Julkaistu: 8.12.2014

Lapsuudenkodin kirjat vaikuttavat aikuisiän lukutaitoon

  1. Lapsuudenkodin kirjahyllyllä on merkitystä aikuisiän lukutaidolle
  2. Millainen on tulevaisuuden kirjahylly?
  3. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Millainen on tulevaisuuden kirjahylly?

Entä miten lapsuudenkodin kirjojen määrän vaikutusta aikuisiän lukutaitoon voidaan tutkia tulevaisuudessa? Entä jos kirjat siirtyvät bittien maailmaan siten, että painetut kirjat jäävät bibliofiilien harrasteeksi? Meillä murros ei ole vielä tapahtunut. Vuonna 2013 kirjoja myytiin Suomessa 254 miljoonalla eurolla, josta sähköisten kirjojen osuus oli vajaa kaksi prosenttia (Suomen Kustannusyhdistys). Yhdysvalloissa tilanne on kuitenkin toinen, sillä jo joka viides kirja myydään sähköisessä muodossa (Kauppalehti 2013).

Tulevaisuuden lukutaitotutkimuksissa tulee pohtia, onko kirjojen määrää kuvaava muuttuja tarkoituksenmukainen kulttuurisen pääoman välittymisen kuvaaja. Painettujen niteiden ohella pitää jatkossa ottaa huomioon myös sähköiset kirjat. Luvassa on aivan uusia haasteita kyselylomakkeen suunnittelijalle.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.12.2014