Kirjan menestystarinoita

  1. Julkaistujen kirjojen määrät kasvavat
  2. Tietokirja voi hyvin tietoyhteiskunnassa1
  3. Kirjojen myynnin arvo on kasvussa
  4. Kirjastoista lainataan eniten kaunokirjallisuutta
  5. Kirjastoja on edelleen lähes tuhat
  6. Eniten kirjoja lukevat lapset ja nuoret
  7. Kirjan tilastointi Suomessa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjojen myynnin arvo on kasvussa

Kirjat voivat hyvin myös siinä mielessä, että niiden ostamiseen käytetään yhä enemmän rahaa. Vuonna 2005 kirjoja myytiin kaikkiaan 523 miljoonalla eurolla. Luku sisältää kaikkien eri myyntikanavien myymät kirjat; esimerkiksi kirjakauppojen, markettien ja kirjakerhojen. Se sisältää myös kaikkien eri tahojen kirjahankinnat, kuten kuluttajien, yritysten, koulujen ja kirjastojen. Kirjamyynnin arvo on kasvanut jo useita vuosia. Vuosina 2000-2005 kasvu oli nimellishinnoin 17 ja reaalisesti kymmenen prosenttia.

Useimpien myyntikanavien kirjamyynti on kasvanut, myös kirjakauppojen2. Kirjakauppojen kirjamyynnin arvo on kasvanut jopa neljänneksellä vuosina 2000-2005 ja niiden osuus koko kirjamyynnistä oli 38 prosenttia vuonna 2005. Nopeimmin kirjojen myynti on kasvanut tavarataloissa ja marketeissa; 45 prosenttia vuosina 2000-2005. Kirjat ovat vakiintuneet tavaratalojen ja markettien tuotevalikoimaan. Suomessa noin 40 tavaratalossa on varsinainen kirjakauppa3. Lisäksi 144 marketissa on kirjaosasto ja yli 800 markettia myy pientä kirjavalikoimaa. Tavaratalojen ja markettien kirjamyynnin kasvun on nähty keskittävän myyntiä kaikkein suosituimpiin kirjoihin. On kuitenkin muistettava, että tavaratalojen ja markettien osuus koko kirjamyynnin arvosta on edelleen vain 12 prosenttia.

Kirjojen internet-myynti ei ole pienentänyt muiden kanavien markkinaosuuksia. Päinvastoin, useat myyntikanavat ovat ottaneet verkkokaupan käyttöönsä. Verkossa kirjoja myyvät yhtä lailla kirjakaupat, kirjakerhot ja postimyyntiliikkeet kuin myös kirjankustantajatkin. Pelkästään verkossa kirjoja myyvät kirjakaupat ovat sen sijaan Suomessa harvinaisia. Keväällä 2006 niitä oli vain kolme kappaletta. Verkkokauppa ei olekaan muodostunut kovin merkittäväksi kirjamyynnin näkökulmasta. Vuonna 2004 Suomesta verkosta ostettujen kirjojen osuudeksi koko kirjamyynnistä arvioitiin vain kolme prosenttia. Verkkokaupan vähäinen merkitys on yllättävää, sillä internetin käyttötutkimusten mukaan kirjat ovat yksi yleisimmin internetin kautta ostetuista tuotteista.

Suomessa arvioitiin myydyn kaikkiaan 33 miljoonaa kirjaa vuonna 2005. Yksityiskohtaisempia tietoja kappalemääräisestä myynnistä on vain varsinaisten kustannusyritysten eli Suomen Kustannusyhdistyksen jäsenten osalta. Niiden osuus myynnistä oli 85 prosenttia vuonna 2005.

Kustantajien myynti koostuu melko tasaisesti eri kirjallisuusryhmistä. Koulukirjojen, tietokirjojen sekä lasten ja nuorten kirjojen kunkin osuus kappalemääräisestä myynnistä on hieman yli neljännes. Kaunokirjallisuuden osuus oli 18 prosenttia vuonna 2005. Myynnin rakenteessa on tapahtunut vain pieniä muutoksia. Yksi huomionarvoinen muutos on ollut suurteosten (esim. tietosanakirjasarjat) osuuden lasku kolmesta prosentista yhteen prosenttiin 1990-luvun lopulla. Se on johtunut ainakin osittain internetin kasvavasta tietotarjonnasta.

Kuvio 2. Kirjojen myynnin arvo vuosina 1985-2005.

* Vuonna 2007 tehdyn menetelmämuutoksen vuoksi vuosien 1997-2005 tiedot
eivät ole täysin vertailukelpoisia aikaisempien vuosien kanssa.

Lähde: Kirjakauppaliitto, Tilastokeskus

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 15.6.2007