Koettu hyvinvointi osaksi elinolotutkimusta
- Resurssien lisäksi kysytään tyytyväisyydestä
- Onko hyvinvointi kaikkien tavoite?
- Pohjoismaisen hyvinvointiajattelun lyhyt oppimäärä
- Indikaattorien onni
- Raha ei tuo onnea vai tuoko?
- Onnellisuus ja tyytyväisyys ovat eri asioita
- Tilastontekijän onni
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Pohjoismaisen hyvinvointiajattelun lyhyt oppimäärä
Elinolotutkimuksen viitekehys Pohjoismaissa lähtee siitä, että yhteiskunnan tehtävä on turvata kohtuulliset resurssit. Tutkimuksen tehtävä on selvittää niiden tasa-arvoista jakautumista. Resurssiensa turvin yksilöt voivat – tarpeittensa ja mahdollisuuksiensa mukaan – tavoitella itse määrittelemäänsä hyvinvointia. Ihmisiltä ei kysytä voivatko he hyvin, vaan tutkijat määrittelevät hyvinvointiresurssien osatekijät. Esimerkiksi sosiaaliturva, koulutus tai työ katsotaan ihmisille tarpeellisiksi, vaikka ne eivät tuottaisi mielihyvää eikä niitä edes haluttaisi.
Köyhyys, sairaus, tietämättömyys ja avuttomuus haittaavat hyvinvoinnin tavoittelua. Niitä poistetaan taloudellisella kasvulla ja tulonsiirroilla, terveyspalveluilla ja terveellisillä elämäntavoilla sekä koulutuksella ja muilla hyvinvointipalveluilla. Mainituilla toimilla on moraalinen perusta, ja niistä päätetään demokraattisessa prosessissa. Päätösten tekeminen edellyttää tietoa siitä, miten asiat kulloinkin ovat, miten niiden tulisi olla ja kuinka tavoiteltavana pidetty tila voidaan saavuttaa.
Hyvinvoinnin määrittelyprosessin heikoin kohta on se, että tutkijat määrittelevät, mitkä ovat kohtuulliset resurssit. Niitä ei arvioida yksilön tai edes jonkin ryhmän kannalta, vaan legitimaatio on kollektiivisempaa, usein erilaisten instituutioiden näkökulmista lähtevää. Kansanvaltaisessakin järjestelmässä määrittelystä vastuussa olevat instituutiot elävät omaa elämäänsä ja ylläpitävät moninaisuutta omista lähtökohdistaan. Vastuullisilla instituutioilla tarkoitan muun muassa tiedettä ja tutkimusta, terveys- ja sosiaalipoliittisen järjestelmän osia strategioineen ja käytäntöineen sekä puolueita.
Edellä kuvattu Pohjoismaiden hyvinvointitilastoissa vallalla ollut ajattelu on kaiken aikaa ollut kriisissä tietämisen osalta. Ensinnäkin on kyse tiedon legitimiteetistä: Kenellä on oikeus valita tiedon keruun kohteet? Kenellä on oikeus tulkita kerätyn tiedon pohjalta, miten asiat ovat? Pitäisikö kiinnittää enemmän huomiota yksilöiden onnellisuuteen, vapauteen ja elämän mielekkyyteen?
Toiseksi on kyse tiedon hallinnan kriisistä. Kun hyvinvoinnin turvaamiseen ja kasvattamiseen tarkoitetut järjestelmät paisuvat ja monimutkaistuvat, on yhä hankalampaa seurata asioiden tilaa faktapohjaisesti. Vielä vaikeampaa on päätyä kiistattomiin johtopäätöksiin.
Päivitetty 30.5.2011