Kaupan toimialakatsaus I/2010

Koko dokumentti sivutettuna


Kirjoittaja: Marko Tuomiaro (09) 1734 2705
palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi

Kaupan suhdannetilanne ja näkymät

Kaupan liikevaihdon kehitys muuttui selvästi suotuisammaksi vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä. Lisäksi myynnin kasvun odotettiin jatkuvan lähikuukausina. Vuoden 2010 toiselta neljännekseltä saatujen ennakkotietojen mukaan kaupan liikevaihdon myönteisempi kehitys näyttää jatkuvan ja alan suhdannenäkymät olivat parantuneet verrattuna edelliseen neljännekseen.

Tukkukaupassa ja vähittäiskaupassa liikevaihto nousi tammi-maaliskuussa sekä vuotta aiemmasta että edellisestä neljänneksestä. Autokaupassa liikevaihto sen sijaan väheni hieman ensimmäisellä neljänneksellä sekä edelliseen vuoteen että edelliseen neljännekseen verrattuna. Autokaupan vaisuhkon kehityksen takana oli edelleen autojen tukkukaupan heikko suhdannetilanne. Autojen vähittäiskaupassa sekä autojen huollossa ja korjauksessa suhdannetilanne oli selvästi aiempaa valoisampi.

Vähittäiskaupan yritysten ensimmäisen neljänneksen lopun suhdannetilannetta kuvaava luottamusindikaattori kohosi Suomessa huomattavasti kolmen kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Myös Euroopan Unionissa ja Saksassa luottamusindikaattori kohosi vastaavana ajanjaksona. Eurostatin julkaiseman vähittäiskaupan luottamusindikaattorin mukaan luottamus oli Euroopan Unionissa, Saksassa ja Suomessa korkeammalla tasolla kuin kertaakaan aiemmin taantuman alettua. Lisäksi vähittäiskaupan yritykset arvioivat myynnin kasvun jatkuvan.

Luottamusindikaattorin saldolukujen taso on ollut Suomessa korkeampi kuin EU:n alueella keskimäärin vuodesta 2006 alkaen. Saksassa tilanne on ollut päinvastainen. Suhdannekäänteiden tulkinnassa on kuitenkin olennaisempaa luottamusindikaattorin saldolukujen muutokset kuin saldolukujen taso.

Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin tiedot vuoden 2010 toiselta neljännekseltä ennakoivat vähittäiskaupan liikevaihdon myönteisen kehityksen jatkuvan lähikuukausina. Kuluttajien luottamus talouteen oli huhti-toukokuussa selvästi vahvempi kuin vuosi sitten ja myös parempi kuin pitkällä ajalla keskimäärin. Lisäksi kestotavaroiden ostaminen koettiin yhä kannattavaksi.

Kuvio 1. Vähittäiskaupan kausitasoitettu luottamusindikaattori

Sivun alkuun

Kaupan liikevaihto kääntyi kasvuun

Kaupan alan liikevaihto kasvoi vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä 2,8 prosenttia edellisvuodesta. Kasvua vauhdittivat sekä tukkukauppa että vähittäiskauppa. Myös autokaupassa liikevaihdon väheneminen verrattuna vuodentakaiseen oli edellisiä neljänneksiä selvästi maltillisempaa. Taantumaa edeltäneeseen kaupan liikevaihdon tasoon on kuitenkin vielä matkaa, koska kaupan liikevaihto oli tammi-maaliskuussa runsaat 12 prosenttia alemmalla tasolla kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2008.

Taulukko 1. Liikevaihdon vuosimuutokset kaupan eri aloilla, % (TOL 2008)

Toimiala II/20092) III/2009 IV/2009 I-IV/2009 I/2010
Kauppa yhteensä (100%) -18,8 -17,9 -8,5 -15,1 2,8
Autokauppa (16,4%)1) -35,4 -32,6 -19,1 -29,4 -1,5
Tukkukauppa (57,4%) -21,8 -21,6 -11,0 -17,8 3,8
Vähittäiskauppa (26,2%) -3,1 -2,6 0,8 -1,8 2,8
- päivittäistavarakauppa (8,9%) 2,8 1,7 2,2 2,2 4,1
- tavaratalokauppa (4,3%) 2,3 -1,5 3,2 1,4 0,9
1)Osuus kaupan liikevaihdosta vuonna 2008
2)Kunkin ajanjakson vuosimuutoksessa verrataan ajanjakson liikevaihtoa edellisen vuoden vastaavan ajanjakson liikevaihtoon

Tammi-maaliskuussa sekä moottoriajoneuvojen huollon ja korjauksen alalla että moottoriajoneuvojen vähittäiskaupassa liikevaihto kääntyi kasvuun. Lisäksi moottoriajoneuvojen tukkukaupassa liikevaihto supistui huomattavasti maltillisemmin kuin edellisellä neljänneksellä. Siten autokaupan liikevaihto väheni enää 1,5 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä vuodentakaisesta.

Tukkukaupan liikevaihto kääntyi kasvuun tammi-maaliskuussa pitkän laskukauden jälkeen. Taustalla on valoisampi kehitys teollisuudessa, jota tukkukauppa seurailee. Huomattava osa tukkukaupan liikevaihdosta sisältää teollisuudessa tarvittavien tuotantopanosten, esimerkiksi polttoaineiden ja laitteiden välitystä. Siten teollisuuden piristyminen kotimaan ja ulkomaan markkinoilla on heijastunut suoraan tukkukaupan kehitykseen.

Vähittäiskaupan liikevaihdon kasvu voimistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Käänteen taustalla on liikevaihdon suotuisa kehitys vähittäiskaupassa myös päivittäistavarakaupan ulkopuolella. Sekä optisen alan että urheiluvälineiden vähittäiskaupan liikevaihdon myönteinen kehitys jatkui yhä vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä. Myös tietokonelaitteiden vähittäiskaupan ja polttoaineen vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi jälleen reippaasti tammi-maaliskuussa vaisusti menneen vuoden 2009 jälkeen. Sen sijaan veneiden ja veneilytarvikkeiden vähittäiskaupan synkkä kehitys jatkui myös ensimmäisellä neljänneksellä. Alan liikevaihto supistui vähittäiskaupan aloista eniten sekä vuonna 2009 että vuoden 2010 tammi-maaliskuussa.

Kuvio 2. Vähittäiskaupan alatoimialojen liikevaihdon kehitys tammi-maaliskuussa 2010

Vähittäiskaupan liikevaihdon kasvu verrattuna edelliseen neljännekseen jatkui vuoden 2010 tammi-maaliskuussa Euroopan Unionissa ja Suomessa. Sen sijaan Saksassa liikevaihto kehittyi samaan tahtiin kuin edeltävällä neljänneksellä. Vähittäiskaupan liikevaihdon kehitys on ollut vuodesta 2006 suotuisampaa Suomessa ja vaisumpaa Saksassa kuin Euroopan Unionin jäsenmaissa keskimäärin.

Kuvio 3. Vähittäiskaupan liikevaihdon1) kehitys neljänneksittäin eri maissa (TOL 2008)1)

1) Kuvion 3 sarjat ovat kausitasoitettuja ja muutokset kuvaavat kunkin vuosineljänneksen muutosta verrattuna edelliseen vuosineljännekseen.

Sivun alkuun

Kaupan alan työllisten määrä vähentyi edelleen

Kaupan alan työllisten määrä väheni lähes 5 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä edellisvuoteen verrattuna. Työllisten määrän pudotus heijastui myös alan työllisten tekemiin työtunteihin, jotka vähenivät 3 prosenttia. Alan palkkasumma väheni kuitenkin vain prosentin, kun kaupan alan ansiot nousivat tammi-maaliskuussa 3 prosenttia edellisvuoden tasosta.

Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan kaupan yritykset arvioivat ensimmäisen neljänneksen lopussa, että henkilöstön määrä vähenee hieman vuoden 2010 toisella neljänneksellä. Tämä ennakoi työllisten tekemien työtuntien ja palkkasumman vaisua kehitystä huhti-kesäkuulle, vaikka ansiotason nousu edistää palkkasumman myönteistä kehitystä.

Kuvio 4. Kaupan palkkasumman, palkansaajien ansiotasoindeksin ja työllisten määrän kehitys neljänneksittäin (TOL 2008)

Autokaupassa työllisten määrä supistui yhä rajusti vuoden 2010 ensimmäisellä neljänneksellä. Myös tukkukaupassa ja vähittäiskaupassa työllisten määrä putosi huomattavasti. Työllisten määrän vähentyminen näkyi työllisten tekemien työtuntien merkittävänä laskuna etenkin autokaupassa ja tukkukaupassa. Vähittäiskaupassa työllisten tekemät työtunnit sen sijaan nousivat tammi-maaliskuussa lähes 2 prosenttia.

Vähittäiskaupan luottamusindikaattorin mukaan työllisten määrän odotettiin yhä vähenevän lähikuukausina. Vähittäiskaupan aloilla oli kuitenkin erilaiset näkemykset työllisyyskehityksestä. Esimerkiksi päivittäistavarakaupassa työllisten määrän arvioitiin lisääntyvän. Vähittäiskauppa työllistää hieman yli puolet kaupan alan henkilöstöstä.

Kuvio 5. Kaupan työllisten määrän kehitys kaupan eri aloilla (TOL 2008)

Katso myös: Teollisuuden toimialakatsauksen fokus

Seuraava vuoden 2010 toista neljännestä käsittelevä kaupan toimialakatsaus ilmestyy 24.9.2010.

Sivun alkuun

Lähdeluettelo

Kuviot
Kuvio 1. Eurostat: Vähittäiskaupan luottamusindikaattori
Kuvio 2. Tilastokeskus: Kaupan liikevaihtokuvaaja
Kuvio 3. Eurostat: Vähittäiskaupan liikevaihtoindeksi

Kuvio 4. Tilastokeskus: Palkkasummakuvaajat
Tilastokeskus: Työvoimatutkimus
Tilastokeskus: Ansiotasoindeksi
Kuvio 5. Tilastokeskus: Työvoimatutkimus

Taulukot
Taulukko 1. Tilastokeskus: Kaupan liikevaihtokuvaaja

Muut lähteet
Elinkeinoelämän keskusliitto: Suhdannebarometri

Tilastokeskus: Kaupan liikevaihtokuvaaja, http://tilastokeskus.fi/til/klv/tie.html

Tilastokeskus: Kuluttajabarometri, http://tilastokeskus.fi/til/kbar/tie.html

 


Päivitetty 23.6.2010