Sitä saa mitä tilaa
Kasvuyritysten monet muodot hämmentävät

  1. Haasteena tunnistaa kasvuyritykset
  2. Liikevaihdon nopea kasvu yleisempää kuin henkilömäärän
  3. Kasvuyritykset työllistävät

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kasvuyritykset työllistävät

Jo määritelmän mukaan kasvuyritysten henkilöstömäärät ovat kasvu-uralla. Myös kokonaisuutena arvioiden kasvuyritysten työllisyysvaikutukset ovat merkittäviä. Vähintään 20 prosentin keskikasvu henkilöstössä kolmen vuoden aikana kohottaa kasvuyritysten henkilöstömäärän vajaasta 27 000:stä vuonna 2006 lähes 77 000:een vuonna 2009 (Taulukko 1).

Myös nopeammin kasvavissa – eli 25 ja 30 prosentin keskikasvuun yltävissä – yrityksissä henkilöstön määrät olivat ajanjakson lopulla vuonna 2009 huomattavat: 64 000 ja vastaavasti 52 000 henkeä.

On selvää, että kasvuyritysten merkitys yksityisen sektorin työllisyydelle ja uusien työpaikkojen synnylle on huomattava. Näin huolimatta siitä, että oheiset kasvuluvut saattavat sisältää myös yritysjärjestelyjen aiheuttamia muutoksia.

Liikevaihdon kehitys näissä kasvuyrityksissä oli huomattavasti henkilöstön kasvua maltillisempaa, liikevaihto pääsääntöisesti kaksinkertaistui vuodesta 2006 vuoteen 2009. Vähäisempi kasvu henkilöstöön verrattuna saattaa johtua siitä, ettei liikevaihdon kehitys ole vielä ehtinyt mukaan, kun ihmisiä on rekrytoitu uusien tehtävien ympärille. Toimintaa ja laajentumista on myös alkuvaiheessa saatettu rahoittaa osin yritystuilla tai lainoin jo olemassa olevan liiketoiminnan tuottojen sijasta.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 1.11.2011