Julkaistu: 26.2.2014

Moni eläkeläinen tekee ansiotyötä − vielä useampi haluaisi

  1. Työnteon lopettaminen eläkeiän alarajalla on yleistä
  2. Työttömyys ja terveysongelmat vähentävät työnteon mahdollisuuksia
  3. Työajan lyhentäminen parantaa työssä jaksamista
  4. Moni iäkäs työllinen haluaa jatkaa töissä
  5. Huomattava osa eläkkeellä työskentelevistä on yrittäjiä
  6. Eläkkeellä työskennellään yleensä osa-aikaisesti
  7. Iäkkäiden työllisyysaste nousee
  8. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Moni iäkäs työllinen haluaa jatkaa töissä

Työssä olevista 50 vuotta täyttäneistä 22 prosenttia arvioi tekevänsä työtä tai etsivänsä työtä vanhuuseläkettä saadessaan. Joukkoon eivät kuulu ne, jotka eivät olleet pohtineet asiaa eivätkä osanneet vielä antaa vastausta kysymykseen. Enemmistö eli 58 prosenttia ilmoitti aikovansa lopettaa työnteon saavuttaessaan vanhuuseläkeiän, mutta 15 prosenttia jo ennen vanhuuseläkeikää. (Kuvio 2.) Viimeksi mainittuihin lukeutuu muiden muassa työkyvyttömyyseläkettä odottavia ja työttömiä, jotka eivät usko saavansa työtä ennen vanhuuseläkettä.

Kuvio 2. Vastaajan aikeet jatkaa työntekoa vanhuuseläkkeellä, 50-64-vuotiaat työlliset vuonna 2012. Prosenttia

Lähde: Tilastokeskus. Työvoimatutkimus, työstä eläkkeelle -lisätutkimus 2012.

Yrittäjistä runsas puolet ja palkansaajista yli 75 prosenttia ei halua työskennellä vanhuuseläkkeellä. Palkansaajissa luvut eivät eroa työnantajasektoreittain. Työnteon jatkamisen motiivit poikkeavat toisistaan: taloudellisista syistä eläkkeellä töitä haluavien osuus on valtiolla hieman pienempi kuin kunta- ja yksityisellä sektorilla. Kaikilla kolmella sektorilla keskimäärin noin 8 prosenttia aikoo työskennellä taloudellisista syistä ja 12 prosenttia muista syistä.

Nuorimmat eläkeikää lähestyvistä ovat haluttomimpia työskentelemään eläkkeellä: 50–54-vuotiaista aikomuksia tähän suuntaan oli vajaalla 20 prosentilla ja 55−59-vuotiaista hieman useammalla. Sen sijaan 60–64-vuotiaista eläkkeellä työhön mielivien osuus oli yli 30 prosenttia. (Kuvio 3.) Selvä ero ikäryhmien välillä saattaa johtua erilaisista omaan työkykyyn liittyvistä mielikuvista. Nuoremmalle ikäpolvelle eläkeaika on kaukainen, mutta työssä olevien yli 60-vuotiaiden usko työntekoon vanhuuseläkkeellä pohjautuu oman työkyvyn tuntemiseen. Työssä olevista 60 vuotta täyttäneistä, jotka eivät saa eläkettä, noin 12 prosenttia tekisi töitä eläkkeellä taloudellisista syistä ja lähes 20 prosenttia muista kuin taloudellisista syistä.

Kuvio 3. Osuus niistä 50–64-vuotiaista työllisistä vuonna 2012, jotka aikovat työskennellä eläkkeellä ollessaan. Prosenttia

Lähde: Tilastokeskus. Työvoimatutkimus, työstä eläkkeelle -lisätutkimus 2012.

Sukupuolten välillä ilmenee eroja halukkuudessa työskennellä eläkeiässä: miehet ovat naisia halukkaampia jatkamaan työntekoa. Taloudellisista syistä työntekoa jatkaisi niin naisista kuin miehistäkin alle kymmenen prosenttia. Miehistä 16 ja naisista 12 prosenttia ilmoitti tämän hetkisen arvion perusteella aikovansa tehdä töitä muista syistä.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 26.2.2014