Julkaistu: 8.12.2014

Taantuman aikana valmistuminen ei ole jättänyt pysyvää jälkeä nuorten työllistymiseen

  1. Vastavalmistuneen työllistyminen riippuu suhdannetilanteesta
  2. Talouden suhdannevaihtelut näkyvät erityisesti nuorten miesten työllisyydessä
  3. Korkeakoulutus parantaa valmistuneiden kiinnittymistä työmarkkinoille
  4. Vastavalmistuneet naiset tekevät miehiä enemmän määräaikaista ja osa-aikaista työtä
  5. Tutkinnon suorittaneet miehet ja naiset sijoittuvat eri toimialoille
  6. Työmarkkinoiden eriytyminen tulevaisuudessa?
  7. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Tutkinnon suorittaneet miehet ja naiset sijoittuvat eri toimialoille

Tutkinnon suorittaneiden sijoittumisessa työnantajasektorin ja toimialan mukaan on havaittavissa selvä ero sukupuolten välillä. Esimerkiksi vuonna 2007 tutkinnon suorittaneista naisista runsas kolmannes, mutta miehistä vain noin joka kymmenes työskenteli viiden vuoden kuluttua valmistumisesta julkisella sektorilla.

Miehet työllistyvät valmistumisensa jälkeen usein teollisuuden, rakentamisen ja kaupan aloille. Naisista puolestaan moni sijoittuu terveys- ja sosiaalipalveluiden, majoitus- ja ravitsemustoiminnan, kaupan sekä koulutuksen toimialoille.

Monet miesvaltaiset toimialat, kuten rakentaminen ja teollisuus, ovat myös suhdanneherkkiä (ks. myös Myrskylä 2012b). Tästä johtuen niiden 18–34-vuotiaiden miesten, joiden valmistuminen osui huonoon taloudelliseen ajankohtaan, työelämään siirtyminen vaikeutui 2000-luvun lopun taantumassa naisia enemmän. Heikko työllistyminen näyttäisi kuitenkin olleen vuosia 2007–2012 tarkasteltaessa jokseenkin tilapäinen ilmiö, sillä tutkinnon suorittaneiden miesten työllisyys vaikuttaa nousseen suhteellisen nopeasti taloustilanteen kohennuttua.

Vaikka naisvaltaisten alojen työllisyys ei olekaan aivan yhtä suhdanneriippuvaista kuin miesvaltaisilla aloilla, aloittavat vastavalmistuneet naiset työuransa miehiä huomattavasti useammin määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa. Naisvaltaisille toimialoille keskittyvät perhevapaiden sijaisuudet lisäävät etenkin naisten määräaikaisuuksia (Sutela 2013).

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.12.2014