Kulttuuri-indikaattorien politiikkaa
- Kulttuuritilastoinnin indikaattorit
- Kulttuurin rahoituksen uudet perustelut
- Indikaattorien voimalla syrjästä esiin
- Tavoitteiden ja mittarien yhteensovittaminen
- Virallisen tilaston kehykset
- Kulttuuri hyvinvointimittaristoon
- Paljon vanhaa mutta jotain uuttakin
- Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Paljon vanhaa mutta jotain uuttakin
Kun vertaa nykyistä kulttuuri-indikaattorikeskustelua 1970-luvun pohdintoihin, löytää hämmästyttävän monia yhtymäkohtia. Osaksi tämä johtuu siitä, että kulttuuritilastoinnin kansainvälinen kehittämistyö oli välillä likimain pysähdyksissä. Kun se vuosien tauon jälkeen käynnistyi uudestaan, ihmiset olivat vaihtuneet ja vanhat aikaansaannokset unohtuneet.
Esimerkiksi kulttuuri-indekseistä, tietoja useasta kulttuurin ulottuvuudesta yhteen lukuun tiivistävistä summaindikaattoreista, puhuttiin jo 1970-luvulla. Niiden tarpeellisuus sosiaali-indikaattoreina ymmärrettiin, mutta kulttuurisuunnittelu katsoi tarvitsevansa yksityiskohtaista tietoa kultakin taiteen- ja kulttuurinalalta. Laaja-alaisten indeksien epäiltiin olevan myös vaikeaselkoisia ja painokertoimiltaan perustelemattomia.
Kulttuurin taloudellisen merkityksen laskenta kansantalouden tilinpitojärjestelmän kehikossa on esitelty niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin keskustelussa uutuutena. Mallia kulttuuritalouden laskennalle hahmoteltiin samalta pohjalta kuitenkin jo 1960- 1970-lukujen vaihteessa Ranskan johdolla. Suomessa tällaista "kulttuurisatelliittia" on tehty vuodesta 2007 lähtien Tilastokeskuksen ja opetusministeriön yhteistyönä.
Satelliittitilinpito on ollut esillä muun muassa OECD:n järjestämissä seminaareissa, ja siitä on meneillään iso hanke latinalaisessa Amerikassa. Unctadin vuonna 2008 julkaisemassa Creative Economy -raportissa menetelmä suositetaan otettavaksi käyttöön maailmanlaajuisesti.
Entisellään on myös tilastoille ja indikaattoreille asetettu vaatimus puolustaa, pönkittää ja nyt jopa uudistaa kulttuuripolitiikkaa. Muutosta sen sijaan näyttää tapahtuneen indikaattorien oletetussa yleisössä ja käyttäjäkunnassa.
Lisäksi käsitys järjestelmästä, jonka sisällä tarkastelut tapahtuvat, on laajentunut. 1970- luvulla kulttuuritilastojen ja -indikaattoreiden tehtävänä oli tarjota tietoa kulttuuripoliittisen suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi, mutta sen enempää kansalaisten kuin yleisen yhteiskuntapolitiikankaan tietotarpeita ei tuolloin korostettu.
Päivitetty 7.6.2010