Vaikuttavaa kotouttamista

  1. Kotouttamistoimien vaikutuksista vähän tietoa
  2. Maahanmuuttajalla on velvollisuus osallistua kotouttamissuunnitelman tekoon
  3. Kotouttamislaki tutkimusasetelmana
  4. Kotouttamissuunnitelmat paransivat maahanmuuttajien työllisyyttä
  5. Paljon jää vielä oppimatta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kotouttamissuunnitelmat paransivat maahanmuuttajien työllisyyttä

Kuvion 2 kolmessa osakuviossa esitetään tuloksia maahanmuuttajien kotouttamistoimien vaikutuksista vuoden 2003 tilanteen mukaan. Osakuvioissa 2a ja 2b laskevat käyrät kuvastavat maahanmuuttajien työmahdollisuuksien parantumista maassaolon pidentyessä: 1990-luvun alussa saapuneiden maahanmuuttajien työllisyys ja ansiotulot olivat vuonna 2003 huomattavasti paremmat kuin 1990-luvun loppupuolella saapuneiden. Osakuvion 2c nousevat käyrät puolestaan kuvaavat sitä, että vastikään Suomeen saapuneet ovat riippuvaisempia sosiaalietuuksista kuin maassa pidempään asuneet maahanmuuttajat.

Kuvio 2. Maahanmuuttajien työkuukaudet, vuositulot ja saadut tulonsiirrot vuonna 2003 maahantulokuukauden mukaan.


Lähde: Sarvimäki ja Hämäläinen 2010.

Kotouttamissuunnitelmien arvioinnin kannalta keskeistä on se, että niin työkuukaudet kuin työtulotkin hyppäävät ylöspäin vuoden 1997 toukokuussa. Samaan aikaan myös kotitalouksien saamat sosiaalietuudet vähenevät selvästi. Muutokset ovat tilastollisesti merkitseviä, mutta pienen otoskoon takia luottamusvälit jäävät varsin suuriksi.

Havaintojen perusteella vuoden 1999 kotouttamislaki edisti maahanmuuttajien kotoutumista. Piste-estimaattien mukaan kotouttamissuunnitelman laatiminen kasvatti vuosittaisia työkuukausia noin neljällä kuukaudella ja ansiotuloja noin seitsemällä tuhannella eurolla. Työllisyyden parantumisen takia kotouttamissuunnitelmat lähes puolittivat saatujen tulonsiirtojen määrän (yksityiskohdista ks. Sarvimäki ja Hämäläinen 2010). Käytettävissä oleva otos oli kuitenkin niin pieni, että vaikutusten täsmälliseen suuruuteen liittyy merkittävää epävarmuutta. Lisäksi tulosten tulkintaa vaikeuttaa se, että aineisto ei sisällä tietoa kaikista toimenpiteistä kuten esimerkiksi työvoimahallinnon tarjoamalle koulutukselle rinnasteisesta koulutuksesta.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 30.5.2011