Monta menetelmää, monenlaisia vastauksia

  1. Menetelmiä voi yhdistää eri tavoin
  2. Tiedonkeruutilanteen sosiaalinen etäisyys rajaa vastauksia
  3. Menetelmät vaikuttavat erityisesti epävarmassa asemassa olevien vastauksiin
  4. Arkisetkin asiat voivat olla arkoja
  5. Verkkokysely rinnastetaan postikyselyyn
  6. Menetelmät asettavat erilaisia haasteita vastaajalle
  7. Yleisten väestötutkimusten vertailukelpoisuus koetuksella

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Verkkokysely rinnastetaan postikyselyyn

Kerättäessä tietoja väestöryhmiltä, jotka käyttävät paljon internetiä, tiedonkeruu itse täytettävällä verkkolomakkeella on osoittautunut hyödylliseksi. Kaikilla ei kuitenkaan ole vielä käytettävissä internetiä, eivätkä kaikki halua käyttää sitä. Iäkkäillä, alempiin sosiaaliryhmiin ja moniin vähemmistöihin kuuluvilla on melko harvoin käytössä internet.

Myös Suomessa sekä kotitietokoneiden omistus että internetin käyttökokemukset riippuvat henkilön iästä ja sosioekonomisesta asemasta (taulukko 2). Tällöin verkon kautta tehtävässä tiedonkeruussa on ratkaistava tulosten edustavuuden ongelma (ks. Ronkainen 2008). Yleisten väestötutkimusten tiedonkeruussa ratkaisuna on yhdistää samaan tutkimusvaiheeseen muita tiedonkeruumenetelmiä (de Leeuw 2005). Silloin on erityisen tärkeätä ottaa huomioon mitä tuloksille tapahtuu, jos nuorilta ja ylempiin sosiaaliryhmiin kuuluvilta tiedot kerätään verkkolomakkeella, ja iäkkäiltä ja alempiin sosiaaliryhmiin kuuluvilta ne kerätään joko postikyselyä tai puhelinhaastattelua käyttäen.

Taulukko 2. Tietokoneen omistaminen 16-74-vuotiaiden kotitalouksissa vastaajan iän ja koulutuksen mukaan vuonna 2008. Prosenttia.

  Vastaajan ikä
Koulutus Yhteensä 16-29 vuotta 30-49 vuotta 50-74 vuotta
Perusaste 61 91 88 44
Keskiaste 77 95 85 56
Korkea-aste 87 100 94 79
Yhteensä 76 94 89 58

Lähde: Tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2008. Tilastokeskus.

Internet on vielä melko uusi surveytiedon keruuväline, minkä vuoksi systemaattisia menetelmävertailuja ei ole vielä olemassa. On kuitenkin viitteitä siitä, että verkkolomakkeeseen vastaaminen muistuttaa postikyselyyn vastaamista. Yhdysvaltalaisen kokemuksen mukaan postikysely ja verkkokysely näyttävät tuottavan samanlaisia tuloksia (Dillman ym. 2009). Sen sijaan jos samassa tiedonkeruussa käytetään verkkokyselyä ja haastattelua tarvitaan paljon ymmärrystä siitä, milloin ja miksi nämä tiedonkeruumenetelmät tuottavat erilaisia vastauksia samoihin kysymyksiin.

Puhelinhaastattelun ja itse täytettävän kyselyn menetelmäerot ovat suuret. De Leeuw (1992) teki meta-analyysin 67 tutkimuksesta, ja sen mukaan postikyselyyn oli jokin verran vaikeampi saada ihmisiä vastaamaan, mutta aineiston laatu oli parempaa kuin puhelinhaastatteluissa. Eräs johdonmukaisemmista tuloksista on se, että itse täytettävällä lomakkeella vastataan avoimemmin sensitiivisiä aiheita käsitteleviin kysymyksiin. Samansuuntaisen tuloksen sain, kun vertailin postikyselyä ja puhelinhaastattelua työolobarometriin vastaamisessa (Ahola 2004).

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 8.6.2009