakaa korkotaso on kompensoinut asuntovelkojen kasvua. Vuokra-asunnoissa asuvilla kotitalouksilla asumiskustannusrasitteen ja asumiskustannusrasitteisten, joilla asumiskustannukset ovat yli 40 prosenttia käytettävissä olevista rahatuloista, kasvu taittui vuoden 2014 asumistukiuudistuksen ja hieman suotuisamman tulokehityksen seurauksena.

Silti asumiskustannusrasite oli vuokra-asuntokotitalouksilla vuonna 2016 keskimäärin yli 2 prosenttiyksikköä suurempi kuin esimerkiksi vuonna 2005. Omistusasuntokotitalouksista vain pienituloisimman tuloryhmän asumiskustannusrasite kasvoi samalla aikavälillä keskimääräistä enemmän. Asumiskustannusrasitetta lisäsivät siten vuokrakustannusten kasvu ja/tai pienten tulojen (pl. asumistuet) suhteellisen heikko kehitys.

Kuvio 4. Kotitalouksien asumiskustannusten osuudet käytettävissä olevista rahatuloista, pl. asumistuet, asunnon hallintaperusteen mukaan kaupunkimaisissa kunnissa ja tulokvintiiliryhmissä 2005−2016
Kuvio 4. Kotitalouksien asumiskustannusten osuudet käytettävissä olevista rahatuloista, pl. asumistuet, asunnon hallintaperusteen mukaan kaupunkimaisissa kunnissa ja tulokvintiiliryhmissä 2005−2016
Lähde: Tulonjakotilasto 2016, aikasarjatiedot, Tilastokeskus

Asumisen edullisuuden arviointi pitkän aikavälin kokonaiskustannuksilla

Asumismenojen rasite -mittari perustuu vuoden aikaisille säännöllisille kustannuksille ja tuloille. Mittari ei ole riittävä johtopäätösten tekoon omistus- ja vuokra-asuntojen edullisuudesta. Niihin tarvitaan vertailuja asumisen pitkän aikavälin kokonaiskustannuksista, joissa omistusasuntoa käsitellään investointihyödykkeenä.  Kokonaiskustannusten laskennassa otetaan huomioon kotitalouksien asumiskulutuksen lisäksi asunnon investointimenot eli asunnon hankinta- ja peruskorjausmenot sekä asuntojen hintakehitys.

Johtopäätöksenä Suomea koskevissa vertailuissa on esitetty omistusasuntojen edullisuus verrattuna vuokra-asuntoihin, mutta on korostettu samalla omistusasuntojen hintakehitykseen liittyviä riskejä (Lujanen 2005). Parhaillaan myös vanhassa asuntokannassa käynnissä olevat suuret peruskorjaukset, jotka aiheuttavat kotitalouksille suuria kustannuksia, eivät aina välity asunnon hintaan ja saattavat voimistaa asunnon sijaintiin perustuvasta yleisestä hintakehityksestä seuraavaa vaikutusta kokonaiskustannuksiin. Alueittain omistusasuntojen hintariskit ovat alkaneet aktualisoitua ja kokonaiskustannukset kasvavat pääkaupunkiseudun ja aluekeskusten ulkopuolella muuttotappioalueilla, joissa vanhojen omistusasuntojen hinnat ovat laskeneet pysyvämmin.

Kotitalouden näkökulmasta asumista tarkastellaan sen koko elinkaaren aikana, jolloin hallintaperusteen edullisuus määrittyy asumisuralla tehtyjen valintojen seurauksena. Tärkeiksi muodostuvat silloin asuntojen hankinnan ja vaihtojen ajankohdat, ja esimerkiksi viimeaikaisen hintakehityksen aikana se, onko kotitalous realisoinut omistusasunnon esimerkiksi kalliimmalle alueelle tapahtuneen muuton seurauksena.

Asunnon investointimenot, hankintaa ja peruskorjauksia varten otettujen asuntovelkojen lyhennykset ja rahoitusvastike juoksevina asumismenoina lisäävät asumiskustannuksista kotitaloudelle aiheutuvaa taloudellista rasitetta aina lyhyelläkin aikavälillä. Omistusasunnoissa asuvien kotitalouksien kulutus- ja investointimenot sisältävä asumismenotulo-osuus ilman saatuja asumistukia oli mediaanilla mitattuna 18,7 prosenttia ja keskiarvolla mitattuna 21,2 prosenttia vuonna 2016.  Pienituloisimpaan tuloviidennesryhmään kuuluvat kotitaloudet käyttivät asumiseen 27,5 prosenttia käytettävissä olevista rahatuloista vuonna 2016.  (Tulonjakotilasto 2016.)

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestä- ja elinolot -yksikössä.

Lähteet:

Asunnot ja asuinolot  2017.  Tilastokeskus 2018. http://tilastokeskus.fi/til/asas/index.html.

Asunnot ja vuokrat 2017. Tilastokeskus 2018. http://tilastokeskus.fi/til/asvu/index.html.

Eurostat 2018. Living Conditions in Europe – 2018 Edition. Luxembourg: Publications Office of the European Union, 2018. European Union, 2018   http://ec.europa.eu/eurostat/web/products-statistical-books/-/KS-DZ-18-001.

Kansantalouden tilinpito 2017. Tilastokeskus 2018. http://tilastokeskus.fi/til/vtp/index.html.

Kotitalouksien kulutus 2016. Tilastokeskus 2018. http://tilastokeskus.fi/til/ktutk/index.html.

Lujanen, M. (2005). Asumiskulutus, asumismenot ja asumisen kokonaiskustannukset – eri käsitteet järjestykseen tilastoissa. Hyvinvointikatsaus 2/2005. s-. 34 -42.

Niemelä, M., Raijas, A. (2012).  Kohtuullinen kulutus ja perusturvan riittävyys. Näkökulmia kohtuullisen kulutuksen määrittelyyn ja mittaamiseen. Kela, Sosiaali- ja terveysalan selosteita 80/2012.

Säylä, M. (2009). Asumismenot. Julkaisussa K. Ahlqvist ja M. Ylitalo (toim.) Kotitalouksien kulutus 1985–2006. Tilastokeskus. s. 101–115.

Tulonjakotilasto 2016. Tilastokeskus 2018.  http://tilastokeskus.fi/til/tul.html

 

Tutustu myös Oma talous -laskuriin. Voit verrata oman kotitaloutesi tuloja, kulutusta ja varallisuutta muihin samassa tai eri elämäntilanteessa oleviin kotitalouksiin. Pääset laskuriin tästä.

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
17.10.2023
Harri Kananoja, Martti Korhonen, Tapio Kuusisto, Kristiina Nieminen, Katri Soinne

Viime vuosien inflaatio, korkojen nousu ja asuntomarkkinoiden myllerrys ovat koetelleet erilaisia kotitalouksia kovin eri tavoin. Tiukimmilla ovat olleet perheet, joilla on mittava vaihtuvakorkoinen asuntolaina ja huomattavat välttämättömät kulut. Tilastokeskuksen asiantuntijat kurkistavat kolmen esimerkkiperheen elämään.

tk-icons