Ajat muuttuvat, muuttuvatko menetelmät?

  1. Menetelmien vaikutuksista monenlaista tietoa
  2. Tutkijoiden ammattitaito auttaa menetelmäkarikoissa
  3. Mikä on paras menetelmä?
  4. Menetelmä on kiinni ajassa
  5. Kuinka suomalaiset pärjäävät netissä?
  6. Katse tulevaisuuteen

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Menetelmä on kiinni ajassa

Ihminen vastaa kyselyyn tiettynä aikana ja tietyssä yhteiskunnallisessa kehitysvaiheessa. Jos 1950-luvun kansalaiselle olisi tehty puhelinhaastattelu, olisi tiedonkeruumenetelmän vaikutus jo puhelimien harvinaisuudesta johtuen varmasti ollut eri luokkaa kuin 1980-luvulla.

Vastaavasti 1980-luvulla havaitut menetelmäerot eivät välttämättä heijastu samanlaisina tällä vuosituhannella, ja vastaavalla tavalla osa nykyisin havaittavista menetelmäeroista saattaa vanhentua teknologian nopean kehityksen ja esimerkiksi internetosaamisen lisääntymisen ansiosta.

Kun haaveena on siirtyä kohti kustannustehokkaampia ja modernimpia tiedonkeruita, on siirtymävaiheeseen ja -valmiuteen satsattava menetelmävaikutuksia tutkimalla. Kustannustehokkuus ei koskaan tule ilmaiseksi, eikä kaikki vanha ole tänään hyödynnettävissä, joten myös uutta tutkimusta aiheesta tarvitaan.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 15.3.2010