Aiheet
Liikenne ja matkailuKulttuuri, media ja ajankäyttöYritykset

Uudenmaan yöpymiset lisääntyivät viidenneksen edellisvuodesta lokakuussa 2022

tiedote | Majoitustilasto 2022, lokakuu

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yöpymisten määrä majoitusliikkeissä oli lokakuussa 2022 samalla tasolla kuin edellisvuonna. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin 1,37 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille kirjattiin 0,31 miljoonaa yöpymisvuorokautta. Yöpymisten määrä kasvoi eniten Uudellamaalla, jossa yöpymisiä oli viidenneksen enemmän kuin lokakuussa 2021.

Keskeisiä poimintoja

  • Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä oli 6 % vähemmän kuin edellisvuonna, mutta 11 % enemmän kuin lokakuussa 2019 ennen koronapandemiaa.
  • Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä oli yli puolet enemmän kuin edellisvuonna, mutta vajaan kolmanneksen vähemmän kuin lokakuussa 2019.
  • Suurimmat matkailijaryhmät olivat Ruotsista, Saksasta ja Yhdysvalloista.
  • Hotellihuoneiden käyttöaste oli 51 %. Edellisvuoteen verrattuna käyttöaste kasvoi 3 prosenttiyksikköä.
  • Hotellihuoneen keskihinta oli 111 euroa ja vuotta aiemmin se oli 101 euroa. Kalleimmat hotellihuoneet olivat Lapissa, 122 euroa.

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Päivittyneet tietokantataulukot
Käytetyt luokitukset:
  • Toimiala
  • Kunta
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Toimiala
  • Aukiololuokka
  • Maakunta
  • Kokoluokka
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Majoitusliikkeen tyyppi
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Majoitusliikkeen tyyppi
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Maa
  • Majoitusliikkeen tyyppi
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Maa
  • Majoitusliikkeen tyyppi
Ajanjakso:
vuosi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kunta
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:
Käytetyt luokitukset:
  • Kunta
Ajanjakso:
kuukausi
Päivitetty:

Tulevat julkaisut

Taustatiedot

Dokumentaatio
Viittausohje

Tilaston asiantuntijat

Tiedustelut ensisijaisesti
Palvelusähköposti
liikenne.matkailu@stat.fi
Heidi Pukkila
yliaktuaari
029 551 3478
Muut asiantuntijat
Vastaava osastopäällikkö

Miksi tätä sisältöä ei näytetä?

Tämä sisältö ei näy, jos olet estänyt evästeiden käytön. Jos haluat nähdä sisällön, tarkista evästeasetuksesi.