Julkaistu: 26.2.2014

Moni eläkeläinen tekee ansiotyötä − vielä useampi haluaisi

  1. Työnteon lopettaminen eläkeiän alarajalla on yleistä
  2. Työttömyys ja terveysongelmat vähentävät työnteon mahdollisuuksia
  3. Työajan lyhentäminen parantaa työssä jaksamista
  4. Moni iäkäs työllinen haluaa jatkaa töissä
  5. Huomattava osa eläkkeellä työskentelevistä on yrittäjiä
  6. Eläkkeellä työskennellään yleensä osa-aikaisesti
  7. Iäkkäiden työllisyysaste nousee
  8. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Huomattava osa eläkkeellä työskentelevistä on yrittäjiä

Eläketurvakeskuksen selvityksestä käy ilmi, että Suomessa oli vuonna 2011 noin 130 000 työeläkevakuutettua 18−67-vuotiasta, jotka työskentelivät eläkkeellä. Tähän lukuun sisältyy noin 30 000 osa-aikaeläkeläistä. (Eläketurvakeskus 2013). Kuten alussa todettiin, työvoimatutkimuksen lisätutkimus kattoi 50−69-vuotiaiden ikäryhmän. Sen mukaan Suomessa oli vuonna 2012 yhteensä 117 000 henkilöä, jotka sanoivat saavansa eläkettä ja joiden ilmoittama työskentely täytti työllisen kriteerit.

Eläketurvakeskuksen selvityksen ja työvoimatutkimuksen määritelmät ansiotyöksi laskettavasta toiminnasta eivät ole perusteiltaan aivan samanlaisia. Tämä selittää osaltaan lukujen pientä eroa. Lisäksi on otettava huomioon, että työvoimatutkimuksen lukuihin sisältyy otantatutkimukseen liittyvä suppeahko virhemarginaali.

Työvoimatutkimuksen tietojen mukaan eläkkeellä työskentelevistä 65 prosenttia oli palkansaajia. Yrittäjiä ja yrittäjäperheenjäseniä oli 35 prosenttia. Yrittäjien osuus eläkettä saavissa työllisissä on täten selvästi korkeampi kuin kaikkien työllisten joukossa, jossa vuonna 2012 yrittäjien ja yrittäjäperheenjäsenien osuus oli 13,6 prosenttia (Tilastokeskus 2012b). Vuoden 2006 tiedoissa on havaittu sama ilmiö. Tuolloin lähes puolet eläkkeellä työskentelevistä 63–70-vuotiaista oli yrittäjiä (Palomäki & Tuominen 2010).

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 26.2.2014