Kööpenhaminan ilmastosopimukselta odotetaan konkretiaa

  1. EU15-mailla tiukka tavoite
  2. Saksa vähentänyt päästöjään merkittävästi
  3. Yhdysvallat lupaa uusia linjauksia
  4. Venäjä suoriutunee Kioto-velvoitteestaan
  5. Kehitysmailla erilaiset valmiudet
  6. Kiinan päästöt yli USA:n tason
  7. Raportointia vaaditaan kaikilta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Venäjä suoriutunee Kioto-velvoitteestaan

Venäjä on Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen maailman kolmanneksi suurin kasvihuonekaasujen tuottaja. Vuonna 2006 Venäjän päästöt (2 190 milj. t CO2 ekv.) olivat huomattavasti alle vuoden 1990 päästötason.

Myös Venäjän päästöistä suurin osa tulee fossiilisten polttoaineiden poltosta energian tuotannossa. Energiasektorin päästöt ovat pienentyneet vuodesta 1990 vuoteen 2006 reilulla kolmanneksella.

Suurin merkitys päästöjen vähenemiseen on ollut 1990-luvun alun Neuvostoliiton hajoamista seuranneella talouden ja teollisen tuotannon romahtamisella. Vaikka talouskehitys on pääosin ollut 2000-luvulla myönteistä, ei Venäjällä pitäisi olla ongelmia Kioton tavoitteiden saavuttamisessa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 14.4.2009