Aiheet
Väestö ja yhteiskunta

Solmittujen avioliittojen määrä kasvoi vuonna 2022

tiedote | Siviilisäädyn muutokset 2022

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 solmittiin 21 942 avioliittoa. Solmittujen avioliittojen määrä kasvoi 2 363:lla edellisvuodesta. Avioliittoja, joissa puolisot olivat eri sukupuolta, solmittiin 21 519, mikä on 2 315 edellisvuotta enemmän. Samaa sukupuolta olevat solmivat 423 avioliittoa, 48 edellisvuotta enemmän. Vaikka solmittujen avioliittojen määrä kasvoi edellisvuodesta, se oli silti toiseksi matalin yli 100 vuoteen.

Keskeisiä poimintoja

  • Vuonna 2022 solmittiin 21 942 avioliittoa, toiseksi vähiten viimeiseen sataan vuoteen.
  • Avioerojen määrä oli pienin yli 30 vuoteen.
  • Ensimmäisen avioliiton solmimisikä kääntyi nousuun.

Avioituvuuden lasku taittui

Vuosittain solmittujen avioliittojen ja avioerojen kokonaismäärän tilastointitapaa on muutettu vuoden 2017 tilastosta lähtien siten, että tilastoon tulevat mukaan kaikki ne solmitut avioliitot ja avioerot, joissa vähintään toinen puolisoista asuu vakinaisesti Suomessa tapahtumapäivänä. Vuosina 1980–2016 kokonaismäärä muodostui tapauksista, joissa nainen asui vakinaisesti Suomessa vihki- tai eropäivänä. Kuviossa ja tietokantataulukossa 121e on solmittujen avioliittojen ja avioerojen määrä muutetulla tilastointitavalla taannehtivasti vuodesta 1990 lähtien. Jotta eri vuosien luvut olisivat kuviossa vertailukelpoisia, niin vuosien 2017–2022 lukuihin ei sisälly samaa sukupuolta olevien avioliittoja, joita oli edellä mainittuina vuosina 554, 387, 376, 395, 375 ja 423, eikä avioeroja, joita oli 2, 29, 54, 88, 85 ja 106.

Eri sukupuolta olevien avioituvuus, eli avioliiton solmineet suhteessa niihin, jotka voisivat mennä naimisiin, on alentunut lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 2008. Vuonna 2022 avioituvuuden lasku kuitenkin taittui, ja avioituvuusluvut nytkähtivät ylöspäin vuoden takaisista. Naisten avioituvuusluku vuonna 2022 oli 15,2 tuhatta ei-naimisissa ja ei-rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa täysi-ikäistä naista kohden, kun vuonna 2021 se oli 14,0. Vastaavasti miesten luku oli 16,5, kun se edellisvuonna oli 15,0. Noususta huolimatta avioituvuusluvut eivät yltäneet vuotta 2021 edeltävälle tasolle.

Ensimmäisen avioliiton solmimisikä nousi

Sekä naisilla että miehillä ensimmäisten avioliittojen osuus solmituista avioliitoista laski hieman edellisvuodesta, ja uudelleenavioitumisten osuus kasvoi. Naisten solmimista avioliitoista 76 % ja miesten 75 % oli ensimmäisiä avioliittoja. Toisten avioliittojen osuus oli naisilla 20 % ja miehillä 21 %.

Vuonna 2022 avioliitoissa, joissa puolisot olivat eri sukupuolta, ensimmäisen kerran avioituneiden naisten ja miesten keski-iät nousivat. Ensimmäisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 32,5 vuotta, edellisenä vuonna 32,2, ja vastaavasti miesten 34,3 vuotta, edellisenä vuonna 34,2. Toisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 45,8 vuotta ja miesten 48,5 vuotta. Myös toisen avioliiton solmineiden keski-iät nousivat hieman edellisvuodesta.

Vuonna 2022 kahden naisen solmimissa avioliitoissa naisten keski-ikä oli 35,1 vuotta, vuotta aiemmin 35,5. Vastaavasti kahden miehen solmimissa avioliitoissa keski-ikä oli 40,6 vuotta, kun se edellisvuonna oli ollut 42,1. Saman sukupuolen avioliitoissa keski-iän vaihteluun vaikuttaa solmittujen avioliittojen pieni määrä.

Heinäkuu suosituin avioitumiskuukausi

Vuonna 2022 suosituin avioitumiskuukausi oli heinäkuu, jolloin 3 962 paria solmi avioliiton. Toiseksi suosituin oli elokuu 3 149 parilla. Heinä- ja elokuu ovat tyypillisesti vuorotelleet suomalaisten suosituimpana avioitumiskuukautena. Koska häät ajoittuvat useimmiten viikonloppuihin, “kärkisijan” muuttumiseen vaikuttaa viikonloppujen määrän vaihtelu kuukausissa vuosittain. Kolmanneksi eniten avioliittoja vuonna 2022 solmittiin kesäkuussa.

Suosituin vihkipäivä sijoittui kesäkuukausien ulkopuolelle. Symmetrisen päivämäärän 22.02.2022 oli valinnut vihkipäiväkseen 746 paria. Toiseksi eniten vihille mentiin elokuun 6. päivänä, 522 paria, ja kolmanneksi eniten elokuun 20. päivänä, 490 paria.

Vuonna 2022 eri sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisistä, joista vihkitapa on tiedossa, 44 % oli kirkollisia vihkimisiä ja 56 % siviilivihkimisiä. Mikäli avioliitto oli molempien puolisoiden ensimmäinen, oli kirkollisten vihkimisten osuus hieman yli 50 %. Kun toinen tai molemmat puolisot olivat olleet avioliitossa vähintään kerran aikaisemmin, oli siviilivihkimisten osuus lähes kaksi kolmasosaa vihkimisistä.

Avioerojen määrä pienin yli 30 vuoteen

Vuonna 2022 eroon päättyi 11 370 avioliittoa. Näistä 11 264 oli avioeroja, joissa puolisot olivat eri sukupuolta. Määrä väheni 817:llä edelliseen vuoteen verrattuna. Samaa sukupuolta olevien parien avioeroja oli 106, mikä oli 21 enemmän kuin vuotta aiemmin. Avioerojen määrä vuodessa on viimeksi ollut yhtä pieni yli 30 vuotta sitten.

Avioeronneisuus, eli avioeronneiden määrä suhteessa naimisissa oleviin, on avioerojen määrän vähentyessä kääntynyt laskuun. Naisten avioeronneisuus vuonna 2022 oli 11,5 eroa tuhatta naimisissa olevaa naista kohden, kun se edellisenä vuonna oli 12,3. Miesten vastaava luku oli 11,5 eroa tuhatta naimisissa olevaa miestä kohden, edellisvuonna 12,2.

Ensimmäisessä avioliitossa, jossa puolisot olivat eri sukupuolta, naiset olivat keskimäärin 42,1 vuoden ikäisiä avioliiton päättyessä eroon. Vastaava miesten keski-ikä oli 44,4 vuotta. Naisten keski-ikä eronhetkellä nousi edellisestä vuodesta 0,6 ja miesten 0,8 vuotta.

Nais- ja miesparien solmimien avioliittojen määrä kasvoi

Vuonna 2022 samaa sukupuolta olevat solmivat 423 avioliittoa, joista 291 oli kahden naisen ja 132 kahden miehen avioliittoja. Määrä kasvoi selvästi edellisvuodesta, jolloin solmittiin 375 avioliittoa. Naisparit solmivat 26 ja miesparit 22 avioliittoa edellisvuotta enemmän. Samaa sukupuolta olevien parien solmimien avioliittojen määrä oli suurin sitten vuoden 2017, jolloin avioliittolain muutos tuli voimaan.

Rekisteröityjen parien erojen määrä on vähentynyt vuosi vuodelta avioliittolain muutoksen jälkeen. Vuonna 2022 eroja rekisteröidystä parisuhteesta oli enää 31. Osa rekisteröidyistä parisuhteista on muutettu avioliitoiksi, ja tällöin mahdollinen ero tilastoituu avioeroksi. Samaa sukupuolta olevien parien avioeroja oli vuonna 2022 106. Kun huomioidaan sekä rekisteröidyt parisuhteet että avioliitot, oli samaa sukupuolta olevien parien erojen määrä 137, mikä on lähes sama kuin edellisenä vuonna, 138.

Vuonna 2022 rekisteröityjen parien eroista 21 oli naisparien ja 10 miesparien eroja. Vastaavasti samaa sukupuolta olevien avioparien eroista 80 oli naisparien ja 26 miesparien eroja.

Taulukot

Katso keskeiset tilastotiedot taulukoista.

Siviilisäädyn muutokset, avioliiton solmineiden ja avioeronneiden keski-ikä 2011–2022

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Tapahtumakuukausi
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Ikä
    • Aikaisempi siviilisääty
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Vaimon/nuoremman puolison kieli
    • Miehen/vanhemman puolison kieli
    • Avioliiton tyyppi
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Miehen/vanhemman puolison kansalaisuus
    • Vaimon/nuoremman puolison kansalaisuus
    • Avioliiton tyyppi
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Miehen/vanhemman puolison ikä
    • Avioliiton tyyppi
    • Vaimon/nuoremman puolison ikä
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Avioliiton järjestysluku
    • Vihkitapa
    • Ikä
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Ikä
    • Alue
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Ikä
    • Sukupuoli
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Vaimon/nuoremman puolison syntymävaltio
    • Avioliiton tyyppi
    • Miehen/vanhemman puolison syntymävaltio
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Miehen/vanhemman puolison ikä
    • Avioliiton tyyppi
    • Vaimon/nuoremman puolison ikä
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Avioliiton kesto, vuosia
    • Avioliiton järjestysluku
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:
    Käytetyt luokitukset:
    • Ikä
    Ajanjakso:
    vuosi
    Päivitetty:

    Tulevat julkaisut

    Taustatiedot

    Dokumentaatio
    Viittausohje

    Tilaston asiantuntijat

    Tiedustelut ensisijaisesti
    Palvelusähköposti
    info@stat.fi
    Auli Hämäläinen
    yliaktuaari
    029 551 3615
    Vastaava osastopäällikkö

    Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

    Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.