Lomaketestaus parantaa kansainvälisten tutkimusten vertailtavuutta

  1. Tiedonkeruulomakkeiden harmonisointi
  2. Harmonisoinnin vaikeuden esimerkkinä terveyskysymykset
  3. Ongelmat erilaisia ja samanlaisia
  4. Input- ja output-harmonisointi tuottavat erilaiset mittarit
  5. Minkälaista vertailevan testauksen tulisi olla?
  6. Myös haastattelutyön laatu on tärkeä
  7. Vertailun parantamiseksi on keinoja

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Minkälaista vertailevan testauksen tulisi olla?

Kognitiivinen testaaminen on jatkuvasti laajenemassa Euroopan tilastojärjestelmään kuuluvien tilastojen laadun kehittämisessä. Tähän mennessä on kuitenkin melko vähän keskusteltu siitä, kuinka kansainvälisen vertailun erityistarpeet tulisi ottaa huomioon testausten soveltamisessa. Kesäkuun ESRA 2007 -konferenssissa (European Survey Research Associaton) käsiteltiin laajalti kansainvälistä vertailua.

Kristen Miller (2007) alusti kognitiivisen testauksen mahdollisuuksista vertailtavuuden ongelmien löytämisessä. Vertailevan kognitiivisen testauksen tutkimuskysymykset ovat:

  1. Tulkitsevatko eri maiden väestöryhmät kysymykset eri tavoin tai käyttävätkö he erilaisia tapoja muistaa ja harkita vastaustaan?
  2. Mistä erot johtuvat?
  3. Kuinka eroja tulisi käsitellä?

Koska kognitiivisella haastattelulla tutkitaan ajatteluprosesseja, joilla haastateltava vastaa lomakekysymykseen ja tulkitsee kysymystä, menetelmältä on Millerin mukaan lupa odottaa paljon kulttuurienvälisessä vertailussa. Hän käsitteli esimerkkinä epäonnistuneesta yrityksestä niin sanotun Budapest-aloitteen pohjalta toteutettua terveyskysymysten vertailevaa testaushanketta, jonka tilaajina olivat UNESCO, WHO ja Eurostatin. Hankkeeseen osallistuivat Yhdysvallat, Kanada, Italia ja Australia.

Vertailun ongelmat johtuivat maiden käyttämistä erilaisista otoksista, eri tavoin toteutetuista käännöksistä ja kognitiivisista haastatteluista. Kyse oli myös niiden toteuttajien vaihtelevista taidoista, erilaisista käsityksistä siitä, mikä on löydös, sekä aineistojen eri tyyppisestä analyysista. Ongelmien seurauksena maiden välisten erojen syitä ei voitu tulkita, jolloin vertailevan tutkimuksen tavoite jäi saavuttamatta. Ratkaisuina seuraavaa kierrosta varten hän esitti otannan, kääntämisen, haastattelumenetelmien, tulosten analyysin ja dokumentoinnin parempaa yhdenmukaistamista ja hankkeen koordinointia.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 18.12.2007