Arabimaailman syksy: Patoutuneiden odotusten kriisi

  1. Avainmaiden ratkaiseva rooli
  2. Turkki mallina maltillisille islamisteille
  3. Egyptissä kuohunta verottaa talouskasvua
  4. Iranin ydinkriisi ennakoi öljyn hinnan rajua nousua
  5. Saudi-Arabia panostaa inhimilliseen pääomaan
  6. Nuorisotyöttömyys alueen vakavin ongelma

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Turkki mallina maltillisille islamisteille

Nykyisin Turkki on maailman toiseksi nopeiten kasvava kansantalous, jonka menestystä pääministeri Recep Tayyip Erdoğanin maltillinen islamistinen AK-puolue on tahdittanut kahdeksan vuotta. Maa tarjoaa roolimallin nouseville islamistipuolueille Tunisiasta Egyptiin.

Erdoğan on kovin sanoin arvostellut USA:n Iranin- ja Israelin-politiikkaa, mutta on yhä Washingtonin keskeinen liittolainen ja Naton vahva tukija. Hän ei myöskään ole pelännyt arvostella Teheranin toimia ja on vähitellen siirtynyt Syyrian presidentti Beshar Assadin tukijasta hänen vastustajakseen.

Viime vuosina Turkin kehitystä on ajanut vahva kotimainen kasvu, jonka odotetaan kuitenkin hiipuvan. Euroalueen ongelmat tulevat nekin myötävaikuttamaan Turkin talouskehitykseen.

Turkin liiran arvo on nopeassa laskussa, mikä nostaa inflaatiota ja pakottaa keskuspankin keventämään rahapolitiikkaa. Jos maan bkt-kasvu vielä tänä vuonna ylittää 7 prosenttia, vuosina 2012–2013 se saattaa jäädä 2–3 prosentin tiimoille. Korkeat korot sallivat keskuspankille kuitenkin liikkumavaraa, jota monissa muissa arabimaissa ei ole.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 21.12.2011