Kirjan menestystarinoita

  1. Julkaistujen kirjojen määrät kasvavat
  2. Tietokirja voi hyvin tietoyhteiskunnassa1
  3. Kirjojen myynnin arvo on kasvussa
  4. Kirjastoista lainataan eniten kaunokirjallisuutta
  5. Kirjastoja on edelleen lähes tuhat
  6. Eniten kirjoja lukevat lapset ja nuoret
  7. Kirjan tilastointi Suomessa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Eniten kirjoja lukevat lapset ja nuoret

Suomessa luetaan paljon kirjoja ja lukeminen on hyvin yleistä. Lukeminen on kuitenkin vähentynyt jonkin verran. Vuonna 1991 vähintään yhden kirjan oli lukenut 75 prosenttia suomalaisista, ja vuoden 2002 vapaa-aikatutkimuksessa 70 prosenttia yli kymmenen vuotta täyttäneistä vastaajista ilmoitti lukeneensa vähintään yhden kirjan edellisten kuuden kuukauden aikana. Aktiivisia lukijoita, jotka lukevat vähintään kymmenen kirjaa puolessa vuodessa, oli noin neljännes vastanneista. Eniten kirjoja lukevat lapset ja nuoret. Naiset lukevat hieman enemmän kuin miehet. Myös aktiivisten lukijoiden osuus on laskenut. Riitta Hanifi käsittelee lukemisen muutoksia tarkemmin artikkelissa tässä lehdessä.

_____

1 Tietokirjoista voi lukea myös Mikko Lehtosen artikkelista toisaalla tässä lehdessä.
2 Tilastokeskuksen julkaisemassa Kuntapuntarissa 1/2007 on Aku Alasen artikkeli kirjakaupoista Suomessa.
3 Tavaratalojen ja markettien varsinaisten kirjakauppojen myynti sisältyy tilastoissa kirjakauppojen myyntiin.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 15.6.2007