Julkaistu: 26.2.2014

Ajankäyttöpäiväkirjan täyttöopastus käyntihaastattelussa vai puhelimessa?

  1. Osallistuminen tutkimukseen on aktiivisempaa puhelin- kuin käyntihaastatteluissa
  2. Haastattelu- ja opastustapa eivät vaikuta episodien lukumäärään
  3. Tuntematon toiminto on yhtä yleistä kummallakin haastattelu- ja opastustavalla
  4. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Haastattelu- ja opastustapa eivät vaikuta episodien lukumäärään

Episodi muodostuu ajanjaksosta, jolloin toiminta pysyy samana. Kun toiminto vaihtuu, alkaa uusi episodi. Episodin määrittelyyn voidaan ottaa mukaan myös vaatimus, että toissijainen toiminto ja toiminnon paikka pysyvät samoina. Tässä selvityksessä episodit määriteltiin päätoiminnoittain. Toimintoluokitus vaikuttaa myös episodien lukumäärään siten, että yksityiskohtainen luokitus tuottaa enemmän episodeja kuin karkeampi luokitus, jossa samankaltaisia toimintoja on luokiteltu yhdeksi toimintoluokaksi.

Episodien määrä kuvastaa päiväkirjan täyttämisen intensiteettiä ja havaitsematta jäävää vastauskatoa. Esimerkiksi kun henkilö matkustaa työstä kotiin ja pysähtyy kotimatkalla kauppaan ostoksille ja unohtaa kaupassakäynnin päiväkirjaa täyttäessään, niin todellinen episodien määrä on suurempi kuin päiväkirjaan on merkitty. Episodien määrä laatuindikaattorina on ongelmallinen, koska siihen vaikuttavat henkilön ominaisuudet ja tavat sekä päivän luonne kuten, onko kyseessä työpäivä vai vapaapäivä. Työssäolo on luokiteltu yhdeksi toiminnoksi, vaikka työtehtävät sinänsä voivat vaihdella paljonkin. Tästä syystä työpäivinä on keskimäärin vähemmän episodeja kuin vapaapäivinä.

Kun episodi määriteltiin päätoiminnon perusteella, niiden lukumäärä oli käyntihaastattelussa opastetuissa päiväkirjoissa 26,8 ja puhelinhaastattelussa opastetuissa päiväkirjoissa 26,9. Naisten päiväkirjoissa oli keskimäärin 29 episodia, mikä on viisi episodia enemmän kuin miesten päiväkirjoissa. Episodien keskiarvoissa ei ollut eroja haastattelutavan mukaan tarkasteltuna.

Kahdesta kirjanpitopäivästä jälkimmäinen oli yleensä vastauskadon, episodien lukumäärän ja puuttuvan tiedon määrällä mitattuina laadullisesti heikompi. Jälkimmäisessä päivässä oli keskimäärin kaksi episodia vähemmän kuin ensimmäisessä, jossa oli 28 episodia. Ensimmäisessä ja toisessa päivässä episodien määrä oli riippumaton haastattelutavasta. Päätoiminnon kanssa samaan aikaan tapahtunutta toimintoa oli keskimäärin 156 minuuttia (keskivirhe 4,6 minuuttia) käyntihaastatteluissa ja 178 minuuttia (keskivirhe 5,6 minuuttia) puhelinhaastatteluissa. Haastattelutapaa muuttaneiden henkilöiden episodein määrä oli 26,6, kun käyntihaastattelu oli vaihdettu puhelinhaastatteluun ja 27,2, kun puhelinhaastattelu oli vaihdettu käyntihaastatteluun.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 26.2.2014