Julkaistu: 8.12.2014

Vapaa sivistystyö on merkittävä osa aikuiskoulutusta

  1. Vapaan sivistystyön oppilaitokset järjestävät valtaosan koulutuksesta
  2. Kulttuuriala on suosituinta
  3. Suomen kielen opiskelu on lisääntynyt
  4. Tietotekniikan koulutuksen tarve on vähentynyt
  5. Nuoret opiskelevat liikunnan koulutuskeskuksissa ja iäkkäät kansalaisopistoissa
  6. Vapaa sivistystyö on säilyttänyt suosionsa
  7. Lähteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kulttuuriala on suosituinta

Oppilaitosten tutkintoon johtamattoman aikuiskoulutuksen tuntimäärä vaihteli suuresti koulutuksen sisällön mukaan (kuvio 1). Annetuista opetustunneista noin 1,6 miljoonaa (29 %) oli sisällöltään kulttuurialaa vuonna 2012. Humanistisen ja kasvatusalan opetusta annettiin runsas 1,1 miljoonaa opetustuntia (20 %), sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan opetusta runsas 0,8 miljoonaa opetustuntia (15 %) sekä tekniikan ja liikenteen alan opetustunteja reilu 0,7 miljoonaa tuntia (13 %).


Kuvio 1. Oppilaitosten tutkintoon johtamattoman aikuiskoulutuksen opetustunnit koulutuksen pääasiallisen sisällön mukaan vuonna 2012. Miljoonaa tuntia.

Lähde: Tilastokeskus. Oppilaitosten aikuiskoulutus.

Seuraavassa käydään hieman tarkemmin läpi tuntimääriltään suurimpia opetussisältöjä.

Kulttuurialalla merkittävimmät koulutusalat ovat käsi- ja taideteollisuus ja musiikki. Vuoden 2012 1,6 miljoonasta opetustunnista kolmasosa oli käsi- ja taideteollisuuteen sekä käden taitoihin liittyvää opetusta. Runsas 30 prosenttia oli musiikin opetusta. Kuvataiteen alaan liittyi opetustunneista runsaat 15 prosenttia sekä teatteriin ja tanssiin noin 10 prosenttia. Pienimpien sisältöjen − viestintä ja informaatioala, kirjallisuus, kulttuurin- ja taiteiden tutkimus sekä muu kulttuurialojen koulutus − osuus jäi yhteensä seitsemään prosenttiin.

Käsi- ja taideteollisuuteen sekä käden taitoihin liittyvät opetustunnit ovat vuodesta 2004 vuoteen 2012 vähentyneet noin 12 prosenttia. Musiikin opetustunnit ovat puolestaan lisääntyneet kymmenesosalla tarkasteluajankohtana. Myös kirjallisuuden alan opetustunnit ovat lisääntyneet noin 10 000 tunnilla. Vuonna 2012 kirjallisuuden opetustunteja oli noin 35 000.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.12.2014